Tilannekatsaus

Viime päivät ovat menneet tämän projektin kanssa:

Ja kokonaisuudesta ei ole kuvia, toivottavasti takin (ja housujen, joita ei täällä ole esiteltykään) tilaaja ei onnistu möyrimään mudassa takki päällään ennen kuin saan siitä kuvia.

Nyt ompelemaan viimeisiä päärmeitä.

You may also like

4 Comments

  1. Loisteliasta, nopeapa olet tekemään jos muistelee, missä vaiheessa työt oli eilen.Mietimme Spiderin kanssa sitä, että seuraavalla kerralla todellakin jäämme yöksi pelisession jälkeen. Ilmoitin Isännällekin siitä ja mutisi vaan, että senkun. x)

  2. No enpä nopeudesta tiedä, kyllähän tuo oli eilenkin jo aika hyvässä vaiheessa, kun kaikki pitkät saumat oli ommeltu.Ensi kerralla valvotaan sitten koko yö, jee!

  3. Rytkyt on testattu, takki toimi kuin unelma eikä housuissakaan ole valittamista. Tarkistin myös kaulusasiaa ryssäekspertiltämme, jonka mukaan muutaman sentin korkuinen pystykaulus oli käytössä jo 1200-luvulla. Siinäpä siis lisätyötä viimeistelyyn.Vaatteet ovat edelleen ehjät ja silmämäärin myös puhtaat, mitä nyt takin vuorissa on hieman haarniskasta tarttunutta ruostetta. Se tosin lähtee pellavasta helposti, ainakin omien kokemusten perusteella. Takki on myös hieman aiempaa ryppyisempi, sillä käytin sitä myös peittona. Kaiken kaikkiaan mainiota työtä. Kiitos ja kumarrus.

  4. Hyvä! Kuvia vois ottaa, kunhan luonto kaunistuu ja saadaan asukokonaisuus valmiiksi.Pystykaulus voidaan laittaa ja sitten ne lautanauhat hihansuihin ja helmaan.

Leave a Reply to Anonymous Cancel reply

Your email address will not be published.