Keskiviikkoa

Riemupyörä -armeija alkaa vaivihkaa järjestäytyä työpöydälleni:

Aika menee nykyisin hirmuisen nopeaan. Kun tänä aamuna tajusin, että nyt on keskiviikko, alkoi hieman hirvittää. Juuri äskenhän oli perjantai!

Vaikka olen herännyt tänään kuuden jälkeen, olen lähinnä saanut selvitetyksi kuinka saan kansatieteestä kokonaisarvosanan ja saanut ruinattua itselleni hammaslääkäriajan.

Aktiivisuuteni on tosiaan laiskiaisen luokkaa: edellä mainittujen valtavien ponnistusten lisäksi olen tänään katsonut Rakkautta vain -elokuvan (josta pidän ihan liian paljon). Ja olen kuunnellut lisää Deine Lakaienia, joka ei muuten tee hyvää, jos on vähänkin levoton olo. The Game on kyllä hieno biisi, tykkään sanoista erityisesti.

Olen myös ihastellut 1930-50 -luvun neulottuja uimapukuja ja kesäneuleita, mutta niistä lisää myöhemmin.

Niin, yksi essee, tentti ja gradu olisi tekijäänsä vailla. Pitänee siis ruveta kuluttajasta tuottajaksi.

You may also like

7 Comments

  1. Aika menee törkeän nopeasti. Tällä viikolla olen kolmesti kieltäytynyt uskomasta, että ensi viikolla on jo kahdeskymmenes ja jotain maaliskuuta. Mikä tietysti kertoo jotain minun kognitiivisista kyvyistänikin…

  2. Se on kuules Alccis mun syntymäpäivä se 20. niih! tottakai se tulee nopeasti (vanhenen kuin vanha lumppu)–Ihania pyörylöitä tosiaan! myytkö niitä jossain?

  3. Rakkautta vain on kerrassaan mainio! Ja Riemupyörä myös – omastani pidän valtavasti, niin kuin myös nuorimmaiseni joka sai yhden puseroni kappaleiksi riuhtomalla riemupyörästä.

  4. Alcinoe, no niinpä. Aika vain valuu johonkin. Minun kognitiivisista kyvyistäni kertoo se, että olen ollut jo pari viikkoa ihan sekaisin viikonpäivistä. Useimmiten pari päivää jäljessä.Annikki, sä et voi kuule nuorempana naisihmisenä sanoa mitään vanhoista lumpuista. Sähän olet nainen parhaassa iässä! Niinkuin tietenkin me kaikki muutkin.Noita rosseja tulee jossain vaiheessa myyntiin johonkin, kehittelen tässä vielä.Satu h, kyllä noista tulee ihan rintarosseja.:)Kanerva, auts. Nuo korut on parasta pitää kaukana pienten ihailijoiden kätösistä.:)

Leave a Reply to Satu H Cancel reply

Your email address will not be published.