Project Spectrum on jäänyt vähän vähälle, mutta nyt olen innostunut tekemään ilmavia valkoisia juttuja. Nappikermakakku -rosseja syntyy jälleen!
Juhannusaattoa varten tein tavallista isomman nappikermakakun hiuskoristeeksi. Se sopi kaunisti yhteen valkoisen mekon kanssa. Tosin sain kuulla moitteen, että koristeena napeilta viedään niiden funktio, todellinen käyttötarkoitus. Toivon kuitenkin, etteivät nappi-parat joudu nappikermakakuissa hirveään eksistentiaaliseen kriisiin, vaan ovat mielissään uudesta yllättävästä tehtävästään.
Valkoinen on väri, johon suhtaudun varauksella. Se on varsin kaunis ja tyylikäs väri, joka sisustuksessa se tekee tiloista rauhallisia ja valoisia. Toisaalta vaatetuksessa valkoinen on hankala ja epäkäytännöllinen väri, koska kuulun siihen huolettoman huolimattomaan joukkoon, joka onnistuu mystisesti likaamaan vaatteensa ennen kuin ehtii edes kotiovesta ulos. Siksi minulta ei vaatekaapista löydykään kuin muutama valkoinen vaatekappale. Valkoiset vaatteet ovat kauniita, mutta niiden kanssa ei voi rymytä, nojailla tai istuskella nurmikolla.
Valkoisella värillä on vahva symboliarvo: länsimaisen kulttuurin parissa sitä pidetään puhtauden ja viattomuuden värinä. Osassa Aasian maita valkoinen taas on surun ja epäonnen väri. Minusta on hyvin erikoista, että länsimaissa valkoinen pitää edelleen pintansa morsiamen puvun värinä. Ajatus valkoisesta hääpuvusta on minulle niin vieras, että olen jo useamman kerran yllättänyt itseni suunnittelemasta pukeutuvani tänä kesänä ystävättäreni häihin valkoiseen leninkiin. Hetken päästä aina tajuan, että ai niin, valkoinen on häissä yksinoikeudella morsiamen väri.
Valkoinen sydän on äidinäidiltä saadun mallin mukaan tehty. Pitsisydämien virkkaaminen on addiktoivaa.
11 Comments
juu, ei valkonen munkaan väri.. koko ajan pitää varo ettei sottaa..
Kaunis on hiuskoru juu! Tuntuu hassulta että joku ajattelee, että olet nyt vienyt napeilta mahdollisuuden oikeaan tehtäväänsä. Sun napithan kai useimmiten ovat jo tehtävänsä tehneet kertaalleen, ja sinähän annat niille uuden elämän, uuden käyttötarkoituksen, eikös niin? :D
Rosetit on kovin nättejä!Minä kun käytän mustaa kaikki talvet, olen muutama vuosi sitten alkanut käyttää valkoista kesien ajan. Radikaali binäärioppositio jne. Lattari-työkaveri sanoi pari kesää sitten että minun (kesä)tapaan pukeutuvaa ihmistä pidetään heidän kotikonnuilla eli Latinalaisen Amerikan maissa henkisenä johtajana ja muutenkin spirituaalisesti ladattuna inehmona. OK, vaik silleenkin, käy… :-))
Satu h, juuri se varominen on valkoisissa vaatteissa rasittavin asia.Susanna, no ei se moite kovin vakava ollut. Jotkut vain ovat enemmän funktionalisteja kuin toiset.:)Zepander, kyllä tuossa on jokin järki, että vaihdat kesällä vastakkaiseen väriin. Ja tietenkin voit korostaa omaa “henkistymistäsi”.;) Mutta miten pidät valkoiset vaatteet valkoisina?
Niitä tyllimörköjä vaatii Oola! Ihan on autio mun laukku ilman. Menikin tippumaan…
Oola, niitä on tulossa! Haluatko taas violettisävyisen vai haluatko tulla itse valitsemaan? Tervetuloa, kunhan töiltäsi ehdit.
Myytkö jossain kermakakkunappeja?
Via, tällä hetkellä rosseja ei ole myynnissä missään. Kaikenlaisia suunnitelmia on olemassa, katsotaan mitä saan aikaiseksi, kunhan ehdin.
Tämä kevät/kesä on jollakin tavalla hassu. Itse löysin itseni hankkimassa valkoisen sohvan päällisen ja maalasin apri kaappia asunnossani valkoiseksi, ja valkoinen miellyttää muutenkin nyt todella paljon. Aikaisemmin olen ollut juuri niitä “ei mulle valkoista, koska se on minuutin päästä jo pilalla” mutta ehkä nyt on jonkun uuden ajan alku! ;)
Sitä sanotaan pesukoneeksi.
Zepa, mä tarvitsisin sellaisen mukana kulkevan mallin.:)