Oma jouluaattoni erosi edellisistä: vietin sen kipeänä nukkuen aattovuorokaudesta noin 17 tuntia. Nyt olo on jo parempi, petivaatteet on vaihdettu ja puuhailen lempikotityöni parissa eli pesen pyykkiä. Jos oikein fiilistelen, niin rupean vielä silittämään pellavaisia keittiöpyyhkeitä! Tiskauksen jätän kyllä huomiseen.
Tässä huumoria, joka iskee luultavammin vain käsitöitä tekeviin. Historianelävöittämistekstiilien sijaan tuota voi monen kohdalla soveltaa esimerkiksi neulomiseen…
Joulumusiikiksi sopii loistavat siskokset Kate and Anna McGarrigle. Valitettavasti ihanaa versiota Little Boxes (Petites Boites) -kappaleesta en löytänyt kuin Spotifystä, muille nautittavaksi Petit Annonce Amoureuse:
Nyt alan tutkia Neuhausin suklaarasiaa, keitän päivän toiset kahvit ja nautin kiireettömyydestä, ensimmäistä kertaa viikkoihin.
Näin muutaman päivän kokemuksella täytyy sanoa, että kyllä elo 30-vuotiaana maistuu. Viimeiset viisi päivää ovat olleet parasta pitkään aikaan: paljon tapahtumia, kohtaamisia ja keskusteluja. Tykkään ja kovasti, tällaista voisi olla jatkossakin.
Ihastuin alkusyksystä Pete Yornin tuotantoon kovin, vaikka se vähän aikuisrokkia* onkin. Mielenkiintoni heräsi, kun syyskuussa julkaistiin Yornin ja Scarlett Johanssonin yhteistyönä tekemä Break Up -levy. Scarlett Johansson ei ole ainoastaan hurmaavan kaunis ja hyvä näyttelijä, vaan on hänellä vielä mukavan persoonallinen lauluäänikin. Jotkut vain osaavat.
*) Porttiteorian mukaanhan seuraava askel aikuisrokin kuuntelemisesta on rivarinpätkä, farkku-volvo, jälkikasvua ja labbis (vai oliko se kultainennoutaja, whatever). Vaarallista toimintaa siis.
Sitä perinteistä siis. Pitkät hiukset ovat tuntuneet vaivalloisilta jo pitkään ja tämänkesäisen liikuntainnostuksen takia tukkaa ei ole voinut pitää kuin letillä ja sitä on pitänyt pestä usein.
Eilen se sitten lähti napsnaps vaan ja olo oli heti kevyempi. Minulle oli suositeltu Kalliossa sijaitsevaa Femme Fatale -kampaamoa ja tämän kokemuksen jälkeen suosittelen lämpimästi FF:n Juulia.
Sanoin Juulille ohjeistukseksi, että pituutta hiuksille voisi jäädä lapaluihin ja värin tulisi olla luonnollinen ruskea. Eloisuutta tuomaan halusin raitoja. Juuli ei edes näyttänyt minulle värikarttoja, vaan taikoi minulle unelmieni tukan noilla spekseilläni. Juuli on velho!
Tiedän, ettei kampaus ole mitenkään radikaali, mutta se on minunnäköiseni ja kevyt. Tykkään!
Nuo edelliset kuvat on otettu tuulisella säällä Tuomiokirkon rappusilla, kun taivas meinasi pudota niskaan:
Tämän päivän biisi on ollut Viikatteen Ah ahtaita aikoja (säälin taas naapureitani):
Outolanka joutui siis toiseen väriliemeen. Tällä kertaa Kool-Aid -mehujauheista käytössä olivat Grape, Black Cherry ja Tropical Punch, sillä seurauksella, että lanka näyttää ja tuoksuu marjaisalle.
Monet tuntuvat inhoavan Kool-Aid -mehujen hajua. En minäkään niitä litkuja joisi, mutta makean karkkiselta tuoksuva lanka on kyllä mieleeni. Toisaalta rakastan myös Makuunin ovesta leijailevaa ihanan imelää irtokarkkien tuoksua….
Kool-Aideista tietoa etsiessäni muuten törmäsin Coloria-sivuston omaan blogiin, siinä riittää luettavaa. Päivi Hintsanen pitää myös Coloriasto-blogia, joka vasta mielenkiintoinen onkin!
Ei-niin-outolangasta on syntymässä huivia. Ajattelin käyttää siihen kaikki 300 grammaa, huivista tulee silloin reilun kokoinen.
Kesä on nyt täällä, ainakin hetken. Tämän päivän lämpötilat ovat olleet mannaa ainakin Helsingissä. Harmi, että loppuviikoksi on luvassa viileämpää. Vielä suurempi harmi on, että työpaikalla on niin tehokas ilmastointi, ettei siellä oikein pärjää ohuilla kesävaatteilla. Tänäänkin minulla oli pitkähihainen paita päällä ja iso huivi harteilla koko päivän. Töistä ulos astuessani oli hauskaa vähentää
vaatteita, kun oli niin mukavan lämmin. On ihanaa pyöräilläkin kun ei ole kylmä! Sopisin selvästi hyvin asumaan maahan, jossa on koko ajan 25-28 astetta lämmintä.
Tällä viikolla onnistuin tapaamaan viereisessä talossa asuvan (ja täällä blogissakin mainitun) papukaija-herran pihalla ulkoilemassa. Hän suhtautuu vieraisiin hieman epäillen, eikä juuri suostunut juttelemaan mitään.
Mutta nyt Papukaija-herra pitää esitystä kotinsa avoimesta ikkunasta. Minusta hänen ehdoton bravuurinsa on Kwai-joen silta -elokuvan tunnari.
Huomaa, että elän jossain omassa todellisuudessani, koska en ollut kuullutkaan, että bändiltä on tullut uusi levy. Syynä saattaa olla se, etten kuuntele nykyään mitään musiikkia soittavia radiokanavia. Yle Puhe on kova sana. Ehkä pitäisi kuunnella välillä jotain muutakin.
Joka tapauksessa: Palatkaa Pariisiin! on parasta suomalaista musiikkia tällä hetkellä. Epäilen, että levy tulee olemaan tämän kesän soundtrack, kun Ihmissuhdekin on ilmaissut pitävänsä levystä (saikohan tämän sanoa julkisesti). Vähän hinkuan Tavastialle ensi torstain keikalle. Katsotaan jaksaako vanha.
Näin minä vihellän matkallani on hyvä, muttei paras levyn biiseistä (tehkää nyt hyvät ihmiset niitä musiikkivideoitakin!):
On harmillista, ettei hyviä fiiliksiä juuri pysty levittämään blogin kautta. Tänään on ollut erinomainen päivä. Tai itseasiassa vaikka viimeisen viikon aikana on ollut enemmän flunssapäiviä kuin terveitä, on kuitenkin yleisfiilis ollut todellatodella hyvä. Epäilen, että minusta kuuluu tasainen hyrisevä kehräys, kunhan tarpeeksi tarkasti kuuntelee.
Mitään ihmeellistä uutta ei ole tapahtunut tai tapahtumassa, kunhan nyt vain on kivaa. Tänään on ollut ihana auringonpaiste ja pääsin taas pyöräilemään, kun flunssa on hieman hellittänyt.
Tykkään.
Ehkä tämä johtuu keväästä, en tiedä. Toivon muistavani tämän tunteen ensi keväänä, niin kuin nyt muistan viime kevään ahdistuksen. Valitettavan usein onnentunne on helpommin unohdettavissa kuin negatiivinen tunneasteikko. Siitä tämä postaus.
Ja hyrinää vain lisää, että vuosi sitten maaliskuussa aloitettu kesäneule on vihdoin valmis! Parempia kuvia ja raporttia projektista tulossa, kunhan hovikuvaaja ja minä olemme valoisaan aikaan kummatkin vapaana.
Lopuksi nolon ihana (vai ihanan nolo?) Ultra Bran Villiviini:
Minulle on pikkuhiljaa alkanut kerääntyä kappaleita, jotka itkettävät minua aina ne kuullessani. Eilen ja tänään Piano-elokuvan teemakappale on sopinut iltamusiikiksi varsin hyvin.
The Sacriface (The Piano Soundtrack)
Nolointa on, että varsinkin instrumentaalikappaleita käytetään kuvitusmusiikkina aika usein Ylen ohjelmissa. Oli ohjelman aihe mikä hyvänsä, joudun musiikkiraidan takia tunnekuohun valtaan. Olisikohan tälle asialle jokin järkiperäinen selitys?
En tiedä, onko otsikko oikeasti yhdyssana, enkä välitä (juuri näin rohkea olen parhaimmillani).
Olen kolmatta päivää kevätflunssassa. Tai en tiedä voiko oikeastaan puhua flunssasta, kun ei ole kuumetta, vain yskittää ja nenä vuotaa, mutta muuten olen aivan toimintakunnossa. Nuha on ihan superärsyttävä, mieleni tekisi tunkea kumpaankin sieraimeen tupot, kun koko ajan saa olla niistämässä.
Lisäksi päänsärkykohtaukset (miten ihanan viktoriaaniselta kuulostava sana!) tuntuvat olevan yleistymään päin. Viime viikolla toispuoleinen polttava päänsärky kesti kolmatta päivää ja tänään särky palasi. Pitäisi kai oikeasti mennä lekurille.
Ärsyttää, että kroppa hajoilee, eikä toimi niinkuin itse haluaisin. Tosin pienet ovat murheeni, päänsärky ei kuitenkaan rajoita pahemmin elämää.
Jottei menisi vain aivan omaksi väninäkseni, niin pitää linkata tutun uusi projekti. Kuulostaa hyvältä, näyttää hyvältä, jään innolla odottamaan lisämatskua.
Viime aikoina, kun pää on täyttynyt päivisin uusista asioista, olen tarvinnut kevyttä iltalukemista. Siispä olen plarannut kirjahyllyäni hartaasti.
Iltalukemiseksi on sopinut monenlaista, niin Rutto ja rukous kuin Tonttujen kutsukin. Jos Wil Huygenin ja Rien Poortvlietin tontuista kertovat kirjat eivät ole tuttuja, kannattaa ehdottomasti tutustua. Kirja tontuista kuulostaa oudolta, tiedän, mutta kirjat avaavat sellaisen maailman, jonka todella toivoisin olevan olemassa.
Tarvitsen luettavaksi lisää kirjoja, jotka eivät herätä suuria tunteita ja eivätkä käsittele tekstiilialaa. Sellaisia kirjoja, joita lukiessa aivot saavat levätä. Melkein hävettää tunnustaa, mutta olen viimeksi käynyt lainaamassa kirjoja kirjastosta vuosi sitten. Opintojen loputtua olen lukenut ylipäätään liian vähän yhtään mitään, lähinnä vain romaaneja. Alamäkeä mennään.;)
Sain idean, johon tarvitsen pieniä koristeellisiä lusikoita. Nyt niitä lusikoita sitten on, ja olen ihmeissäni kuinka ihanan kamalia lusikoita oikeasti on valmistettu tai valmistetaan. Nuo kirpparilta hankkimani lusikat ovat yksittäisinä esineinä minusta kauniita, mutta aterimina pöydässä ne olisivat jotenkin liikaa.
Lusikoiden alla on Carolyn QuartermainenUne décoration de charme -valokuva-/sisustuskirja kymmenen vuoden takaa. Ihastuin suunnittelijan töihin joskus lukioikäisenä ja Quartermaine on nähtävästi pysynyt tyylilleen uskollisena. Minunkaan mieltymykseni eivät nähtävästi ole kovinkaan paljon muuttuneet, koska voisin mieluusti sisustaa kotini “Modern Lace” -tyyliin.
En muista, olenko jo aikaisemmin postannut tämän Kylli-tädin videon, mutta ei sillä niin väliä, vaikka kertausta tulisikin. Biisi sopii nimittäin fiilikseen tällä hetkellä paremmin kuin hyvin!
