Juttelu Särmän kanssa eilen sain minut taas miettimään nimiä. Olen ollut aina kiinnostunut niin etu-kuin sukunimistäkin. Suuri suomalainen nimikirja vuodalta 1985 on ollut ahkeran selauksen kohteena ja Hesarin kastetut ja vihityt -palstat ovat mitä parasta nimien maistelumateriaalia.
Minusta hyvälle etunimelle on muutama peruste:
- Sen tulee kuulostaa kauniilta ja olla selkeä.
- Sen täytyy tarkoittaa jotakin, vain foneettisesti kauniit nimet ovat mielestäni tyhjiä.
- Sillä täytyy olla historia.
- Sen täytyy rimmata sukunimen kanssa, Jessica Möttönen ei vain nyt toimi!
- Sen tulee olla sen verran harvinainen, että koululuokassa ei ole kolmea samannimistä.
Olen aina pitänyt vanhoista perinteisistä nimistä. Ilokseni olen huomannut, että Helmi, Sofia ja Aino löytyvät Väestörekisterikeskuksen mukaan kymmenen suosituimman tytönnimen joukosta tänä vuonna.
Sukunimiäkin on kiva maistella. Erikoisemmat pistävät silmään ja ne kyllä muistan. Itse olen onnellisessa asemassa, että vaikka etunimeni on tavallisempaakin tavallisempi, on sukunimeni harvinainen eli toista kokonimikaimaa minulla ei ole. Toisaalta harvinainen nimi kuullaan usein väärin. Äkkisältään muistan ainakin neljä erilaista tahatonta väännöstä sukunimestäni.
Nettipersoonani nimi Mielitty on muinaissuomalainen nimi, joka on ollut käytössä niin miehillä kuin naisillakin. Nimi oli käytössä vielä 1300-luvullakin, vuodelta 1319 tieto, että Hattulan Vesannun Paavolla oli emäntänä Mielitty. Samaa juurta oleva nimi on vääntynyt myös muotoihin Mielikkö ja Mielikkä (miesten nimiä) ja Mielikki (naisen nimi).
Nykyään Mielitty ei nauti suurta kansansuosiota. Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun mukaan Mielitty-nimen on saanut kaksi naista 1900-luvulla. Minun mielestäni Mielitty on nimenä kaunis, se sointuu kauniisti ja lisäksi sillä on positiivinen merkitys: Mielitty eli mieluinen, toivottu tai haluttu.
Lisätietoa nimistä:
- Suomen sukututkimusseuran artikkelikanta keskittyy lähinnä sukunimiin.
- Helsingin yliopistolla on ollut luentosarja paikannimistä ja henkilönnimistä.
- Väestörekisterikeskuksen nimipalvelu on mitä parhainta viihdettä. Katsokaapa vain montako Arwenia tai Brookea Suomesta löytyy.
- Jos Googleen laittaa “names” hakusanaksi, niin tulokseksi saa viihteellisiä nimitietokantoja.
- Harmaasusien artikkeli muinaissuomalaisista etunimistä.
- Ajatuksia herättäviä artikkeleita nimistä.
34 Comments
Neljä eri versiota sukunimestä on tosi vähän. Minulla on latinoitu sukunimi ja en ole edes pysynyt laskuissa, montako versiota siitä on tullut vastaan, vaikka nimessä ei edes ole suomen kieleen kuulumattomia kirjaimia (siis b, c, w…). Vanhojen nimien suosio on minustakin hienoa! Mutta sitten voi olla koululuokassa kolme Sofiaa.
No joo, neljä versiota on kyllä vähän. Mutta kun sukunimessä on vain kaksi tavua ja viisi kirjainta ja se on rakenteeltaan suomalainen sana, niin kyllä tuo välillä naurattaa. Joukkoon tulee vääriä kirjaimia, yhtäkkiä nimi alkaakin konsonantilla vokaalin sijaan ja loppukonsonantti taas jää pois. Ihmettelen vain, että miten Ranskassa tai Jenkeissä kirjoitetaan nimet oikein. Kaikki pitää ilmeisesti aina tavata.Nimissähän mennään samalla tavalla muodin mukana kuin missä tahansa muussakin. Jotenkin voisi kuvitella, että vanhemmistakin olisi kivempaa, ettei koko pihan lapsilla olisi samoja nimiä.
Amerikassa on kai tällä hetkellä muotia antaa nimi, joka lausutaan samalla tavalla kuin joku perinteinen nimi mutta kirjoitetaan aivan eri tavalla, esim. Kayti, lausutaan Katie. Lapsi saa koko elämänsä esittäytyessään kertoa miten nimensä kirjoitetaan.Nuo nimeämisperiaatteet ovat hyviä, minunkin mahdolliset lapseni nimetään tuon kaltaisilla säännöillä, tosin ottaen huomioon nimen merkityksen ja historian joissain tapauksissa. Uskonnottomana minun olisi vaikeaa nimetä lapseni Magdalenaksi, vaikka se minusta onkin kaunis nimi.
Kiitos nimilinkeistä! Minäkin olen niin kauan kuin muistan ollut kiinnostunut nimistä, niiden alkuperästä ja merkityksestä. Itselläni on myös, varsinkin puhelimessa vaikeuksia saada sukunimeni menemään perille oikein ja väännöksiä on riittänyt, vaikka on ihan suomalainen nen-päätteinen nimi, tosin aika harvinainen ja ehkä helposti väärin kuultavissa äänneyhdistelmänsä vuoksi. Huippu oli kun kerran Tallinkin laivalipussa luki sekä etu- että sukunimi väärin. Etunimeni Päivi oli väännetty muotoon Pölvi ja sukunimessä kaksi vokaalia vaihtuneet ö-kirjaimiksi ja tuloksena oli todella pöllöltä kuulostava hölmöläisnimi, jolle olemme naureskelleet vielä vuosien jälkeenkin. Jos joudun puhelimitse esim. tilaamaan jotain, teen sen useimmiten mieheni nimiin, niin ei tarvitse tankata kirjain kirjaimelta omaa sukunimeään. Äitini otti erottuaan oman tyttönimensä takaisin ja minäkin olen joskus harkinnut sukunimeni vaihtamista äitini tyttönimeen, joka on sekin melko harvinainen talo-loppuinen nimi.
Näkymätön tyttö, juu tuosta amerikkalaisesta nimeämiskäytännöstä minäkin olen kuullut. Käsittämätöntä.Uskonnottomana ihmisenä minunkaan on vaikea kuvitella antavani selvästi raamatullista nimeä lapselleni (jos jossain todellisuudessa jälkikasvua saisin). Tosin oma toinen nimeni on Mirjam (heprealainen versio Mariasta ja pidän siitä kovasti silti). Lisäarvona nimellä on, että se on myös isoäitini nimi.Lankakomero, toivoisin muidenkin laittavan linkkejä, jos tietävät.Sähän voit käyttää tuota nimeä omana virolaisnimenäsi.:) Kerran Tallinnan-matkalla matkalipussa sukunimeni oli etunimeni, koska se on yleinen miehen nimi Virossa. Laivamatka tuntui kyllä ihan tavalliselta, ei ollut yhtään miehinen olo.;)
Nimet ovat kyllä todella mielenkiintoinen tutkimuksen kohde. Minä olen myös perehtynyt omaan nimeeni ja yrittänyt kysellä vanhemmiltani miksi juuri tämä nimi on annettu minulle. Täsmälleen samannimisiä ainakin ärrän vuokraussysteemin perusteella löytyy Suomesta neljä kappaletta (voi meitä tietenkin olla enemmänkin, eiväthän kaikki välttämättä vuokraa elokuvia). Tulevaisuudessa lapselleni en varmasti anna niin perinteistä ja joka toisella olevaa nimeä…
Tällaisen löysin selaimeni bookmarkeista http://uotila.tripod.com/uotila/suominimet.html.
Meillä miehen etu-ja sukunimi ovat niiin yleiset että omalla paikkakunnallakin heitä on se 2 kpl. Oma etunimeni on ikäluokkani suosikki tyttöissä, mutta sukunimeni.. meitä on eläviä ja kuolleita n.80 kpl, joten nimikaimaa ei ole vastaan tullut.Esikoisella on useampi kaima, mutta nuoremmat .. heillä ei ole..Lapset on Oona-Maria, Åsa-Sofia ja Santtu-Oskari.. en tiedä sitten miten ne sointuu.. mutta ei heti vastaan kävele.. ;)
Minun tyttöjeni nimet ovat Liina ja Olga. Yhden kerran olen törmännyt kaupassa toiseen Liinaan, en sen koommin. Olga on vähän yleisempi. Halusin antaa tytöilleni vanhat nimet, sellaiset mitä ei joka toisella olisi. Ymmärtääkseni Olga on myös vanha Suomalainen nimi, vaikka Venäjällä niitä onkin paljon.
Kiva, että kirjoitit tännekin nimistä:)Minun piti heti tänne kotikotiin päästyäni kurkata Kustaa Vilkunan Etunimet kirjasta nimeni merkitys:)Minunkin toinen nimeni on mammani kutsumanimi (virallisesti toinen) ja isomummuni (mamman äiti) toinen nimi. Vaikken Eeva- nimestä oikein pidäkään on mukavaa, että perinnettä on jatkettu. Kolmas nimeni on äitini toinen nimi.
Kun poikamme syntyi, halusimme antaa hänelle nimen, joka sopii hänen supisuomalaiseen sukunimeensä, ei ole ikäluokassa kaikkein yleisin nimi, mutta ei myöskään ole keksimällä keksitty erikoinen nimi. Nimeksi tuli Niilo. Osa ihmisistä on ihmetellyt nimeä, osa ihastellut. Tämänkin nimen suosio on kyllä kasvussa, tänä vuonna on nimipalvelun mukaan kastettu jo yli tuhat samannimistä poikaa.
Hmmm… Mä olen myös aina ollut todella, todella kiinnostunut nimistä:) Itse olen avioliiton kautta vaihtanut harvinaisen, suojatun sukunimen tuikitavalliseen, yleistäkin yleisempään nen-päätteiseen nimeen… Mutta se taas on vain yksi periaatteistani; nimen muuttaminen miehen nimeksi avioliiton myötä. Tyttärilläni on molemmilla suhteellisen harvinaiset nimet, esikoisen syntymävuonna saman nimisiksi kastettiin 11 lasta, nykyisin nimiä on suomessa reilut kaksisataa. Kuopuksen syntymävuonna samannimisiksi syntyi 47, näitä nimiä on kuitenkin jo reilut 2000:) Myös itselläni on nimi, joka lapsuudessani oli harvinainen. Tuolloin nimiä oli reilu 100, samana vuonna syntyneitä kanssani 8. Nykyisin nimiä on yli 5000, ja harva se päivä kuulen kun joku äiti huutaa lastaan tällä nimellä.Pidän myös tärkeänä nimellä olevan “historian” tms “merkityksen”…
Näistä ei-toimivista etu-sukunimi pareista silmiini osunut Charlotte Mäläskä on kyllä ykkönen.Oma sukunimeni on ihana ja perisuomalainen. Etunimeni ei kyllä tarkoita mitään, mutta on suomalaisen suuhun väännös Eugeniasta. Omille lapsille, jos sellaisia saan, annan kyllä vanhahtavat ja tarkoittavat nimet. Vanhahtavista suosikkejani ovat esim. Mailis, Hekla, Olga– Monia on… Siskoni etunimen toinen osa on Mailis.
Nimet on kyllä tosi mielenkiintosia. Minullakaan ei pitäisi olla kokonimikaimaa, koska etunimi oli vuonna -81 harvinainen. Sukunimi taas tulee Kivennavan seuduilta (siis vanhan Karjalan), joten se oli kotipaikkakunnalla harvinainen. Nykyään samaan sukunimeä tulee vastaan sillin tällöin. Nuo nimilinkit oli mahtavia. Kiitos niistä. Omista kirjanmerkeistä löytyi vähän kansainvälisempi nimisivusto, jolta löytyy kuitenkin suomalaisiakin nimiä. http://www.behindthename.com/
Minulla ei nyt ole kokonimikaimaa, mutta aiemmin, ennen naimisiinmenoa, oli kyllä (Aamulehdessäkin oli senniminen toimittaja). Mielessä on kyllä käynyt, että ottaisin tyttönimen takaisin, kun se on kivan kuuloinen ja tarkoittaa seppää, vieläpä rautaseppää. En tiedä kyllä mistä nimi tulee. Etunimi on erikoinen, ja aiemmin tosi, tosi harvinainen, mutta nyttemmin yleistymään päin. Silti se ei ole kovin yleinen, ja mie tykkään mun erikoisesta nimestä. Ei ole tarvista lempinimelle :)Täällä muuten tavataan kaikki nimet. Ja silti ne menee kyllä ihan päin prinkkalaa. Siksi käytän toista etunimeä (Maria), joka sukunimeen yhdistettynä kuulostaa kuulemma aivan espanjalaiselta (ei latinalaiselta, vaan espanjalaiselta). Tosin sitten saa varautua siihen, että toinen repliikki puhelimessa on “non, io non habla espanjol” :D
Silloin kun minulla oli vielä tyttönimeni käytössä kävi kerran niin hassusti, että minä ja kokonimikaimani satuimme käymään samalla lääkärillä peräkkäin. Tarkkaan piti tankata henkilötunnusta, ettei tullut väärän henkilön tiedot :)Naimisiin mennessäni otin mieheni sukunimen. Olen kaupungilla töissä ja kas kummaa, kaupungilta löytyy jälleen yksi kokonimikaima. Onneksi ihmiset ovat oppineet tarkistamaan kenelle sähköpostia laittavat. Minulle ei kyllä ole tullut kaimani postia, mutta minun postia on mennyt kaimalleni.
Hei,Äitini Ulla sai joskus Arabiemiraateista työpostia, jossa luki Hallah al-Ullah. Tuli kuitenkin perille.Minä olen ulkomaalaisille kollegoille aina “dear mrs. Jussi”.
Omassa ikäluokassani on hyvin harva samanniminen, mutta väestörekisterikeskuksen mukaan nuoremmissa oman nimisiä alkaa taas olla jonkin verran.Omaan korvaani kauniimmilta nimiltä kuulostavat luonnosta lähtöisin olevat nimet. Eli jos jossain todellisuudessa (olisikohan sama kuin Mielityllä (: ) saisin joskus lapsia, tulisi nimeksi luultavasti luonnosta peräisin olevat nimet. Erityisesti Linnea (esim. linnea borealis = vanamo) ja Selja kuulostavat korviin kauniilta. Kristillisperäisissä nimissä on myös monia kauniita, mutta ei-kristittynä niiden käyttäminen tuntuisi hassulta.
Kiva, että näin moni on innostunut nimistä. On aina mielenkiintoista kuulla kokemuksia omasta nimestä ja omista nimeämisperiaatteista. Nimi on kuitenkin tärkeä osa omaa persoonaa ja siksi on mielenkiintoista kuulla miten ja millaisiksi nimet koetaan.Jos olisi yhtään enemmän luppoaikaa, niin voisin perustaa sivublogin jossa käsittelisin Hesarin Syntyneet-palstan nimihirviöitä!;DKiitos linkkivinkeistä, jos haluatte hupia sunnuntai-iltapäivään, niin käykää tällä keskustelupalstalla:http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tt.asp?appid=83(Laita linkki yhdelle riville)
Tulipa tässä mieleen että nimeni, tinna, on aina herättänyt huomiota ja kaikki aina kyselee onko se oikea nimeni, ja kyllä se on oikea nimeni! Tarinakin sillä on; äiti ja isä olivat afrikassa vuoden mittaisella ympäriajomatkalla, ghanassa asui heidän tuttavansa, suomalainen nainen kristiina, jota tinnaksi kutsuttiin (joka myös sattuu olemaan kwanin tidjanin äiti:)). Häneltä sain nimeni! Mielestäni on todella mukavaa kun omalla nimellä on historia!Samoin veljeni nimi jere tuli afrikkalaiselta poliisipäälliköltä, hänen nimi kirjoitettiin vaan yere. Mutta jerehän on tavallinen nimi suomessa. Tanskassa kuulemma tinna-nimi on aika tavallinen, ja islannissakin tietääkseni. Tällaisen kiva linkin löysin haettuani nimelläni googlesta:http://www.torpintalli.fi/tarinoita/tinna.htmtällainen tarina :)
(ei liity yhtään nimiasiaan mutta kun en tiedä miten seuraat vanhojen viestien kommentointia niin tässä vienosti ilmoitan jättäneeni tarkennuspyynnön onnenlehtihuivin ohjeesta ao. postaukseen)
Piu, laitoin selvennyksen kysymyksesi perään ja korjasin myös pdf-tiedostoa.
heips.nimet on kyllä kiinnostavia ja se, mitä nimistä ajatellaan. näissä kommenteissa mielenkiintoni herätti se, että ns. raamatulliset nimet koetaan ei-kristittyjen piirissä jotenkin epäsopiviksi antaa omalle lapselle. itse olen ollut käsityksessä, ettei raamatussa esiintyviä nimiä varsinaisesti kirjaa varten ole keksitty, vaan että ovat ajalle ja alueelle ominaisia ihmisten nimiä. ehkä olen väärässä, mutta näin ajatellen on kenties vaan sattumaa, että jokin mielestäni kaunis nimi esiintyy yhdessä maailman myydyimmistä kirjallisista tuotteista.oman lehmänsä ojaan tönäissyt uskonnoton mirja
Itse en antaisi suoraan raamatusta löytyvää nimeä lapselleni, jollei nimellä olisi minulle jotain muutakin merkitystä (esim. suvussa kulkenut nimi). Minusta nimellä pitää olla historia ja kertoa vanhempien arvostuksista ja toiveista. Korostan nyt vielä, että tämä on vain minun mielipiteeni. En tiedä missä muodossa nimet ovat olleet heprean- ja kreikankielisissä alkuteoksissa, nimien suomalaiset versiothan ovat hyvin suomalaistettuja (vrt. esim. Aatami). Kristinusko pohjautuu erilaisille Lähi-Idän uskonnoille ja tätä kautta “kristilliset” tai “juutalaiset” nimet voivatkin olla vaikkapa mesopotamialaisia. Korjatkoon joku, jos olen väärässä.
tätähän mä just, että voihan ne “raamatulliset” nimet arvottaa muutenkin, ku pelkästään raamatullisiksi ja antaa lapselleen jonkin nimen siitä huolimatta, että se on raamatussa.ja saahan raamatullisia nimiä toki kammoksuakin (no, vältellä), ei sillä.
Omaan nimeeni ei liity mitään ihmeellistä tarinaa, mutta näin uskonnottamalle ihmiselle on lievä pettymys, että oma nimi tulee kristittyä tarkoittavasta sanasta…Hesarin kastetut -palsta on kyllä mielenkiintoista luettavaa. Anteeksi vain, jos näiden lapsukaisten vanhemmat tämän lukevat, mutta mielestäni Pius Puro Pellervo ja Volmari Into Ananias eivät ole ihan loppuun asti mietittyjä ratkaisuja.
Mirja, jepjep!Kira, ai säkin bongasit tuon Piuksen. Huomasitko sisarusten nimet myös?;) Huomaa, että on kaksi erilaista nimeämislinjaa: Osa vanhemmista haluaa antaa perinteisen, jopa vanhahtavan nimen, toiset taas ovat niin individualisteja, että nimen pitää olla todella erikoinen.
Juu, sisarukset “ihastuttivat” myös. Pax näyttäisi olevan ainoa laatuaan Suomessa. Kahvipöytäkeskustelussa tulimme tulokseen, että Pax ja Lex olisivat ihan ehdottomat nimet kaksosille… :)
Oma etunimi on vähän vanhahtava, eli siis varmaankin näitä uusia muotiin tulevia. Olisi kyllä outoa totutella siihen, että samannimisiä tulisi vastaan usein… Muistan ala-asteella luokastani yhden Oonan, joka oli todella ylpeä nimestään jota ei silloin löytynyt edes kalenterista. Nyt Oonia (heh) löytyy aika paljon.Minullakaan ei Suomessa _pitäisi_ olla kokonimikaimaa, ulkomailla sitten todennäköisesti on koskapa siellä sukunimikäytäntökin on vapaampi. Ikäviäkin juttuja harvinaisesta nimestä voi olla, Ruotsista tuli joskus viime vuosikymmenellä joitakin saman sukunimen omaavia (rötös)heppuja Suomeen ja siinä sai sitten kotiin soitteleville vihaisille kansalaisille välillä sanoa että anteeksi, eivät ne ole sukua… Eivätkä sukututkimuksen mukaan olekaan, mutta samaa sukunimeä käyttävät, mokomat.Suomessa tosiaan minunkin sukunimeni kirjoitetaan auttamatta väärin, joskus väliin lipsahtaa vaikkapa å-kirjain vaikka nimi on selkeästi latinalais-germaaninen. Ulkomailla nimi on aina ollut ihan oikein, ehkä joutuvat katsomaan siellä papereita tarkemmin? Tosin avomiehen nimikarma on huono ulkomaillakin, täysin suomenkielinen nimi kirjotetaan aina väärin. :)
Täällä myös yksi nimi-intoilija. Tosin laantunut ihan viime aikoina, mikä liekään. Noista suosituista nimistä, että usein ihmiset ihan aidosti hämmästyvät kuullessaan juuri nimetyn lapsensa nimen olevan hyvin suosittu juuri nyt. Kaikki eivät vain tule ottaneeksi selvää tai seuranneeksi aikaansa. Eikä kaikkia toki kiinnosta, tai haittaa moinen lainkaan.Ja nykyään, ainakin täällä ruuhkaisemmassa osassa maata, on ihan tuuripeliä tuleeko kaimoja esim. luokalle olipa sitten top5:ssä tahi erikoisempi. Tuossa väestörekisterin nimihaussa minua kiinnostaisi hirveästi saada tietää nimien suosituimmuuksia alueittainkin. Joskus Aamulehdessä oli artikkeli Tampereella sinä vuonna nimetyistä lapsista, ja nimissä oli jonkin verran eroa koko maan kattaviin tilastoihin. Esim. Lauri ja Akseli olivat täällä silloin suositumpia kuin muualla maassa.Seuraan myös säännöllisesti entisen kotipaikkakuntani nimeämisiä, ja näyttäisi nimimuoti edelleen tulevan hitaammin “maaseudulle”. Esim. ex-kotipaikkakuntani tämän hetken muotinimiset ovat täällä Tampereella jo ala- ja yläkouluiässä. Siis mutulla :)Ja sitten vielä, kun Mielitty mainitsit noita nimeämissuuntia, on olemassa joukko nimiä, varsinkin poikien, joita moni opettaja ei omalle lapselleen laittaisi suin surminkaan. Tässä hämmästyttävää on, että ko. nimet pätevät ympäri maata. TippiPS; Luin juuri tuon “elämänkertasi”. Huimaavan paljon yhteneväisyyttä :)
Kiva, että nimikeskustelu kiinnostaa näin monia!Tippi, minusta on miekenkiintoista, että nimimuoti tuntuu vaihtelevan paikkakunnittain. Uskoisin, että eroa löytyy myös vanhempien koulutustason ja tulotason mukaan. Onkohan joku tehnyt tutkimusta tästä asiasta?
Pieneltä synnyinpaikkakunnaltani löytyi aikoinaan minä ja kaksi kaimaani. Yhdellä kaimalla oli täsmälleen sama nimi, toisella toinen etunimi oli sentään eri. Ja vaikka olimme syntyneet vieläpä 3 vuoden sisällä, mitä suurempia sekaannuksia ei tietääkseni ole päässyt tapahtumaan.
En sinänsä rakasta outoa ja erikoista Etelä-Pohjalaista sukunimeäni. Olen toki ainoa laatuani, nimikaimaa minulla ei ole eikä ole tietääkseni koskaan ollutkaan. Väestörekisterikeskuksen mukaan meitä samansukunimisiä on olemassa vain 18,joista varmaan kolmea en tunne vaikka hekin sukua ovat. Yhteensä meitä on vuosien saatossa ollut vain 29. Avopuolisoni taas omistaa hyvin tavallisen, tunnetun suomalaisen nimen joita on likemmäs 8000. Olenkin aina miettinyt, jos menemme avioon kumman nimen otan. Periaatteesta tahtoisin miehen nimen, mutta sitten minulla olisi varmaan eräitä nimikaimoja ja sehän ei olisi minun näkökannaltani yhtään kivaa. Toistaiseksi olen kuitenkin onneksi välttynyt tältä vaikealta nimivalinnalta.
Moi Mielitty!Pellan, Pavelin, Paxin ja Puron äiti täällä. Ihastu tai vihastu jos haluat, mutta kaikki nimet olivat tarkkaan harkitut, ja pidän erittäin epäkohteliaana ja huonona käytöksenä arvostella toisten nimivalintoja. Minusta nimet ovat kauniit (ja lapset myös, tottakai). Siksi toisekseen toivosin muistettavan, että Suomi on kauan ollut monikulttuurinen yhteiskunta, ja minusta nimikin saa heijastaa tätä: ei kaikkien tarvitse olla Maija Meikäläisiä, vaan jos toisen vanhemman äidinkieli on jokin muu kuin suomi, saa se näkyä myös nimessä.