Annikki pohti de Beauvoirista ja Sartresta kertovaa leffaa omassa blogissaan. Olin unohtanut leffan kokonaan, vaikka ajattelin siitä kyllä kirjoittaa leffan katsottuani. Kiinnostukseni pariskuntaa kohtaan on täysin viihteellistä. Filosofia on mielestäni tylsää saivartelua (varsinkin 1900-luvun filosofia) ja Sartren ja de Beauvoirin ajatukset minua eivät kiinnosta lainkaan. Mutta kuten kaikki perusuteliaat ihmiset, olen kiinnostunut erikoisemmista ihmissuhteista ja näistä kuuluisimpia varmaan on Sartren ja de Beauvoirin monimutkainen suhde.
Joka tapauksessa, Annikki kirjoitti blogissaan elokuvasta hyvin eri sävyyn kuin itse olin ajatellut. Havahduin taas ajattelemaan sitä, kuinka lähestyn kaikkea estetiikan kannalta: Minusta elokuvan arvo oli lähinnä sen kauneus. Se oli sikermä kauniita hoikkia ihmisiä, vaatteita ja interiöörejä. Elokuva olisi voinut olla Noa Noan vaatekatalogi. Elokuva tarinana ei hämmentänyt minua lainkaan, pariskunnan säntäilyt olivat minulle ennestään tuttuja de Beauvoirin päiväkirjojen perusteella. Minun on vaikeaa ajatella, että kumpikaan olisi suhteessa alistanut toista: kumpikin oli vapaita lähtemään ja aloittamaan porvarillisen
(tuo sana aina naurattaa) yksiavioisen suhteen toisaalla. En ymmärrä ylipäätään, että miten ulkopuolisena voisi tuomita jonkin ihmissuhteen luonteen.
De Beauvoirin päiväkirjat ovat muuten mainiota ajankuvaa, ne kertovat hämmentävän vähän naisen filosofisesta ajattelusta (hyvähyvä!). Sen sijaan ne nostavat esiin itsetietoisen, melkeinpä itserakkaan naisen. Toinen moniosainen elämänkerta, jota voin suositella, on Aino Kallaksen muistelmat. Kallas vasta itsetietoinen nainen olikin.
Tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että minusta ei ole tarpeellista kaivaa korkeampia teemoja ja arvoja tarinoista, minulle riittää se pinta. Toisaalta en oikein usko, että olen edes kykeneväinen syvempään analyysiin. Lukiossa inhosin äidinkielentunneilla tehtäviä analyyseja. En nähnyt pintaa syvemmälle, en, vaikka tarinan syvin merkitys minulle selitettiin. Tällä hetkellä gradun suhteen olen huolissani juuri samasta asiasta: Mitä jos en näe aineistossa muuta kuin ne asiat, jotka siinä faktisesti ovat? Mitä tapahtuu, jos analyysissa en näekään salattuja merkityksiä, jotka aineistossa tulisi nähdä? Mistä nousevat teemat ja yleisemmät abstraktit tasot? Minulle on sanottu, että kunhan aineistoa tarpeeksi tutkii, niin kyllä ne sieltä nousevat. Onko se aivan varmaa? Ainakaan tähän mennessä en ole kokenut suurta ahaa-elämystä.
Ylipäätään abstraktit asiat hermostuttavat minua. Jotenkin ajattelen, että konkreettiset (esineen muodossa olevat) asiat näyttäytyvät meille kaikille samalla tavalla, vaikka niin ei tietenkään ole. Minä näen aivan eri asioita esimerkiksi 1700-luvun säätyläisnaisen puvussa kuin joku autonasentaja. Toisaalta autonasentaja näkee perus-Corollassa paljon muutakin, kuin että se on vain auto.
Olen aina ollut hyvin visuaalispainotteinen, varmaankin liiaksikin. Saatan muistaa, mitä ihmisillä on ollut juhlissa päällään muutama vuosi sitten, elokuvista muistan puvustuksen, mutta en juonta. Tärkeät tapahtumat muistan esineiden kautta: muistan mitä siipalla oli päällään, kun tapasimme ensimmäisen kerran (en usko, että hän itse muistaa).
Myös edellä mainittu elokuva jäi minulle mieleen kuvina: de Beauvoirin hiuslaitteet (jotka olivat muuten hieman erilaisia hän todellisuudessa käytti), hotellihuoneiden sisustukset, uimapuvut. Elokuvan kulkua muuttamaton pieni yksityiskohta häiritsi minua suuresti: Sartren rakastajattarella oli modernit alusvaatteet, vaikka 1940-luvun loppupuolella alusvaatteet olivat aivan erilaisia kuin nykyään.
(tässä kohtaa ajatuspaussi)
Toisaalta, onko väärää tapaa tulkita elokuvaa tai kertomusta, olenko tyhmempi kuin muut, jos vain katselen elokuvaa, enkä ymmärrä tai edes näe sen ylempää abstraktia merkitystä? Löytyykö tarinan todellinen
merkitys ja teema jostain pinnan alta? Eikö elokuva ole myös se, mitä todella me näemme? Kasvattaako syvempien teemojen näkeminen ja ymmärtäminen jotenkin ihmisenä, vai mikä niiden näkemisen arvo on?
No nyt tämä meni ihme filosofoinniksi. Menen filosofoimaan neuletyöni kanssa.
Onpa muuten upea kuu taivaalla.
