Vuosia täyteen

Tänään täytän kaksikymmentäkahdeksan

vuotta.

Sen vuoksi onkin kiva, että olen todella tyytäväinen elämääni. Vaikka marmatankin täällä usein ja ihan kaikesta, loppujen lopuksi olen tosi tyytyväinen. Minulla on siippa, joka on samalla paras ystäväni, ihana perhe, ihania ystäviä ja kavereita (ja opin käyttämään Feisböökkiä, kaikki sinne nyt heti, haluan lisää kavereita).

Tänään on tiedossa shoppailua, sminkkaamista, viinittelyä ja syöpöttelyä. Mikäs sen parempaa. Itseasiassa aloitin juuri aamun nauttimalla kroatialaista päärynäviiniä. Oh, kuinka dekadenttia.

Eilen sain perheeltä synttärilahjoja:

Äidiltä äänikirjana Hilja Valtosen “Nuoren opettajattaren varaventtiili”. Kirjan olen lukenut ehkä viisi kertaa, mutta on hauska myös kuunnella se. Viisi tuntia taattua Valtosta! Lahja tosin taisi olla myös vihje siitä, että se gradu olisi paras saada valmiiksi (Joo, äiti). Isäni pienestä vihjeestä antoi minulle Vintage Fashion -kirjan, joka on todellista silmänruokaa. Sieltä voi poimia kaikki haluamansa asukokonaisuudet, joita on paljon. Sisaruksiltani sain lahjakortin NoaNoaan (oi onni ja autuus) ja sisareltani vielä kaulakorun.

Matroskin ja Liivia ovat esitelleet lempikorujaan. Minä innostuin ja pääsin jo niin pitkälle, että kumosin koruni tarjottimelle. Kunhan ensiksi nämä järjestän, niin enköhän ne lempikorunikin esittele. En ole oikeasti tajunnut, kuinka paljon koruja minulla onkaan…

Neulonut en ole oikeastaan viikkoon(!), mutta viikonloppuna tein omppupiirakkaa ja kovin kokeellista kinkkuparsakaalitomaattipaprikapiirakkaa, josta tuli ihan yllättävän hyvää.

You may also like

47 Comments

  1. Se päärynäviini on niin ihanaa!!Hyvää syntymäpäivää vielä kerran! (Mun tosi sikasairaanmakee piirtämäni facebook-kortti oli kyllä hauska rustata xD)

  2. Oi, kiitos kauheasti kaikille onnitteluista! On todella mukavaa saada onnitteluita niin tutuilta kuin tuntemattomiltakin. On ollut kiva synttäripäivä, nyt siemailemme siipan kanssa portviiniä, kuuntelemme Rammsteinia ja nörtteilemme omilla koneillamme. Aika romanttista mielestäni. :)

  3. Hei ja hieman myöhäiset onnittelut sinulle! Ja voi, saitpa kerrassaan ihania lahjoja. Blogisi on yksi lemppareistani ja odottelen aina innolla päivityksiä. :) Antaa inspiraation käsityöblogiini, jonka toivon mukaan joskus aloitan…Laitoin sinulle myös ystäväpyynnön Facebookissa nimellä Jenniina Siira, voit halutessasi lisätä minut ystäviesi joukkoon. :)

  4. Onnea! En olekaan ennen tuntenut ketään, jolla on sama synttäri – tosin enhän tunne sinuakaan, mutta jotenkin mielessä elää illuusio, että tunnen, koska ahkerasti lueskelen blogiasi! Ihania lahjoja sait.Hauska korumyllerrys. Tosin olen vähän katkera pitsinappirintarossille. Laitoin eräisiin juhliin itse ommellun tunikan, itse ommellut housut, kädessä oli itse ommeltu kassi ja rinnassa sinun tekemästi nappirossi. Kaikki kehuivat vain sitä rossia eivätkä ompelemaani asukokonaisuutta! Tosin rossista meni neula poikki, täytyy yrittää korjata, se on suosikkini, vaikka unohdin sen koruesittelystäni, koska se ei ollut paikallaan korulippaassa.

  5. Kiitos kaikille onnitteluista!Äh, Matroskin, kyllä me mun mielestä tunnetaan. Onhan noi nappirossit katseenvangitsijoita erikoisuudessaan. Ehkä sun vaatteet olivat niin tyylikkäät eikä “itsetehdyn näköiset”, ettei kukaan sen takia kehunut niitä.:)Olisitko kiltti ja laittaisit viestiä siitä rikkoutuneesta neulasta, haluaisin tietää miten se meni rikki.

  6. Koska se tulee? Mörökölli nimittäin? “Ja kuka synttärini unohtaa, sen mörökölli vieköön.”

  7. Anne, omenapiirakka onkin mun bravuurini!Ano, tietääkseni kukaan läheiseni, joka tietää syntymäpäiväni, ei unohtanut synttäriäni. Eli he säästyivät mörököllin tulolta. Kannattaa kuitenkin olla varuillaan.

  8. Onneksi olkoon, vaikka olenkin hitusen myöhässä liikenteessä! Hyvin on isä ohjeistettu! Menisi ikä ja terveys jos yrittäisin samaa. Paitsi jos isälle kertoisi, ettei sitä varten tarvitse mennä kirjakauppaan vaan käyttäisin maagista sanaa “nettikauppa”.

Leave a Reply to Villasatu Cancel reply

Your email address will not be published.