Historianelävöittämisestä ja historiallisista vaatteista

Edellisen postauksen kommenteissa Ihmettelijä kysyi, että missä historiallisia vaatteita sitten voi käyttää. Itse en voi antaa tyhjentävää vastausta, koska minä “vain” teen historiallisia vaatteita, en siis yleensä pukeudu niihin.

Minusta on mielenkiintoista kokeilla vanhoja kaavoitus- ja ompelutapoja. Olen tosin aivan alussa harrastuksessani, teen vaatteita teollisesti kudotusta kankaasta, käytän teollisesti valmistettua lankaa ja neuloja enkä ompele päreen valossa maakuopassa. Aika kaukana olen siitä, että kasvattaisin itse omat lampaani ja pellavani sekä jalostaisin villan ja pellavakuidut langaksi ja kankaaksi.:)

Jos minun pitää perustella miksi haluan toteuttaa vaatteita vanhoilla tekniikoilla, ei minulla ole muuta perustetta kuin se, että minä pidän vanhoista tekniikoista. Samalla tavalla voisi kyseenalaistaan jonkun muun harrastuksen, miksi kukaan pelaa jalkapalloa tai sählyä tai katsoo saippuasarjoja tai lukee klassikoita?

On erilaisia paikkoja ja tapahtumia, joissa historiallisesti oikeanlaisten vaatteiden käyttö on paikallaan:

  1. Historian elävöittäminen voidaan käsittääkseni jakaa kahteen erilaiseen toimintamuotoon. Se voi olla näytösluontoista ulkopuolisille ts. yleisölle tarkoitettua toimintaa esim. tiettyjen historiallisesti merkittävien tapahtumien (kruunajaiset, taistelut) esittämistä. Se voi myös tarkoittaa vuosisatojen takaiseen elämäntapaan pyrkimista jopa sellaisella pieteetillä, että tapahtumiin (esim. metsäleirille) ei saa ottaa modernin yhteiskunnan tuotteista muuta mukaan kuin elintärkeät lääkkeet. Kaikki muut tapahtumaan mukaan otettavat tavarat pitää olla sellaisia kuin ne olivat 100 tai 1000 vuotta sitten, riippuen siitä mitä aikakautta elävöitetään. Living History ja Historical Reenactment -artikkelit Wikipediassa kertovat aiheesta lisää, niiden kautta löytyy myös ulkomaalaisia elävöittäjäryhmiä. Myös Sommelon sivut ovat käymisen arvoiset.
  2. Larpeissa eli liveroolipeleissä pyritään pukeutumaan pelin tapahtumanpaikan- ja ajan mukaisesti. Jos peli sijoittuu Ranskan rokokoohoviin, pelaajien tulisi pukeutua ajan tyylin ja hengen mukaisesti. Käsittääkseni harvalla kuitenkaan on larpeissa historiallisesti oikeaoppisesti tehtyjä pukuja, eikä se ole tarkoituskaan!
  3. Tiettyyn aikakauteen sijoittuvat tapahtumat: Turun keskiaikaiset markkinat, Hämeenlinnan keskiaikamarkkinat ovat myös paikkoja, joissa keskiaikaiset vaatteet pääsevät oikeuksiinsa, vaikkakin keskiaikamarkkinoiden yleisilmeestä voidaan olla montaa mieltä.

Jos on kiinnostunut historiasta, niin kyllä niille vaatteille käyttöä keksii. Nyt vähän marinaa päätteeksi: Miksi Suomessa elävöitetään lähinnä vain rautakautta ja keskiaikaa? Missä viipyy 1700-luvun elävöitys (sopisi Suomenlinnaan loistavasti) tai 1800-luvun porvariselämän elävöitys? Olen muuten innostunut tuosta rokokooajan elävöityksestä ja jotain huhuja olen joskus kuullut, että sitä Suomessakin olisi pienimuotoisena. Kaikenlaisista elävöittäjäryhmistä saa vinkata allekirjoittaneelle.

Virkistävä erikoisuus suomalaisten elävöittäjäryhmien joukossa on villiä länttä elävöittävä yhdistys Classic Old Western Society of Finland, jonka sivuilta löytyy lyhyt selvitys siitä, mitä on historian elävöittäminen.

Historiallisista vaatteista:

Netistä löytyy vaikka millä mitalla hyviä sivustoja historiallisista vaatteista, mutta sivujen tieteellisyydestä ei oikein voi olla varma. Ongelmana usein ovat vaatteiden väljyydet ja esimerkiksi saumatyypit. Kaikki faktat pitäisi aina tarkistaa tieteellisistä teoksista, mutta seuraavat linkkivinkit voivat ainakin antaa inspiraatiota:

  1. Some Clothing of the Middle Ages on loistava sivusto, joilla on kaavoja monenlaisiin vaatteisiin. Lähteetkin mainitaan, mikä on plussaa.
  2. Historický kostým on tsekkiläinen historianelävöittäjien (?) sivusto on myös mitä mainioin inspiraation lähde.
  3. Myös yksittäiset ihmiset paneutuvat pukuhistorian julkaisemiseen netissä (näitähän löytyy lisääkin).
  4. Netistä löytyy historiallisia tavaroita myyviä kauppoja: Historic Enterprises -sivusto on kadehdittavan hieno.

You may also like

19 Comments

  1. SCA (tahi suomen keskiaikaseura) unohtui tuosta elävöitysmahdollisuuksien listasta. Tosin ykköskohta kyllä jokseenkin kattoi senlaatuiset elävöittämiset, Keskiaikaseura olisi siis ikäänkuin ykköskohdan alainen.(Pahoittelut mahdolollisesti kiinnostuneille/tietämättömille, en osaa liittää kommentiin linkkejä…)

  2. Minä kyllä ymmärtäisin senkin, että joku väsää vanhanajan vaatteita vain harrastuksena. Olen viime aikoina alkanut arvostaa kovasti “hyödyttömiä” harrastuksia. Nykyajan yhteiskunta on niin suorituskeskeinen, että tuntuu kuin ihmiset harrastaisivatkin sen takia, että harrastus näyttää hyvältä cv:ssä. Arvostan sitä, että joku tekee tekemisen ilosta.

  3. Ahvenanmaalla, Saltvikissa on Viikinkimarkkinat aina heinäkuun lopun viikonloppuna.Ei mikään kovin suuri tapahtuma, mutta kerran onnistuimme käymään ja etenkin poikalapsiin kolahti aika mukavasti.En nyt hakenut tähän linkkiä, mutta sen löytää kyllä varmaan helposti.

  4. Tuo on juuri jännää, että mikä on hyödytöntä ja mikä ei. Itselläni on aika kummallinen arvomaailma ja välillä sitä tuntuu, että pitää ihan “vääränlaisia” asioita arvossa. Siis tämän yhteiskunnan mukaan vääränlaisia.Juu, nuo Saltvikin markkinat ovat kuulemma varsin kiva tapahtuma. Itse en ole ikinä käynyt.

  5. Kiitos keskiaikalinkeistä! Joudun tekemään täksi kesäksi keskiaikaisen vaateparren Turun Keskiaikamarkkinoita varten. Sinistä verkaa on varastossa, mutta taitaa olla liian hienoa ja kuumaa kesäksi. Pellavaa kai sitten. Ja joku outo päähine, ehdottomasti! Kudottiinko silloin puikoilla röijyjä, vai tuliko se vasta myöhemmin?

  6. Jaa, pitänee tulla sitten bongailemaan sinua sieltä markkinoilta! Pellava on kyllä ihana materiaali ja jos vaate on vielä väljä, niin mukavan viileäkin. Ikeasta (jos on asiaa pääkaupunkiseudulle) saa halpaa rohdinpellavaa 5,95€/m, jos sen vielä pesee pariin kertaan ilman linkousta, niin pinnasta tulee kauniin elävä.Neulominen tekniikkana tuli Suomeen todella myöhään 1500-luvulla (?) ja keskiaikamarkkinoilla ollaan kai vuoden 1350 hujakoilla. Suomessa muuten ommeltiin sukkia kankaasta aina 1700-luvulle. En tosin tiedä miten yleisesti. Käsineet taas tehtiin neulakinnastekniikalla.Etköhän sinä kehittele jonkin näyttävän vaateparren, luotan siihen.:)

  7. Tuli hirvee harmistus kun en ehkä pääse Turkuun kun missasin sen viime vuonnakin… Ja jos pääsen, en ehdi väsätä mitään uusia vaatteita vaan täytyy mennä vanhoilla. Nyyh!

  8. Mie oon sitten keskiaikamarkkinoilla kivisaunalla pesijänä, joten saa tulla bongailemaan! :DAlunperin piti mennä markkinoille myymään tuotteitani mutta mieluummin näyttelemään tällä kertaa, kun niin loisto juonikin tiedossa!

  9. Frigga, ihanan naisellinen asenne.;) Itselläni on ongelma asuun sopivista kengistä, kun nahankäsittelytaitoni ovat olemattomat.Eevis, kiitos linkistä! Tuo tapahtuma minulta onkin mennyt aivan ohi.Oola, täytynee tulla pällistelemään.:)

  10. Hei! Tervetuloa myös Tornioon! Peräpohjolan markkinat – http://www.tornio.fi/ilma/markkinat/ siirtyy tänä vuonna 1800-luvulle. Linkistä saat päivämäärät. Nämä kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa jos on paikkakunnalla. Markkinoilla on myynnin lisäksi näytelmää ja tapahtumia 1800-luvulta. Suosittelen. Tuttujen Pistojen Tuula.

  11. Hämeenlinnalainen Hämeen wanhan linnan kilta järjestää myös historian elävöittämistoimintaa (tilauksesta), esimerkiksi illallisia kustavilaisteemalla. Heillä on ohjelmassa juurikin 1700-lukua, nykyään myös 1800-lukua.

  12. Heippa!Kiitos ihanasta blogistasi! Olen ruotsinkielinen, en lue niin paljon, mutta pidän kuvista. Mistä päin olet ja missä myyt sun käsitöitä?Hyvää viikonloppua!Sofie BN

  13. Kiitos noista vinkeistä! Markkinat 1800-luvun henkeen kuulostavat hyvältä.Sofie, kiitos kehuista. Kävin katsomassa sinun blogiasi ja siellä on hauskoja juttuja myös.Asun Helsingissä ja tuotteitani ei ole myynnissä tällä hetkellä missään, kun en oikein ehdi mitään tuottaakaan. Katsotaan, mitä tapahtuu kunhan saan opintoni päätökseen (se tapahtuu jossain vaiheessa tänä vuonna).

  14. Pienimuotoista 1700-luvun juttua viritellään myös Fiskarsin ja Billnäsin suunnalla, toistaiseksi homma on liittynyt lähinnä koululaisten mediaprojektiin (http://www.pohjantahden.info/) mutta kaikenlaista muutakin on mietintämyssyssä, innostuneita vain pitäisi löytyä lisää. Asiaa ei tietysti edistä se, ettei tuonne sivuille näköjään ole kukaan vielä lisännyt edes kuvia viimeisimmästä häppeningistä, minäkin uskalsin pistää blogiini kuvia vain oman talon väestä kun en tullut kysyneeksi lupaa.

  15. Mielestäni Suomenlinnassa järjestetään ainakin silloin tällöin 1700-luvun tapahtumia. Kannattaa googlettaa…1600-lukua elävöitetään Tammelan Hakkapeliittapäivillä, 1700-lukua Pälkäneen Kostia-tapahtumassa ja Isonkyrön markkinoilla. Pienempimuotoisiakin tapahtumia on. Meillä Lapualla Ränkimäen museolle elävöitetään mitä milloinkin – viime vuosina on eletty vuosittaisena perinnepäivänä sota-aikaa, tänä vuonna vuotta 1917. Myös yleisö on tervetullutta historiallisessa asussa ja roolissa.Itselläni on sekä 1700-luvun karoliinisotilaan univormu, 1700-luvun talonpoikaisnaisen asu, körttipuku että lukuisa valikoima “palapeliasuja” entisajan vaateparsista erilaisia opastustehtäviä varten. Tuon naisen puvun sain peräti aikaan itse, eläköön vanhat patjanpäälliset!

  16. Helsingin Historiapäiväyhdistys on jo useana vuonna järjestänyt Suomenlinnassa tapahtumaviikonlopun 1700-luvun henkeen. Les Lumieres-tapahtuma keskittyy 1700-luvun musiikkiin periodin soittimilla esitettynä. Esittäjät ovat pukeutuneet Kansallisteatterista(jos oikein muistan) lainattuihin 1700-luvun tyylisiin pukuihin jne.Tapahtumaviikonloppuun liittyy myös 1700-luvun sotilasleiri, tanssiaiset ym ohjelmaa – ja ennenkaikkea jokavuotinen ihastuttava musiikillinen piknikki Suomenlinnan kauniissa maisemassa.

Leave a Reply

Your email address will not be published.