Seuraavaa olen pohtinut paljon viime aikoina prosemmaa väsätessäni:
Pitäisikö koulukässän olla aina kivaa puuhastelua, vai saisiko opetuksessa oikeasti vaatia oppilailta jotain vaikeampaakin? Taitoaineet kun tuntuvat olevan monen mielestä todellisia hörhöilyaineita, joiden tunneilla pitää olla hauskaa. Muissa kouluaineessa kukaan ei kyseenalaista sitä, että kotiläksyjä on tehtävä ja kaikesta ei ole pakko nauttia.
Ottakaamme esimerkiksi kouluaikainen inhokki-oppiaineeni ruotsi (kieli, josta olen kyllä myöhemmin oppinut kutakuinkin tykkäämään). Kukaan ei ikinä kyseenalaistanut tylsiä ruotsin tunteja, kenellekään ei tullut mieleenkään, että ruotsin tuntien tulisi olla mielenkiintoisia. Tunneilla oli vain käytävä ja kokeista läpi päästävä. Myönnettäköön, että nykyään ruotsin tunnit ovat varmaan ihan mielenkiintoisia, kun uudet nuoremmat opettajat ovat päässet ohjaksiin.
Proseminaarityössäni pohdin sitä kuinka tekstiilityönopetuksen tulisi vastata nykypäivän haasteisiin. Seuraavana muutamia kysymyksiä, jotka sivuavat aihettani ja joiden kanssa painin itse.
- Tulisiko käsityönopetuksen nojautua enemmän oppilaiden luovuuteen vai erilaisten taitojen ja tekniikoiden harjoittamiseen?
- Pitäisikö kaikkien oppilaiden antaa olla niin luovia kuin sielu sietää vai onko oikeudenmukaista vaatia, että saumat tulee ommella suoraan ja ommelten tulee olla viimeistellyn näköisiä?
- Voiko oppilaan laittaa purkamaan se kauhean näköinen sauma (monta kertaa, jos on pakko) vai antaako sen näkyä vain todistuksen arvosanassa? Vai painaako arvosanassa eniten nyt niin muodikas luovuus?
- Onko käsityönopetuksessa ja käsityöprosessissa tavoitteena luovuus? Voiko se itseisarvo käsityön opettamiselle?
- Ovatko taidot vain välineitä saavuttaa jotain tärkeämpää? Vai voiko taitoa pitää myös päämääränä?
- Ei kai peruskoulu ole elämysmatka, jonka aikana on tarkoitus vain olla kivaa?
Kuinka moni vanhempi on muuten lukenut Peruskoulun opetussuunnitelman ja todella tutustunut siihen, mitä heidän kullannupuiltaan vaaditaan?
11 Comments
Mielenkiintoista. Minusta taitoaineita voitaisiin ajatella nimenomaan kädentaitoaineina. Parhaimmillaanhan kova osaaminen ja luovuus kulkevat käsi kädessä. Ainakin itseäni turhauttavat nimenomaan tilanteet, joissa olisi kyllä ideoita, muttei keinoja eikä osaamista toteuttamiseen.
Oih.. :)Lomalla mut silti pakko kommentoida. Mä opetan siis teknistä aineena ja pehmeet materiaalit on sit käsityönä omalla luokalla ihan junnuilla. Joten kirjoituksesi herättämiä jajatuksia virtana..Luovuus ja käsityö on aika kimpassa kulkeva asia. Toisaalta ei voi olla luova, jos ei tunne ja osaa ainakin perustekniikoita. On paha ommella luovasti, jos ei tiedä miten ompelukoneeseen laitetaan langat tai heikosti menee jos aikoo tehdä lehtitelineen, mutta ei ole hajuakaan miten päin sahaa pidetään kädessä.Kärjistettyä joo.Ops muuten vaatii aika helvetisti. Voi vaan puhaltaa ja keskittyä pääasiassa perusjuttuihin, keskimäärin ne saadaan haltuun, näppärämmät yksilöt, jotka osoittaa harrastuneisuutta saavuttaa OPSin tavoitteet, mutta heikommat ei selviä millään.Mä itte kannatan tuota luovuutta rajoissa. Ts. annan aihealueen oppilaille, nytkin koko kevääksi kolme aihealuetta (OPSin tavoitteista tietyt alueet huomioituna), joihin he suunnittelevat ja piirtävät työt. Sitten ko. suunnitelmat tsekataan ja katsotaan miten käy. En oo yrittänykään karsia ideoita ja ajatuksia sillä perusteella et ne ois liian vaikeita tai “luovia”. Aina löytyy joku kultainen keskitie. Haasteellisuus tulee yleensä oppilaasta itsestään. Vaadin siistiä jälkeä, en luovuuden kustannuksella vaan siksi, että oppilas itse näkee työnsä tulokset, oppii arvostamaan työtään ja joutuu kärsivällisesti työstämään “vielä vähän”. Kaikkimullehetinyt – jää pois. Eli ei aina tarvitse olla kivaa, kunhan mielekkyys ja tekeminen itsessään ovat palkitsevia ja lopputuloskin useimmiten.# Voiko oppilaan laittaa purkamaan se kauhean näköinen sauma (monta kertaa, jos on pakko) vai antaako sen näkyä vain todistuksen arvosanassa? Vai painaako arvosanassa eniten nyt niin muodikas luovuus?Ei luovuus ja siisteys oo toistensa vastakohtia. Tai luovuus ja epäkäytännöllisyys ei oo samaa. Useimmiten oppilas voi jopa päättää itte että purkaa. Omat tavoitteet kun on asetettu työhön alettaessa niin useimmat haluaa myös saavuttaa ne ja purkaa automaattisesti huti menneet tai tehdä uusiks. Mä puratan tai teetän uusiks… tosin riippuen “mokan” vakavuudesta ja siitä miten paljon se vaatii työtä. Usein korjaukset jos niitä tehdään, tehdään yhdessä, jotta purkamisesta ei tuu työn tärkein asia.# Ovatko taidot vain välineitä saavuttaa jotain tärkeämpää? Vai voiko taitoa pitää myös päämääränä?Sekä että. Ei voi tehdä jakoa. Tietyt taidot pitää hallita, jotta voi luoda, taito on työväline ja toisaalta taidon saavuttaminen voi olla päämäärä – tai siinä sivussa tuleva asia.# Ei kai peruskoulu ole elämysmatka, jonka aikana on tarkoitus vain olla kivaa?Ei ole :) Jos mulla ei oo kivaa ni ei oo muillakaan.Elämässäkään ei aina ole kivaa, on vaan asioita, jotka pitää tehdä ja hoitaa.
Todella mielenkiintoisia kysymyksiä olet pohtinut. (Tulevana lo:na) herää paljon ajatuksia. Vastauksia en kuitenkaan tiedä. Olisipa mielenkiintoista lukea valmis prosemmasi, kunhan sen valmiiksi asti saat ;).
Mulle tuli mieleen meidän yläasteen äidinkielen opettajan meille pitämä saarna ainekirjoituksesta. Ope oli tiukka ja erittäin tarkka siitä, että ainekirjoituksessa kieli oli kieliopin mukaista ja hyvää. Hän sanoi, että vasta sitten kun osaamme käyttää kieltä oikein, voimme ryhtyä rikkomaan sääntöjä luovuuden nimissä. Mielestäni erittäin hyvä pointti, joka pätee yhtä lailla käsityöopetukseenkin!
Tuli mieleen tilanne yläasteen käsityötunnilta. Neuloimme sukkaa ja opettaja neuvoi miten tehdään oikeat ja nurjat silmukat. Minä olin oppinut nurjan hieman eritavalla (=helpommin) kuin opattaja neuvoi. Lopputulos oli kuitenkin sama. Rakas opettajamme kuitenkin vaati, että tekisin nurjat silmukat tällä “oikealla” tavalla. Oli hieman vaikea pakon edessä vääntään omituisia silmukoita, kun oli neulonut eri tavalla viimeiset 10 vuotta. En vieläkään ymmärrä, miksen voinut tehdä nurjia sulmukoita niin kuin osasin ja opetella esim. palmikoita.Ei siis näin!
Kirjoitin joskus blogissani suomalaisesta käsityönopetuksesta, jota ulkomaalaiset ihastelivat. Joku ranskalainen tosin epäili, sopiiko pakollinen kässä sellaisille, jotka eivät ole luonnostaan käsistään käteviä.Itse olen aina näprännyt käsilläni jotain, ja lähipiirissä on ollut lukuisia käsityön tekijöitä. Käsityöopettajani olivat puolestaan leipääntyneitä ja kaavoihin kangistuneita, ja saivat melkein kadottamaan tekemisen ilon. Kovin paljon en koulussa omasta mielestäni edes oppinut, enemmän itse kotona kokeilemalla ja myöhemmin lehdistä opiskelemalla. Muistan kuinka opetin 13-vuotiaan entistä ala-asteen opettajaani virkkaamaan pitsiliinoja, kun hän ei itse osannut lukea ohjeita lehdistä!Kysyin meidän 12-, eiku kohta 13-vuotiaalta tytöltä, mitä mieltä hän on koulunsa käsityönopetuksesta. Taidoissa on nimittäin näin sivusta seurattuna ollut huomattavissa selkeää kasvua juuri tänä vuonna. Aikaisemmin tyttö oli oikea hätähousu ja jätti usein koulukäsityön kesken, kun kyllästyi kesken kaiken tai oli vain todella huolimaton. Opettaja ei pakottanut purkamaan, ja tyttö itse tiesi kyllä, että työ ei näyttänyt siltä miltä piti, mutta ei välittänyt siitä.Tänään tyttö sanoi, että parempi oppia tekemään huolellista jälkeä kuin tehdä nopeasti ja hutiloiden (!!). Hänestä on vain hyvä, että opettaja purattaa joskus liian löysään neulotun kohdan tai teettää uudelleen kieroon ommellun sauman. Kukaan muukaan ei hänen mukaansa luokassa siitä ole kärsinyt. Sen hän oli huomannut, että jotkut ovat nopeampia, jotkut hitaampia, mutta opettaja antaa kaikkien tehdä omaan tahtiinsa.Tyttö kertoi itse haluavansa oppia koulussa perusasiat (ne tekniikat), jotta voi ja osaa sitten aikuisena tehdä ihan mitä itse haluaa. Järkevää puhetta minusta. Heillä on kyllä todella hyvä ja innostava luokanopettaja, joka osaa näköjään opettaa mitä vain. Minusta kässä on nimenomaan se kouluaine, jossa tyttö on oppinut kärsivällisyyttä ja myös sen, että harjoittelu tekee mestarin.Luovuus on näkynyt kotioloissa, kun tyttö luokkatovereineen on suunnitellut ja toteuttanut erilaisia pehmoleluja. Tekniikat näyttävät tulevan sieltä koulun käsityötunneilta: joskus tehdään kangasleluja trikoosta käsin ommellen, toisinaan ommellaan ompelukoneella tai virkataan. Viimeisin kotikäsityö on raidalliset lapaset, kun opettaja antoi tehdä vain yksiväriset. Toki luovuus näkyy myös koulukäsitöiden “yksilöimisenä” eli useimmiten hevosaiheisina koristeina tai minulle annettuina neulevinkkeinä (joo, mulla on oma salainen apulainen).Itse en ole tytölle harrastusta mitenkään tuputtanut. Mutta esimerkkejä ja materiaaleja onneksi sattuu tässä huushollissa olemaan aina tarjolla ;-)
Tästä tulikin täysin asiaan kuulumatta mieleen syntymäsokea kaveri, joka sai huonon arvosanan peruskoulun köksästä, kun opettajan mielestä oli epähygieenistä kokeilla ruokaa sormin kun kokataan… ;)Ihan sitten taas asiaan, olen samaa mieltä edellä kommentoineiden kanssa, että onhan ne perustekniikat osattava että voi sitten täysin käyttää sitä luovuuttaan! :) Esimerkiksi sen vinon sauman voi hyvin purattaa, kunhan sitten katsotaan yhdessä miten tehdään paremmin.
Kiitos vastauksista, hyviä pohdintoja. En rupea nyt analysoimaan kaikkea, mitä mieleen tuli, mutta pidän asiat mielessä.Nyt prosemmaa taas tekemään”
Purkamiseen minulla on seuraavanlainen käytäntö: ilman muuta puretaa jos tuote on kerrassaan käyttökelvoton, tai ilmiselvästi ei tule kestämään tulevassa käytössään.Mikäli vaikkapa purkamisen syy olisi lähinnä esteettinen, juttelen oppilaan kanssa mitä mieltä hän on, ei ole pakko purkaa. Tämä tietysti näkyy sitten tavallaan numerossa (mikäli sellaisia annetaan), ettei viitsi tehdä parhaansa mukaan vaikka pystyisi parempaan.Ihan hyvää miettimistä sain itsekin noista kommenteista. Taidankin kokeilla jossain seuraavassa kokonaisuudessa, että raakasti pakotan purkamaan nuo esteettisetkin viat. Katsotaan miten se syö miestä/naista. Myönnän hieman pelkääväni purkamisen aiheuttamia traumoja oppilaille :btippi
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
En ymmärrä, miksei luovuutta voisi arvostaa, vaan se pitäisi tappaa joillain kaavoihin kangistuneilla pakkopullaohjeilla. Monet eivät osaa ajatella luovasti, joten mielestäni sitä olisi hyödyllistä harjoitella vähintäänkin peruskoulun taideaineiden tunneilla. Tämä nyt on 2-kymppisen puhetta kun on vielä omat hirveät käsityötunnit hyvässä muistissa. Eihän luovuus ole pudonneita silmukoita ja ruttuisia saumoja, vaan toimivia neuleita tai ompelutöitä, joihin niin oppilas kuin opettajakin voivat olla tyytyväisiä. :) Kamalinta oli ala-asteella kun opettaja sanoi, etten saa ommella laukkua, koska en osaa. Aika tyrmäävä asenne opettajalla. Onneksi en kamalasti kuunnellut häntä ja laukku oli käytössä n. 6 vuotta kunnes lika ei lähtenyt enää pesemälläkään pois :DEDIT: kirjoitusvirhe