Puikot järjestykseen!

Eilen illalla halusin tehdä ihan jotain muuta kuin lukea tenttiin tai neuloa. Siksi syntyi seuraava asia, jota kutsun “puikko-organisaattori”. ;) Tähän saakka kaikki puikot ovat asustaneet vanhassa lehtikotelossa. Idean organisaattoriin pöllin jostain blogista, en muista nyt keneltä.

Läppä kiinni:

Ja rullalla:

Kaikki alkoi kankaiden pöyhimisestä. Minullahan on tunnetusti viisi isoa pahvilaatikkoa (+paperikassinyssykät) täynnä erilaisia kankaanpaloja. Suurin osa kertyi, kun olin vuoden töissä ompelimossa. Hyviä vaatetuskankaitakin varastostani kuitenkin löytyy varmaankin pienen armeijan vaatettamista varten. Jos armeija vaatetettaisiin shifongeilla ja muilla tyttömäisillä kankailla…

Vielä kankaana:

Päädyin minulle hyvin epätavalliseen kangasvalintaan. En pidä yleensä sinisestä tai keltaisesta, mutta puuvillainen esikkokangas on minun mielestäni todella kaunis. Puikkojen säilytyspussia varten se on ehkä vähän liian vaaleaa, mutta halusin vihdoinkin esikkokankaan käyttöön (tai jäihän sitä vieläkin noin 1×1,5m pala ;) ). Vuorikankaaksi valitsin sinisen puuvillan ja kiinnitykseksi kaivoin joskus kirpparilta ostamaani “silkkinauhaa”.

Ompelu vaati oikeastaan todella vähän aikaa. Pitänee tehdä suorille puikoille ja lopuille pyöröpuikoille vielä oma. Tällä hetkellä olen aivan rakastunut tuohon pieneen esikkoiseen organisaattoriini. ;)

EDIT:

Hempukka kyseli organisaattorin kriittisiä mittoja. Tämä organisaattorihan on tarkoitettu sukkapuikoille, eli pitkille puikoille laitoksen täytyy olla huomattavasti korkeussuunnassa isompi. Tuossa alla piirustus, josta toivottavasti jotain selvää saa. Kuvanhan saa toki klikattua isommaksi, jos luvut vaikuttavat hiirepapanoilta. Eli leveys 47cm, korkeus 27cm. Puikkoja varten varatun tilan korkeus 17cm, sukkapuikoille varatun tilan leveys 3,5cm ja pyöröpuikoille varatun tilan leveys noin 7cm. Saumavarat ovat reilut, noin 2cm, koska ajattelin leveiden saumojen tukevan. En laittanut päällis- ja vuorikankaan väliin tukikangasta.

You may also like

8 Comments

  1. Onpa tosiaan hyvä idea puikkojen säilytykseen. Minäkin näin sen jo toisessakin blogissa, mutta nyt iski innostus tehdä itselle samanlainen. Kankaita kun riittää minullakin. Vinkkaatko vähän minkä kokoinen tuo sinun omasi on, kiitos. Nopeuttaisi oman toteuttamisprosessia…

  2. Munkin tarttis… Mutta kun (väitän että) en osaa ommella. Oon ajatellut pyytää anopilta joululahjaksi – tai sitten neulon tuollaisen mysteerimötkylän :)

  3. Tyttöarmeijalle olisi muuten kiva suunnitella vaattet. Kunhan vaatteiden ei tarvitsisi sopia muihin sissioloihin kuin esimerkiksi Stockan hulluille päiville.;)

Leave a Reply to Tiina Cancel reply

Your email address will not be published.