Aika kiitää

Päivät menevät kuin siivillä ja olen aivan sekaisin päivien suhteen. Tänään mielestäni on lauantain sijaan sunnuntai.

Huomenna suuntaamme siipan kanssa vuorokaudeksi Tallinnaan. Ainakin minun on tarkoitus on hemmotella itseäni, täytänhän huomenna vuosia. Vanha minä!

Koska huomenna voin ilmoittaa viettäväni merkkipäivää “ulkomailla”, niin sukua kokoontui jo tänään meille. Minua lahjottiin hyödyllisillä kirjoilla, kauniilla koruilla, käyttöesineillä ja taiteella, joka pääsi jo seinälle eteistä elävöittämään. Mukavaa oli, vieraille siitä kiitos! Synttärit voisivat olla useamminkin.

Minä taas syötin vieraille muun muassa perinteistä omenapiirakkaa ja pasteijoita. Pitopöydästä piti ottaa kuva, mutta en tietenkään muistanut ennen kuin oli liian myöhäistä. Onneksi nappasin kuvan sentään omenapiirakasta.

Kaikki “oikeat” käsityöt seisovat, sen sijaan olen tehnyt ihanasta puoli vuotta kaapissa marinoituneesta mohairista Onnenlehti -huivia. Lisäksi olen askarrellut erilaista kokeilujen parissa, mutta niistä lisää sitten kun on jotain näytettävääkin.

You may also like

21 Comments

  1. Onneksi olkoon! Vanheneminen on ihan hauskaa,voi sitten hihitellä omille ja muiden jutuille tyyliin”niin sitä silloin nuorena”. Eikä se haittaa yhtään että vähän järkevöityy näin iän myötä…

  2. PALJON ONNEA VAAN! Mä muistin että sun synttärit oli 2.päivä, mut ne näköjään olikin jo 1. päivä! No, ei mennyt pahasti metsään.. Toivottavasti Tallinnan matkanne on onnistunut! Ja aurinko paistaa, toisin kuin täällä!

  3. Myöhästyneet onnittelut! Satuinpa työpäivän iloksi nettaillessani sivulle, jonka kuvittelin ehkä kiinnostavan sua: http://www.dabbler.com/ndlwrk/stocking.htmlSieltä hymyilivät 1500-luvun mallin mukaan neulotut sukat. Ei tainnut kyllä olla tarkka kopio, mutta monet tekniset yksityiskohdat olivat mielestäni ihan kiintoisia. Ja bibliographyssä oli ainakin yksi viite, jonka uskoisin sua kiinnostavan, tuo 1800-luvun julkaisu.

  4. Hittolainen, piti onnitella ajoissa mutta unohdin. Puhelinnumerosikin edellisessä puhelimessa niin ei voinut lähettää imelää onnitteluviestiä. X)Myöhäiset onnittelut! Nostamme maljan kun seuraavaksi näemme!

  5. Kiitskiits kaikille onnitteluista ja toivotuksista!Maijamirjami, sukkaohje on tuttu ja ihana. En ole tosin vielä innostunut noita tekemään.;)Oola, synttäreitä voi juhlia vaikka vuoden jokaisena päivänä!;D

Leave a Reply to Mielitty Cancel reply

Your email address will not be published.