Kaikki, jotka tätä blogia ovat vähän pidemmän aikaa seuranneet, tietänevät, että olen armoitettu sohvaperuna ja urheilunvihaaja.

Mutta nytpä kuuluu aivan kummia: olen koukussa pyöräilyyn ja parin päivän tauko saa levottomaksi. On ihanaa mennä vain ja viilettää ajattelematta yhtään mitään kuin ehkä seuraavaa ylämäkeä.*

Mieleeni myös hiipinyt muuan pelottava ajatus: onko ihmisten motivaatio suorittavan liikunnan harrastamiseen ylipäätään sama kuin minulla nyt? Onko tarkoituksena vain tyhjentää aivot, viettää hetki pois omista ajatuksista?

*) Bonuksena vyötärö ja lantio ovat kummatkin kaventuneet neljä senttiä kahden kuukauden aikana ja rintavarustuskin on (onneksi) pienentynyt, mutta painoa on tippunut vain kilon verran. Lihaksia on ehkä siis tullut lisää?

Mielenkiintoisin uusi blogituttavuus on minuakin yliopistolla opettaneen käsityötieteilijä Miia Collanuksen Tavan takaa.

Vaikka itse ajelehdin (tai purjehdin?) yhä kauemmaksi opettajuudesta ja käsityötieteestä, ovat Collanuksen tekstit virkistäviä ja hyvin muotoiltuina herättävät ajatuksia. Postaus kokeilevasta käsityöilmaisusta on niin totta:

Koulukäsityön pitäisi olla kulttuurikasvatusta, jonka erityisyys on materiaalisen kulttuurin näkökulmassa. Käsityön tekeminenhän ei ole mitään teknistä puikkojen heilutusta (se on myös sitä), vaan maailman materialisointia, pohdiskelua, kannanottoa ja kokeilua. Jossa pitäisi sallia ns. epäonnistuminen.

Itse olen monesti pohtinut miksei koulukässä ole nykyään jotain ihan jotain muuta kuin mitä se tällä hetkellä yleensä on? Mahdollisuuksia olisi niin paljon! Suomessa kenenkään ei tarvitse enää tehdä tarpeeseen vaatteita tai muita tuotteita, vaan niitä tehdään tai ainakin pitäisi tehdä siksi, että niiden valmistaminen tuottaa mielihyvää ja siinä samalla niiden tulisi olla tarpeellisia.

Kuitenkin yleisesti ajatellaan, että yläkoulun tekstiilityöntunnit läpikäytyään oppilaalla tulisi olla hanskassa sukkien neulominen ja vaatteiden ompeleminen, vaikka opetussuunnitelman sisältö on oikeasti hyvin väljä. Erilaiset tuotteiden valmistamiseen tähtäävät tekniikat mielletään jonkilaisiksi kansalaistaidoiksi, vaikka todellisuudessa harvalla nuo taidot kuitenkaan peruskoulun jälkeen ovat hallussa.

Koulukäsityön sisällöt ajatellaan edelleen prosessi/produkti -asteikolla. Vaikkei lopullisella tuotteella ole enää (onneksi!) niin suurta merkitystä, on painopiste osalta siirtynyt produktista prosessiin ja oman oppimisen reflektointiin. Sen sijaan, että huomio kiinnittyisi ympäröivään maailmaa, kiintopiste on edelleen pelkästään oma toiminta.

Mihin ovat jäänyt vastuulliseksi kuluttajaksi oppiminen, tutustuminen materiaaliseen maailmaan, arkipäivän esineisiin ja kulutusvalintoihin? Näitä asioita pohdittaessa käsityö opetusaineena olisi aitiopaikalla! Kulttuuri- ja muotoilukasvatus, joissa edellä mainittuihin asioihin paneudutaan, pitäisi saada paljon tärkeämmäksi osaksi käsityökasvatusta tai pikemminkin käsityökasvatusta pitäisi tehdä kulttuuri- ja muotoilukasvatuksen näkökulmasta.

Nyt tulee järisyttävä paljastus: en välittänyt koulukässästä itse aikoinani ollenkaan, mutta rakastin kuvataidekoulua! Kuvataidekoulussa työskentely oli paljon vapaampaa, mutta työskentely oli kuitenkin tietyllä tavalla tavoitteellista ja tuloksia syntyi joka tapauksessa. Uskoisin, että tapani työskennellä, katsoa, kokeilla ja protoilla käsitöiden parissa on aika pitkälle peräisin Vantaan kuvataidekoulusta.

Se käsityöstä tällä kertaa.

***

Huomenna on tiedossa Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki -kaupunginosayhdistyksen kierrätystapahtuma ja piipahdus työasioissa LankaMaailma Nordian Neuletapaamisessa, jossa en olekaan ennen käynyt. Liikkuminen tottakai tapahtuu fillarilla, kun on luvattu nättiä ilmaa. Luvassa on siis paljon kivaa!

Olin eilen Blogit kunniaan -tapahtumassa, jossa julkistettiin ja palkittiin “parhaat” blogit, toisin sanoen Digitodayn äänestyksessä hyvin pärjänneet.

Viiniä ja Villasukkia

oli ehdolla “harrastus”-kategoriassa. Kategorian voitti Konsolifin-niminen blogi, mutta tuloksista (pdf) näkyy, että tämä blogi kiilasi mallikkaasti kolmanneksi. Kiitos ja kumarrus kaikille niille, jotka blogiani äänestivät, varsinkin kun tämä kevät on ollut blogissa aikamoista hiljaiseloa.

Jos äänestyksestä on tulossa vuosittainen perinne, niin sen voisi organisoida hieman paremmin. Itse en esimerkiksi tiennyt äänestyksestä ja ehdokkaana olostani ennen kuin Mari Koo äänestyksestä blogissaan kirjoitti. Uskoisin, että monilta minunlaisiltani “harrastusbloggaajilta” (vai olisiko “elämäntapabloggaaja” parempi?) äänestys meni kokonaan ohi Digitodayn ollessa tuntematon suuruus.

Olen todella iloinen, että Kulutusjuhla voitti äänestyksessä yhteiskunnallisten blogien sarjan. Kulutusjuhla -blogi on muuten poikimassa kaikille avointa Kulutusjuhla -yhdistystä.