Pikkutöitä

Viime aikoina opiskelu on antanut ihan tarpeeksi jännitystä. Siksi neuleet ovat tällaisia pikkutöitä. Tein perusranteenlämmittimet Juulin kehräämästä merinolangasta ja paksusta Pirkkalangasta.

Koska digidigi on edelleen hankkimatta, tv:n katselu loppui sitten viikonloppuna. Ajattelin viettää telkkarittoman kuukauden ja katsoa sitten josko sitä taikalaatikkoa tarvitsee ollenkaan. Eihän sieltä oikeasti kauheasti mitään tule, vaikka sitä taustalla auki usein pidänkin. Ehkä pitää ruveta kyldyyri-ihmiseksi ja alkaa kuunnella enemmän musiikkia ja äänikirjoja. Tai ehkä jopa lähteä pois kotoa jonnekin harrastamaan.

Viime viikolla katsomalla katsoin yhden ohjelman, vanhan suomileffan Kaikki rakastavat. Elokuva oli vielä viihdyttävämpi kuin muistin, mutta elokuvan ääniraita oli hävyttömän huono.

Joka tapauksessa Ansan pallokuviollinen kesämekko on elokuvassa ihana:

Vuoden 1935 kesämuoti oli todella pop. Aikamatkailua odotellessa…

You may also like

666

18 Comments

  1. Joulusta lähtien meidän taloudessa on myös oltu telkkarittomia vaikka digiboksikin löytyy – ihan siitä syystä ettei sieltä vaan tullut mitään sellaista, jonka vuoksi maksaa alati nousevaa telkkarilupaa. Ja luvattomastihan en rupea katsomaan, olen sitten ilman.Hyvin on pärjännyt, koska DVD-levyjä löytyy hirveästi kaupoista, kirjastosta ja vuokraamoista ja iMacissa on iso näyttö. Uutiset lukaisee netistäkin. Ainoa “miinuspuoli” mikä on huomattu on se, että enää ei ole mainosten suhteen perillä siitä, mikä on tällä hetkellä pinnalla (joko jonakin hokemana tai muuna). En laske tätä kyllä miksikään menetykseksi. ;)Telkkaria en enää edes kaipaa – taustalla pyörivät ohjelmat joita ei katso on taustamusiikki korvannut ja nukkumaanmenokin on jotenkin helpompaa kun ei ole “pakko” katsoa vielä jotakin kivaa hömppää ja harmitella sen myöhäistä lähetysaikaa.Tuo Kaikki rakastavat on minustakin kiva leffa, ja Ansa nyt on vaan aina ihana.

  2. Minä taas myönnän, etten pärjäisi millään ilman telkkaria. Ehkä johtuen siitä, ettei täällä maalla paljoa ole illalla pimeässä mitään tekemistä. Ja neuloa en osaa, jos ei ole telkkari auki, koska teen aina vähintään kahta asiaa kerrallaan. Olen yrittänyt radion kanssa neuloa, mutta kun radiota kuunnellessa voi tehdä niin paljon muuta kuin istua paikallaan. Enkä jaksaisi ostaa kaikkia elokuvia dvd:nä. Nytkin alkaa olla joka paikka täynnä. No, osa elokuvista tulee katsottua canal-kanavilta. Sitä paitsi minusta ylen lähettämät englantilaiset sarjat ovat aivan ihania + tietty Emmerdale!! :-)Mutta hyvä on välillä pitää telkkarittomia aikoja. Meillä ne ajat ovat yleensä kesällä. Yksinkertaisesti ei ennätä katsomaan…

  3. Eirene, Ainoa mitä kaipaan on oikeastaan uutiset ja Avara luonto. Onneksi luontodokkareita on dvd:lläkin. Ansa ON ihana. Musta tuo leffa on hykerryttävä kaikessa kepeydessään: lopussa kaikki saavat toisensa ja lapsiakin jo suunnitellaan. Tuollaisista elokuvista jää hyvä mieli. Ja niistä puvuista en edes ala. Paitsi sen verran, että nykymiestenkin pitäisi pitää enemmän pukuja eikä mitään löysäilyvaatteita. Puku tekee miehen.Pami, mä voi hyvinkin neuloa ja kuunnella radio-ohjelmia, ei siinä mitään. TV taustalla on vain jotenkin jäänyt tavaksi. DVD:itä on hyvä kierrättää kavereilla, kaikkea ei tarvitse ostaa itse.

  4. Niin meillä dvd:t kierrätetäänkin: meiltä kavereille, kun he eivät henno ostaa omia! :-) Ja sitten kun kavereita lähimailla on just tasan kaksi!! Ja nytkin olen koneella mieluummin kuin neulon, kun kuuntelen radiota. Tässä naputellessa, kun ei voi neuloa, ei ole neljää kättä. Koska kohta otan puikot käteen, aloitan katsomaan Tohtorit -sarjaa (englantilainen) ja sitten lähden neuletapaamiseen. Siinäpä taitaa olla tämän päivän tv-ohjelmat!Minä en muuten osaa ollenkaan katsoa noita luonto-ohjelmia!

  5. Pami, tuo on vähän huono diili.:)Luontodokkarit ovat ihan parhautta, tosin mä en tykkää kala-, hai- tai savanniaiheisista. Parhaita ovat söpöistä nisäkkäistä, kuten laiskiaisista ja norsuista kertovat dokkarit. Ja kaikki missä on selostajana David Attenborough.

  6. Meilläkin luovuttiin tv-lähetysten seuraamisesta toistaiseksi viikonloppuna. Digiboksi hankitaan sitten, jos lähetyksiä alkaa kaivata, vielä ei ole tullut minkäänlaisia vieroitusoireita.Vaikka digiboksia ei taloudesta löydy, on meillä dvd-soitin. Niinpä erilaisia sarjoja ja elokuvia tulee katsottua sitä kautta. Jotain on ostettu omaksi, jotain saatu ja jonkin verran vuokrataan.Vielä en ole keksinyt, mistä jään paitsi, jos tv-lähetyksiä en näe..

  7. Ei telkkaria oikeastaan tarvitse. Itse ollut kohta kolme vuotta ilman televisiota, ja hyvin pärjään :). Kuten eirenekin totesi, uutiset näkee netistä, ja lempparitv-sarjatkin löytyy pienellä vaivannäöllä netistä. Tuleepa ainakin luettua ja katseltua enemmän elokuvia, kuin tuijotettua kännykkäpelejä ja mainoksia. Postiluukusta muuten tupsahti neulomasi kauluri. Se on ihana!

  8. Verano, noinhan se on.Satu h, kiitos!Muusikotar, tuli ehjänä perille? Mietin, että olisi pitänyt pakata paremmin… Mä niin haluaisin aikaa lukemiselle. Kunhan tuo gradunen valmistuu, pitää ruveta purkamaan romaanipidoa.

  9. Rupesin miettimään tuota Ansan mekkoa. Tuohon aikaanhan teatterinäyttelijöiden piti muistaakseni hommata itse pukunsa (eli tuli halvemmaksi näytellä työmiestä kuin herraa :). Mitenköhän oli elokuvissa? Eli onkohan tuo Ansan oma mekko? Kelpais kyllä mullekin.

  10. Tuohon mä osaan vastata luettuani Ansan elämänkerran aika monta kertaa.:)Kaikki rakastavat oli se elokuva johon Ansa “löydettiin” 21-vuotiaana. Ansan vaatteet elokuvaan suunnitteli Pariisissa opiskellut muotitaiteilija Hjördis Melén. Melén leikkasi kankaan asiakkaan päällä ja sovituksia oli useampia. Tuo pallokuviollinen leninki näyttää vinoonleikatulta ja tosiaan vaikuttaa siltä, että se on tehty Ansaa varten suoraan hänen päälleen.Eli kyllä suomalaisessa elokuvassakin on ollut kultakautensa.:) 30-luvun suomileffat ovat ihania sen takia, että niissä näkyy mieletön elämänilo, vapaus ja usko tulevaisuuteen, sota-ajan ja 50-luvun leffat ovat jo ihan muuta.

  11. Me ollaan oltu ilman telkkaria jo yli viistoista vuotta. Eikä olla kaivattu sitä takasin. Radio on hyvä ja musiikkisoitin kans ja netti on ihan ehdoton. Kun ollaan yhdessä, kattellaan kaikki kotiellut laptopin kautta ja se on kyllä kivaa, kun kaikkien pitää mahtua samalle sohvalle. Nyt talon katonkorjauksen yhteydessä otetaan antenni vihdoinkin pois. Pääsee siitäkin härvelistä eroon.

  12. Muusikotar, hyvä.Lupus, polka polka polka dots! Harmi, että tuo malli sopii ei niin etupainotteisille naisille.Sinilga, joo jos netistä pitäisi luopua myös, niin ei kyllä onnistuisi. Ei ole vieläkkän tullut telkkaria ikävä.

  13. Tuo Ansan mekko on niin ihana! Minkähän värinen se on? Voi, kun näkis noita 30-luvun elokuvia väritettyinä. Vissiin sellasiakin väritysprojekteja on joskus tehty, näin muistelisin jostain joskus lukeneeni.

  14. Satu s, voi kun tuon puvun värin tietäisi! Jälkikäteen väritetyissä elokuvissa on tietääkseni jouduttu vain arvailemaan ne värit. Ei kai ole mitään tekniikkaa, jolla niitä voisi arvioida. “Ranskan sotavuodet väreissä” tms. oli loistavat dokumenttisarja 2. maailmansodan aikaisesta Ranskasta. Kun sotavuodet yleensä esitetään visuaalisesti synkkinä ja harmaina, tuo sarja antoi aivan toisen kuvan: naisilla oli mitä värikkäimpiä leninkejä.Violet, nyt vaan metsästämään pallokangasta.:)

Leave a Reply to sinilga Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *