Terveisiä Kaspianmereltä ja Grönlannin jäätiköiltä

Eli olen täysin hurahtanut Scandinavian Music Groupin uuteen levyyn Palatkaa Pariisiin!

Huomaa, että elän jossain omassa todellisuudessani, koska en ollut kuullutkaan, että bändiltä on tullut uusi levy. Syynä saattaa olla se, etten kuuntele nykyään mitään musiikkia soittavia radiokanavia. Yle Puhe on kova sana. Ehkä pitäisi kuunnella välillä jotain muutakin.

Joka tapauksessa: Palatkaa Pariisiin! on parasta suomalaista musiikkia tällä hetkellä. Epäilen, että levy tulee olemaan tämän kesän soundtrack, kun Ihmissuhdekin on ilmaissut pitävänsä levystä (saikohan tämän sanoa julkisesti). Vähän hinkuan Tavastialle ensi torstain keikalle. Katsotaan jaksaako vanha.

Näin minä vihellän matkallani on hyvä, muttei paras levyn biiseistä (tehkää nyt hyvät ihmiset niitä musiikkivideoitakin!):

You may also like

8 Comments

  1. Suosittelen keikkaa ehdottomasti, etenkin jos ei ole aikaisemmin nähnyt bändiä! Olin SMG:n levyjulkkareissa ja moni biisi toimi vielä paremmin livenä. Ihana Terhi, ihana koko yhtye. Itse olen myös menossa. :)

  2. Aivan täydellisen osuva postaus tähän päivään! Olin nimittäin juuri eilen bändin keikalla ja vieläkin ihan fiiliksissä. Totuushan on, että Scandinavian Music Group tekee universumin parasta musiikkia ja varsinkin uusin levy on kesäfiiliksiä täynnä. Itse kallistuisin Casablancaan tai Lissaboniin.Meni nyt vähän hehkuttamiseksi tää kommentointi :D

  3. Iina, itseasiassa en muista olenko nähnyt bändiä livenä. Hieman noloa. Ihanaihanaa koko bändi. Tässä voi arpoa vielä vähän aikaa, perjantaina kun pitäisi olla kuitenkin pirteänä töissä klo 8.00…Tiinamaria, hehkuta ihan rauhassa, nyökyttelen täällä.:) Itse olen nyt noin kymmenen kuuntelukerran jälkeen ihastunut Casablancaan ja Se sitä ja se tätä -biisiin.

  4. Upea levy kyllä, ja mahtava bändi muutenkin. Tänään ovat yo-talolla Tampereella, ja poikaystäväkin tahtoo lähteä katsomaan, sinne siis <3

  5. Minä sain tuon levyn viime viikolla siskoilta lahjaksi ja tykkään. Oikeastaan aloin tykkäämään kappaleista jo syksyllä, kun kävin keikalla eli suosittelen kyllä sitä.

  6. No voi hyvänen aika, tuohan on ihana biisi, kerrassaan täydellinen. En ole kuullut SMG:tä kuin ehkä satunnaisesti radiosta, mutta nyt taisi lähteä hurahdus liikkeelle… Kiitos vinkistä!

  7. Iina, keskiviikon keikka on loppuunvarattu (ei tosin myyty) eli päädyin sitten ostamaan liput torstaille. Nukkua voi aina viikonloppuna!:)

Leave a Reply to ElinaU Cancel reply

Your email address will not be published.