Viiniä ja villasukkia
Vaikka viime päivät ovatkin menneet tenttiin lukiessa, olen ehtinyt myös jossain välissä neuloa. Missä kuvat, te tietysti ihmettelette. No, kuvat ovat siellä missä aurinko paistaa
. Täällä sumuisessa helvetin esikartanossa ei saa kelpoisia kuvia edes ulkona. Ai että mä rakastan syksyä!
Haluan Italiaan. Tai ainakin kirkasvalolampun.
Minäkin sain kutsun viime viikolla Ravelryyn. Tähän neulojien ei-niin-salaiseen salaseuraan lupaan tutustua paremmin ja kuviakin päivittää huomisen tentin jälkeen.
Kyllä täällä ehkä jotain vielä neulotaankin, mutta mitään järkevää ei ole näyttää. Jatkan siis korumeemillä, johon viittasin yli viikko sitten. Sen jälkeen olen saanut lajiteltua ja järjestettyä kaikki koruni ja järjesteltyä kaikki nykyään käyttämäni arkikorut leivostelineeseen (ostin Indiskasta, 8,90€). Teline on kätevä, nyt korvikset eivät ole sekaisin korurasioiden pohjalla.
Tarkoituksena on siis kertoa itselleen tärkeistä koruista. Minä voisin kertoa koruistani useamman postauksen ajan, kun olen tällainen koruharakka. Jos olisin yhtä lahjakas kirjoittaja kuin Alcinoe, kirjoittaisin Edellinen elämä -tarinan, joka selittäisi harakkamaisuuteni kaikkeen ihanaan värikkääseen ja kiiltävään pikkutavaraan (varsinkin nappeihin).
Koruni voi jakaa amulettikoruihin ja pukukoruihin. Amulettikorut ovat sisäistä varmuutta antavia. Pukukorujen tehtävä on vain olla kauniita. Suurin osa koruistani ovat pukukoruja: Niillä ei ole suurta rahallista arvoa. En edes tajua, miksi joku voi haluta kimmeltäviä timanttikoruja, varsinkaan jos ne timantit ovat noin kärpäsenjätöksen kokoisia. Pidän kuitenkin “aidoista” materiaaleista: metalleista, puolijalokivistä ja lasista. Omatekemissäni koruissa käytän myös tekstiilimateriaaleja ja muovia.
Amulettikoruja:
Erityisiä suosikkejani ovat oman eläimeni, hirven, kuvin koristellut korut. Kalevala Korun rannekorun olen ostanut itselleni amuletiksi, KK:n hopeisen juoksevan hirven ostin vanhantavaranliikkeestä itselleni lahjaksi.
Pyöreä tyylitelty hakaristi-rintakoru on parin vuoden takainen löytö kirppikseltä. Koru on luultavammin balttilaista alkuperää. Sormus on ainoa koru jota käytän jatkuvasti (paitsi leipoessa). Sormus on vuoden vanha lahja siipalta: Sain itse valita korun synttärilahjakseni Tallinnasta ja tuo sormus solahti oikean käden keskisormeen vaivattomasti. Vaikkei siinä suurempaa mystiikkaa ole, minusta on kiva ajatella, että sormus oli tarkoitettu juuri minulle. Sormus on koristeltu onnea tuottavin balttilaisin symbolein: ristipäinen risti, hakaristi, haravakuvio ja hedelmällistä naista esittävät kuviot sopivat mainiosti naisen käyttämään sormukseen. Sormuksella ei ole ollut epätoivottuja vaikutuksia ainakaan vielä.:)
Pukukoruistani suurimman osa on suunnitellut sisareni. On kätevää, että on korusuunnittelija ja -tekijä perheessä. Välillä kiikutan siskolle materiaaleja ja/tai toiveita ja hän toteuttaa minulle yksilöllisiä koruja. Koska siskolla ei ole blogia pystyssä, en voi linkata sinne (syytös siskolle päin). Hänen korujaan voi kuitenkin tulla katsomaan joulukuussa Naisten joulumessuille ja Wanhan myyjäisiin, jaamme taas myyntipöydän.
Tämä siskon suunnittelema korusetti on ollut suosikkini koko kesän ja alkusyksyn:
Puolijalokiviä ja hopeaa, ei voi kyllä muistaa mitä kiveä.
Allaoleva korallikorusetti on yksi ehdottomista suosikeistani, korallin takia omatunto tosin hieman kolkuttaa. Koralli materiaalina oli minun valintani. Pidän kokonaisista koruseteistä, joihin kuuluu kaulakoru, korvikset ja rannekoru.
Vihreä lasihelmistä koostuva kaulakoru on Accessorize -kaupasta, olin haikaillut sitä jo pitkään, mutta hinta tuntui kalliilta. Alennuksessa noita koruja sai sitten kaksi yhden hinnalla. Ostin kaksi ja kiikutin siskolle toisen. Hän teki toisesta kaulakorusta minulle rannekorun ja kolme paria korviksia.
Lopuksi materiaali, joka on ollut suosikkini jo kauan, meripihka. Se on kauniin lämmin materiaali ja meripihkajäljennöksetkin käyvät minulle. Korvikset olen ostanut lukioikäisenä Tallinnasta. Lehtirintaneula on perintöä äidinäidiltä. Se on yksi lempparikoruistani ulkonäkönsä ja historiansa ansiosta.
Miten tyhmä ihminen voi olla?! Olen nettiä käyttänyt oikeastaan päivittäin viimeiset kymmenen vuotta ja vasta nyt tajusin, että on olemassa myös Google.ru (joka on ollut varmaan olemassa Googlen alkupäivistä lähtien). Sinne kun pistää kyrillistä tekstiä niin jopa alkaa toimia.
Tämän tiedon tajusin, kun tätini vinkkasi minulle, että oli löytänyt tietoa tehtaasta, joka edellisen postauksen pienen kannun on valmistanut. Leningradskii zavod farforovih izdelii (en osaa translitteroida oikein, eli Ленинградский завод фарфоровых изделий)
eli Leningradin posliini(tuote)tehdas
aloitti 1920-luvulla ja erikoistui myöhemmin astioihin ja patsaisiin. Leima, joka kannun pohjassa on, oli käytössä 1950-60 -luvuilla. Tehdas suljettiin 1980-luvun lopulla.
Nyt alkoi kiinnostamaan keräily: Pitäisi päästä Pietariin nuuskimaan paikkoja, mistä tämän tehtaan tuotteita voi saada. Haluaako joku lähteä mukaan?:)
EDIT 8.10. klo 13.40: Kuva ja leima
Eilen kotimatkalla ystävän häistä* mietimme siipan kanssa mitä omaisuudestamme pelastaisimme tulipalosta (tämä on taas näitä outoja ajatusleikkejä).
Olen kuitenkin jatkanut pohdintaa itsekseni. Lähinnä on kyse arvostuksista ja mielikuvista, ei niinkään minkään tavaran tarpeellisuudesta. Todellisena materialistina minun on mitään yksittäistä pelastettavaa esinettä hirveän vaikeaa miettiä, on helpompaa sanoa, että esimerkiksi pelastaisin kaikki kirjat tai ainakin “naisten oppaat” -kokoelmani. Tosin todellisuudessa tietokone olisi aika kärkipäässä pelastuslistalla tarpeellisuudessaan.
Suvussa kulkeneet tavarat, esimerkiksi kummitätini lahjoittama sormuskivi tai mummini hopeinen sormustin olisivat taas paljon arvokkaampia muistoiltaan kuin käyttöarvoltaan. Lisäksi niitä olisi mahdotonta korvata: Rahalla ei muistotavaroita takaisin saisi.
Kaunein omistamani esine
(saisikohan tästä ihan meemin aikaiseksi?) on sen sijaan helppo valita:
Kyllä, se on kermakko/maitokannu.
Tämä neuvostoliittolainen muotoilun helmi on minusta niin kaunis! Siinä kulminoituu muotoilun kauneus, kuviointi, värit ja käytännöllisyys. Ostin sen vanhantavaranliikkeestä jostain pietarilaisesta lähiöstä kolmisen vuotta sitten noin seitsemällä eurolla.
Kannun pohjassa on leima
Л (tuossa muiden kirjainten yläpuolella)
ЗФИ
ja numero 9 (tai 6). Olisi kiva tietää tuon kannun ikä, kun en oikein ole perehtynyt neuvostomuotoiluun. Kannu toimii minulla kukkien kastelukannuna ja se on koko ajan työpöydälläni, että voin sitä ihailla.
_________________________________________________
*)Oli mitä suloisimmat, onnistuneimmat ja tyylikkäimmät häät. Itku meinasi tulla monta kertaa, kun morsian ja sulhanen olivat niin onnellisen näköisiä. Onnellisuus oikein huokui heistä. Kaikkea hyvää heille ja toivottavasti häämatka pohjoiseen on onnistunut!
Pitää vielä hehkuttaa: Hääateria oli kokonaan lihavapaa ja se oli maukkainta syömääni kasvisruokaa ikinä. Jos kaikki kasvisruoka olisi yhtä hyvää, voisin jopa harkita kasvissyöjäksi ryhtymistä.:)
Sisäinen pessimistini on niin kätevä: Eilen elämäni ensimmäiseen Blogimiittiin matkatessani mietin, että jos miitissä on tylsää ja kukaan ei juttele mulle, niin voin lähteä aina kotiin Sandels-sixpackin seuraksi.
No eipä tarvinnut lähteä. Tapasin monta kivaa ihmistä, niin vanhoja kuin uusiakin tuttavuuksia. Yllättävin uusvanha tuttu oli Takaisin Kallioon. Hassua, olen seurannut blogia, mutta ei todellakaan ole yhdistänyt kirjoittajaa vanhaan tuttuun.
Ilta meni todella nopeasti korkeatasoisen
keskustelun merkeissä ja ihan sattumalta ehdin viimeiseen bussiin. Tänään heräsin virkeänä puoli yhdeksältä ja aamun olen korjannut hieman nuutunutta oloani litralla appelsiinimehua, nuudeleilla, sipseillä ja salmiakilla.
Jaa-a, tästä lähtien taidan luuhata kaikki Helsingin miitit läpi. Ja hei, lupaan tulla muihinkin kekkereihin joissa kehutaan hiuksiani ja sääriäni!
Ystävän häät ovat lauantaina klo 15. Juhlahuivi tulisi saada pingoitettuna kuivamaan jo perjantai-iltana, jotta lauantaina huivi olisi valmis käytettäväksi. Perjantai-iltana on tarkoitus lähteä baariin seitsemän maissa. Huivia on neulottu 50 grammaa ja jäljellä on toiset 50 grammaa. Ehtiikö Mielitty saada huivin valmiiksi, jos hänen neulontavauhtinsa on kolme grammaa tunnissa?
Bonus:
Miten uskot Mielityn oikeanpuoleisen silmän takana jomottavan päänsäryn vaikuttavan neulomisnopeuteen?
Ekstra-bonus:
Huivilanka on merinovillaa, 50 gramman kerässä on 400 metriä lankaa. Onko Mielitty hidas neuloja vai laiskotteleeko hän?
Joo, olen harkinnut asukokonaisuuden häitä varten uusiksi.
Ei sitä turhaan ole tullut luettua merihistoriaa kymmentä opintoviikkoa: Intuitiivisesti keksin portviiniä siemaillessani, että sana portto
varmaankin liittyy sataman (port) huonomaineisiin naisiin.
Ja näin Veijo Meri toteaa sanasta kirjassa Sanojen synty:
Portto, ilotyttö, rahahuora, muinaisruotsissa ja -norjassa portkona, jonka port on satama ja kona nainen. Kysymyksessä oli siis satamanainen, satamahuora. Skandinaavit saivat sanansa anglosakseilta, joiden samaa tarkoittava sana oli portcwēn.
Tänään täytän kaksikymmentäkahdeksan
vuotta.
Sen vuoksi onkin kiva, että olen todella tyytäväinen elämääni. Vaikka marmatankin täällä usein ja ihan kaikesta, loppujen lopuksi olen tosi tyytyväinen. Minulla on siippa, joka on samalla paras ystäväni, ihana perhe, ihania ystäviä ja kavereita (ja opin käyttämään Feisböökkiä, kaikki sinne nyt heti, haluan lisää kavereita).
Tänään on tiedossa shoppailua, sminkkaamista, viinittelyä ja syöpöttelyä. Mikäs sen parempaa. Itseasiassa aloitin juuri aamun nauttimalla kroatialaista päärynäviiniä. Oh, kuinka dekadenttia.
Eilen sain perheeltä synttärilahjoja:
Äidiltä äänikirjana Hilja Valtosen “Nuoren opettajattaren varaventtiili”. Kirjan olen lukenut ehkä viisi kertaa, mutta on hauska myös kuunnella se. Viisi tuntia taattua Valtosta! Lahja tosin taisi olla myös vihje siitä, että se gradu olisi paras saada valmiiksi (Joo, äiti). Isäni pienestä vihjeestä antoi minulle Vintage Fashion -kirjan, joka on todellista silmänruokaa. Sieltä voi poimia kaikki haluamansa asukokonaisuudet, joita on paljon. Sisaruksiltani sain lahjakortin NoaNoaan (oi onni ja autuus) ja sisareltani vielä kaulakorun.
Matroskin ja Liivia ovat esitelleet lempikorujaan. Minä innostuin ja pääsin jo niin pitkälle, että kumosin koruni tarjottimelle. Kunhan ensiksi nämä järjestän, niin enköhän ne lempikorunikin esittele. En ole oikeasti tajunnut, kuinka paljon koruja minulla onkaan…
Neulonut en ole oikeastaan viikkoon(!), mutta viikonloppuna tein omppupiirakkaa ja kovin kokeellista kinkkuparsakaalitomaattipaprikapiirakkaa, josta tuli ihan yllättävän hyvää.
Nyt on taas yksi vika kerta takana. Nimittäin yliopiston kontaktitunnit. Kauhulla odottamani ryhmätyötunnit eilen ja tänään osoittautuivatkin paljon vähemmän työteliäiksi kuin luulin.
Toisin sanoen minulla on siis jäljellä enää kolme kirjatenttiä, yksi essee, kypsyysnäyte ja gradun loppu. Fanfaareja! Valmistumisen jälkeen voisinkin ehkä aloittaa aikuisen elämän. Painotan sanaa “ehkä” hyvin
voimakkaasti. Olisiko sittenkin vielä yksi korkeakoulututkinto paikallaan?
Sitten huomioita ja kysymyksiä:
Löysin ihan omista varastoista langat huiviin, jonka tulisi sopia kuvassa olevasta kankaasta tehdyn leningin kanssa. Yhteensopivan leningin ja huivin kera voisi sitten juhlistaa ystävän häitä. Ainakin tällä hetkellä
kuvittelen
, että tiilenpunainen ja siniharmaa soivat hyvin yhteen. Katsotaan miltä lopputulos näyttää ja päädynkö ihan johonkin muuhun ratkaisuun.
Juuri tällaisia tilanteita varten on hyvä marinoida ihania lankoja kaapissa. Ei voi koskaan tietää milloin lankaa tarvitsee kahteenkymmeneen villapaitaan ja kymmeneen huiviin. Tähän työhön valittu lanka on Knit Picksin Shadow‘ta, ohutta merinovillaa.
Huivi neulominen kymmenessä päivässä ei ole mikään ongelma, mutta kun huivimallikin on vielä mietinnän alla… Jos ei mitään uutta jännää löydy, neulon Liisan liljan. Mallikerta kun on muistissa.
