Viime joulukuussa vietettiin isänäitini 97-vuotispäiviä. Huomasin hänen jalassaan tossut, joita en muistanut nähneeni aikaisemmin:
Tossuissa oli jännä rakenne ja nehän oli pakko kuvata ja testailla sitten neulomista myöhemmin:
(Pahoittelen edellisten kuvien keltaisuutta, mutta joulukuussa pimeän aikaan ei kovin hyviä dokumentoivia kuvia saa.) Kuten huomaa, tossut ovat olleet todella mieluisat käyttäjälleen, niitä on parsittu huolella moneen, moneen kertaan. Mummoni kehui tossuja siroiksi ja mukaviksi jalassa. Tossut on mummolleni neulonut mummoni lapsuuden ja nuoruuden paras ystävätär, samasta kylästä Kannakselta kotoisin oleva Linda. Mummoni muisteli Lindaa tossuista kertoessaan: “Oltiin parhaat ystävät, pukeuduttiinkin samalla tavalla.” Hassu sattuma oli, että Mummollani ja ystävättärellään oli sama sukunimi, vaikkeivat he ainakaan läheistä sukua olleet.
En tiedä mistä Linda oli tuon tossumallin ottanut. Mummoni kertoi, että Linda neuloi tämäntyyppisiä tossuja paljon. Olen nähnyt norjalaisen tossumallin, joka on melko samanlainen, mutta niissä tossuissa rakenne on vähän eri ja tossut ovat yksiväriset. Jos tämä tossumalli näyttää tutulta, niin kerrothan, että missä ohjeen tai mallin olet nähnyt. Jos tämä ei ole kovin yleinen malli, voisin kirjoittaa ohjeen auki, sen verran hauskat nämä tossut ovat.
Itse olen kokeillu tossujen neulomista nyt kahdessa eri koossa. Ruskeapetrooliset tossut annoin äidilleni jo keväällä äitienpäivälahjaksi:
Tossut näyttävät tosi hassuilta, kun ne eivät ole jalassa, mutta ne ovat hirmu mukavat ja niihin voi hyvin käyttää kaikenlaisia jämälankoja. Minusta tuo raidoitettu päällinen on tosi hauska. Tarkkaavaisimmat varmaankin huomaavat, että minun neulomieni tossujen varsi on *2 o, 2 n* -joustinneulosta *1 o, 1 n* -joustimen sijaan. Myös raidoitus varressa on erilainen.
Vähän pienempää kokoa olevat violettiharmaat lähtevät mummolleni huomenna. Luotan siihen, että nuorempi polvi ei näytä tätä postausta mummolle ennen kuin etanaposti ehtii perille :)
Tossuihin sopii “perussukkalangat” (100m/50g) tai sitten ohuemmat kaksinkertaisena (420m/100g). Pohjaväriä menee noin 80 grammaa ja raitaväriä noin 30 grammaa. Itse käytin 3,5 mm puikkoja, että pinnasta tuli mukavan tiivis.