Ystävänpäivää!

Hauskaa ystävänpäivää kaikille!

Edellisen postauksen “huomenna” onkin selvästi “viiden päivän päästä”. Kunnon kuvia joudutte odottelemaan seuraavaan postaukseen, koska kohta pitää kipittää illan rientoihin, mutta nyt ystävänpäivän kunniaksi on vuorossa pieni kysely ja arpajaiset.

Ylläolevassa kuvassa on kässäpusseja, melko samanlaisia kuin kaksi, jotka tein omaan käyttöön viime keväänä. Nuo kaksi ovat olleet kovassa käytössä niin kässäpusseina kuin kenkäpusseinakin ja hyvin ovat toimineet. Haluaisin nyt tietää muiden säilytysratkaisuista.

  1. Missä ja miten säilytät mukana kulkevaa (matka-)käsityötäsi?
  2. Miten säilytät kenkiä matkoilla ja onko sinulla ikinä vaihtokenkiä mukanasi mennessäsi juhliin tai teatteriin?

Vastaajien kesken arvotaan yksi kässäpussi. Vastausaikaa on maanantaihin 16.2. klo 20 asti.

Nyt menen etsimään ehjiä sukkahousuja, että pääsen hippaamaan.

You may also like

130 Comments

  1. Matkakäsityöt kulkevat muovipusseissa käsilaukussa, joten kaunis kässäpussi tulisi tarpeeseen. ;)Myös ulkokengät pakkaan matkalle muovipusseihin. Juhliin ja menoihin otan useimmiten vaihtokengät mukaan, ne kulkevat kankaisessa kenkäpussissa, jonka sain kerran ostamieni kenkien mukana.Iloista ystävänpäivää kaimalle ja kaikille muillekin. :)

  2. =) Ystävänpäivää vaan!Käsityöt kulkee yleensä käsityöpussukassa, ongelma on vaan se ettei siitä riitä kui yhteen laukkuun joten muissa laukuissa kulkevien kohtalo ei oo yhtä paino kelpoista tekstiä..Kengät kulkeevat kiltisti muovipussissa (jos kukaan muistaa niitä napata mukaan TAI kukaan ei viskaa niitä roskiin…)Sillon harvon kun tämä tyttö lähtee “bilettämään” niin mukaan ei pääse yhtään ylimäärästä huolehittavaa! Mikään ei ois niin kamalaa ku huomata aamulla et KENGÄT(okei-laukku ois vielä pahempaa..) on unhotunu jonnehi ilman minua!

  3. Häpeäkseni minun on tunnustettava, että matkakäsityöt kulkevat mukana epämääräisissä muovikasseissa.. Sentään kengille minulla on olemassa erillinen kenkäpussi juhlakengille, mutta isot saappaat tms. pitää silti kuljettaa muovikasseissa nekin.Ja niin, vaihtokenkiä otan joskus harvoin mukaan, isompiin juhliin ja vaikkapa teatteriin mennessä. :-)

  4. Mulla on aika huonolla tolalla tuo käsitöiden ja kenkien säilytyspuoli. Laukun pohjalle sellaisenaan on tullut laitettua. Ei suositeltava metodi. Tuollainen pussi olisi paljon parempi.T.Pia S.

  5. Hyvää ystävänpäivää!(vuorokausi taisi tosin juuri vaihtua…)Yleensä minulla kulkee joku sukkaprojekti mukana käsilaukussa, mutta jos ihan pitemmälle matkalle lähden, niin pakkaan käsitöitä mukaan matkalaukkuun Novitalta saatuun käsityöpussiin.Vaihtokenkiä en yleensä kuljeta mukana, paitsi matkustaessa, jolloin vaihtokengät ovat vuodenajanmukaisia ulkoilukenkiä muovikassissa auton tavaratilassa :)

  6. Matkatyöt kulkevat Marimekon olkalaukussa sellaisenaan (hävetys!).Juhlakengät sitä vastoin kulkevat aina-aina-aina jossain kangaspussukassa. En tiedä, onko äitini ikinä sanonut sitä suoraan, mutta ainakin hän on vahvasti antanut ymmärtää, että “hieno nainen ei muovipussissa juhlakenkiään kuljeta”. Ja sen opin olen kyllä kiitettvästi sisäistänyt, vaikken niin hieno nainen ehkä aina olekaan.Kivaa ystispäivää, ja toivottavasti oli kivat hipat!

  7. Hyvää Ystävänpäivää!Käsityöt kulkee yleensä Taito-shopin pienehköissä paperipusseissa tai sitten laukussa (ois kivan pussukan tarve :))Harvemmin on vaihtokengät mukana, jos on niin kulkevat tylsästi muovipussissa.

  8. Hyvää ystävänpäivää näin jälkikäteen.Mulla käsityöt on aina käsityöpussukassa kun ne reissaa. Muutoin menee langat huonoksi.Juhlimassa käyn tosi harvoin, joten vaihtokengille on vähemmän tarvetta. Mutta silloin kun käyn, kuljetan kengät työpaikaltani saadussa kenkäpussissa.

  9. Itse olen tällä hetkellä tekemässä kudottua tilkkupeittoa ja matkaratkaisuni ei ole ehkä ihan käytännöllisin. Koska peitto tulee vanhemmilleni joudun kuljettamaan kaikki valmiit tilkut kotoani heidän kotiinsa, jossa aion suorittaa kokoamisvaiheen. Tällä hetkellä minulla on käytössä vain kaksi tavallista kangaskassia, toisessa on valmiit tilkut ja toisessa langat. Systeemi ei ehkä ole ihan kaikista upein, mutta kyllä se nyt vielä toimii :) Taidan silti tämän projektin jälkeen kyllä hommata vähän paremmat kässäpussit. Kengät kulkee matkoilla matkalaukussa muovipussiin pakattuna.

  10. Käsityö kulkee yleensä mukana muovipussissa. Samaten mukaan lähtevät kengät kulkevat samanmoisessa säilytysvälineessä. Häpeällistä ; )

  11. 1. Käsityöt kulkevat mukana repun pohjalla. Jos on joku oikein arka tai vaalea matsku, saa se hedelmäpussin kaveriksi. 2. Miten säilytät kenkiä matkoilla ja onko sinulla ikinä vaihtokenkiä mukanasi mennessäsi juhliin tai teatteriin?2. Lähtiessäni matkalle minulla on yhdet kengät mukana yleensä. Mutta jos olisi tarvetta ottaa useampia, heittäisin nekin luultavasti muovipussiin. Juhliin mennessä vaihtokegät on mukana, mutta teatteriin menen ihan maihareissani.

  12. Pieniä matkatöitä varten minulla on vahakankaasta tehty pussukka – isommat menevät muovipussissa kyllä. Kuten myös kengät matkalla. Vaihtokengät ovat mukana, jos tilaisuus on sen verran hienompi, ettei talvella voi ulkokengillä mennä. kesällä ei vaihtokenkiä mukana ole.

  13. Kunnon kässä- ja kenkäpussille olisi kieltämättä tarvetta. Nättejä pusseja olet ommellut!Pieni reissuneule kulkee jonkinsortin meikkipussissa (jossa siis ei ikinä ole meikkejä ollut). Vähänkään isommalle neuleelle ei ole omaa pussukkaa. Muovipussi ajaa hätätilanteessa kässäpussin virkaa. Vaihtokenkiä kuljetan mukana harvoin. Ja ehkä siksi ei ole kunnon kenkäpussia. Yleensä pistän kengät poppanakassiin, mutta se on kyllä aika iso pelkästään pikkukengille.

  14. Minä kuljettelen käsitöitäni joko jämäkässä muovipussissa tai isomman kangasostoskassin pohjalla. Kumpikaan kuljetustapa ei ole kovin hyvä, sillä puikot tuppaavat puskemaan ulos näistä kässäpusseista.Kengille minulla on kirpputorilta hankittu (urheilu)kenkäpussi. Ainakin oletan sen olevan kenkäpussi, vaikka se voisi aivan hyvin olla suuri toilettilaukkukin. Se on ruma, mutta hyvä olla olemassa. Vaihtokenkiä tulee käytettyä harvoin.Leppoisaa sunnuntaita sinulle!

  15. Mulla matkakäsityö kulkee joko kankaisessa ostoskassissa tai ihan muovipussissa. Joku tuollainen suljettava ratkaisu olisi poikaa, koska noista puikot tai muut välineet tunkee helposti ulos.Jos joskus sattuu kohdalle juhlia joihin tarvitaan pikkukenkiä, on ne useimmiten sellaisen matkan päässä että tulee kuljettua auton kyydissä. Silloin lähden useimmiten jo kotoa ne jalassa, tai sitten otan ne ihan vaan sellaisenaan auton kyytiin. Ei siis ole erillistä kenkäpussia, mikä kyllä voisi kans olla hyvä löytyä.

  16. minulla on ollut yleensä matkakäsityö(jos on ollut isompaa kokoa, kuten viimeksi kummipojan paita) ylimääräisessä toilettipussissa, johon mahtuu myös ohje(tai lähinnä paperikopio, en kehtoo koko lehtee roudata mukana, jos siis alkuperäinen on jossain lehdessä). Pienemmät kutimet kuljeksii yleensä kassin pohjalla, mikä ei kovin hyvä ratkaisu ole, varsinkaan kun on noi kaksi pientä tyttöstä joita äidin laukun sisältö(ja ne kutimet myös) kiinnostaa… monesti on tullut äiteelle kiire poimia silmukat takaisin puikolle, jonka toinen veti irti työstä… =)Juhlakengät (jos vaihtokenkiä tarvii) on olleet tylsästi vain muovipussissa.

  17. Käsitöitä varten minulla on ainakin virkkaamani “jenkkikassi”, pari kangaskassia, Novitan pussi ja joku vastaava kangaspussi. Vaihtelevasti näistä lähtee joku mukaan, tai useampi, jos pitemmästä reissusta on kyse.Kengät kulkevat yleensä muovipussissa laukussa. Harvoin minulla on erikseen toisia vaihtokenkiä, en juuri käy edes sellaisissa jutuissa. Jos on, ne kulkevat jossain kivassa kassissa. Ennen kenkäkassina oli miehen mummon tekemä tilkkukassi, mutta nyt siinä on ratsastuskypärä ja muuta ratsastusjuttua, koska se on juuri sopivan kokoinen ja sen saa selkään.

  18. miun keskeneräset on aina ihan iteksiään vaan laukussa. tiiän että ne tartteis jonkun suojan ja muutama pussukka tuohon tarkotukseen on hommattuki mut eih, en varmaan opi ennenku Jotain Kamalaa sattuu. kenkiä kulettelen harvoin, mutta eiköhän ne jossain kangaskassissa kulkis.

  19. Molempiin kohtiin käy minun kohdallani sama vastaus: pestävä, kestävä, omatekoinen tai ostettu, mutta nätti kangaskassi. Ei näytä miltään kenkäpussilta, vaan ihan oikea kassi, mutta sopivan pieniä kooltaan. Koska puikot tuppaavat tökkäämään läpi kangaskasseista, varapuikot ja muut tilpehöörit kulkevat mukana pienessä peltilootassa.

  20. molempiin kysymyksiin on sama vastaus: kangaskassissa. eli en kyllä mikään järjestelmällisen säilytyksen mestari. vaihtokengät on tosiaan välillä mukana. riippuu tilaisuudesta.

  21. Mulla on matkustelevia käsitöitä varten omatekonen tilkkukassi. Vaihtoehtosesti jos on pienempi käsityö (virkkuu vaikkapa), niille on pienempi pussukka.Ja matkakenkiä varten useampiakin kangaspussukoita (omatekoisia), kun useimmiten matkoille otan aika monet kengät mukaan.Teatteriin en ota vaihtokenkiä mukaan.

  22. Matkakäsityö kulkee yleensä kangaskassissa. Vuorottelevat kassit taitavat molemmat olla H&M -mallistosta. Kassi kulkee autossa sellaisenaan irrallaan, muilla reissuilla matkalaukkuun tai olkalaukkuun pakattuna.Vaihtokengät on mukana erittäin harvoin – toisaalta esimerkiksi talven juhlissa en ole ollut ties kuin moneen vuoteen (silloin varmaan tartteis parit eri kengät). Säilytysratkaisu tällaisessa tilanteessa on varmaan muovipussiin ja kainaloon. Fiiniä.

  23. Yleensä matkakäsityöni majailevat pienissä muovipusseissa, melko usein samoissa joihin niihin käytettävät langat on liikkeessä pakattu. Suhteellisen toimivaa, vaikka tyylikkyyn onkin ratkaisustani kaukana. Muovi on kuitenkin materiaalina varsin kätevä, sillä kerran jos toisenkin olen pakannut evääni huolimattomasti ja seuraavana päivänä koko laukkuni sisältö käsityötä lukuunottamatta tuoksuu hurmaavasti kalanrasvalta… Vaihtokenkiä en oikeastaan koskaan kuljeta mukanani. Tyylini ei ole ikinä niin viimeisen päälle viimeistelty, etteivätkö käytännölliset tasapohjaiset saappaat istuisi kokonaisuuteen aivan riittävän hyvin.

  24. Minulla matkaneuleet kulkevat taannoin SNY:ltäni saaadussa huovutetussa kassissa. Jos töitä on useampia, laitan jokaisen vielä omaan pussiin. Yksi sellainen on aikanaan itse tehty, muut ovat jostain kulkeutuneita, ei varsinaisia kässäpusseja.Kenkiä varten minulla on pari pussia.

  25. Hei! Jos minulla joskus sattuu olemaan käsityö kesken (en ole nykyään varsinainen kässäihminen), säilytän sitä vanhoista verhoista tehdyssä kangaspussissa. Matkoilla säilytän ne toiset kengät muovipussissa, jotta eivät sottaa laukkua. Käyn kyllä säännöllisesti teatterissa, noin viisi kertaa vuodessa, mutta vaihtokengät minulla on mukana noin kerran viidessä vuodessa. Juhlissa on mukana vaihtokengät, jos on pakko :)

  26. Hyviä ystävänpäivän jatkoja! Sekä käsityö että kengät kulkevat samanlaisissa pussukoissa, nimittäin Gudrun Sjödenin kangaskasseissa, joita meille on siunaantunut nurkkiin muutama kappale Tukholman retkiltä. Gurdunin kaupoissa ei käytetä muovipusseja, vaan Gudrun-kuvoisia ohuita kangaskasseja, ja nappaan joko käsityölle tai kengille vapaana olevan tai helpoiten tyhjennettävän.

  27. Mukana kulkee yleensä niin pieni käsityö, että se mahtuu Marimekon isohkoon pussukkaan. Siihen mahtuu hyvin kerä lankaa ja puikot, esim. sukan- tai lapasentekele. Isommat matkatyöt, siis jos ihan autolla lähden jonnekin, kulkevat samassa korissa, jossa ovat kotonakin. Kenkiä kuljetan miten milloinkin silloin harvoin, kun toisia kenkiä viitsin raahata. Pari kolme kertaa vuodessa siis, ja yleensä hedelmäpussi tms. on saanut kunnian.

  28. Minulla ei käsityöt ole vielä koskaan mukana kulkeneet, mutta jos matkustaisin vaikka junassa voisin kuljettaa juuri tuollaisessa tekemäsi näköisessä pussukassa – jos jostain sellaisen voisi ostaa. Kenkiä kuljetan paljonkin mukanani – ne kulkevat yleensä jossain kylkiäisenä saadussa kenkäpussissa.

  29. Käsityöt kulkevat itse tehdyissä pikkupussukoissa tai kasseissa. Kenkiä täytyy vaihtaa kun menee hienommissa kamppeissa sisätiloihin, (ts. teatteri tms.) joten olen tehnyt omalaatuisia kenkäpusseja, joissa kummallakin kengällä on oma paikkansa.

  30. Valitettavasti käsityö on kulkenut mukana muovikassissa tai pussissa. Kengille on joku hotellin kankainen pussukka, toki sinnekin mahtuu vain yhdet pienet kengät. Kyllä, vaihtokengät on mukana teatteriin tms mennessä silloin jos joudun kulkemaan sinne talvessa ja viimassa lumisia katuja ja mukana ne kulkee hmmm, no, siinä muovipussissa – toistaiseksi.

  31. Matkakäsityöt kulkee mukana kässäpussissa tai joskus ihan irrallaan laukussa…Kengät kulkee matkalaukussa muovipussissa. Teatteriin tai juhliin otan yleensä vaihtokengät mukaan jossakin siistissä pussukassa.

  32. Hei!Matkakäsityö kulkee mukana meikkipussiksi tarkoitetussa vaaleanpunaisessa snoopy pussukassa.Kengät laitan reissuilla muovipussiin. Juhliin otan vaihtokengät mukaan ja ne laitan ihan oikeaan kenkäpussiin.Kiitos ihanasta blogista, seuraan sitä viikoittain!

  33. Pienessä muovipussissa yleensä kuljettelen töitäni. Tylsää, mutta kiireessä muovipussi on ensimmäisenä käden ulottuvilla. Ja tuleepahan muovipussille jonkinlaista uusiokäyttöä samalla. Yleensä en edes roudaa kaupoista muovipusseja, joten ne harvat, jotka kotonani ovat, saavat sitten toimia kuljetuspussukkana :)Teatteriin ja muihin tilaisuuksiin haluaisin joskus ottaa toiset kengät mukaan. Varsinkin talvella. Mutta jotenkin se tuntuu niin vaivalloiselta ja vanhanaikaiselta… Nykyään pukeudutaan arkisemmin, mikä on sääli. Ei ole enää niin yleistä, että olisi erikseen sisä- ja ulkokengät.Matkoilla turvaudun taas tuttuun muovipussiin. Oma pussinsa jokaiselle kenkäparille :)

  34. Kengistä putsaan pohjat ja laitan samaan laukkuun muiden tavaroiden kanssa. Matkakäsityön viikkaan aina samalla tavalla niin, etten todennäköisesti kiskaise puikkoja irti neuleesta, ja asettelen nätisti käsilaukkuun.

  35. Myöhästynyttä Ystävänpäivää! Nyt olisi Elinan kässäpussille tarvetta, kun minun virkkaukseni/neulomukseni kulkevat aina kassin pohjalla… siellä se on suloisessa sekamelskassa kännykän, lompakon ja kassin muiden tavaroiden kanssa. Kun yritän ottaa sen esille, niin yleensä sen mukana tulee jokin tavara, johon lanka on kietoutunut ympärille ;) Ja virkkuukoukku putoaa siinä samassa hässäkässä lattialle… ja yleensä tämän tapahtuu bussissa tai junassa. Vaihtokenkiä kuljetan harvemmin mukana. Ne kulkevat sitten kaupan muovipussissa, joka taitaa olla aika epätrendikäs vaihtoehto.

  36. Käsityöt kulkee kankaisessa kässäpussissa. Onni on opettaja, joka teetti ala-asteella välitöinä kässäpussukoita! Kengät kulkee muovikassissa, jos kulkee.

  37. Matkakäsityöt kulkevat yleensä mustassa mainoskassissa, missä vetoketju ja yksi sisätasku. Kenkiä kuljettelen teatteriin ja juhliin kenkäpussukassa, joka on joskus tullut ostamieni kenkien mukana.

  38. Matkoilla itsellä käsityöt yleensä kulkevat itse painamissani puuvilla kasseissa. Kengät taasen päätyvät yleensä vain auton peräluukkuun. :) Myöhästynyttä ystävän päivää. Ensimmäistä kertaa blogiisi vahingossa eksyin.

  39. 1. Mulla on sellainen pöllö-pussukka, yleensä lykkään käsityön sinne ja pöllölaukun vuorostaan olkalaukkuun2. Kengät pussiin ja pussi isoon hiihtokassiin! Ja ei, ikinä ei ole vaihtokenkiä. Teatterissa en ikinä käy, ja jos ottaisin vaihtokengät juhliin, todennäköisesti vähintään yksi pari kenkiäni katoaisi sinä iltana!

  40. Matkakäsityöt kulkevat minulla usein kaupasta ostamissani kangaskasseissa, jotka joko olen itse kirjonut tai lapset ovat koristelleet piirustuksillaan (kangastussilla).Varakengät otan usein ainoastaan silloin, kun olen menossa juhliin. Tuolloin kengät kulkevat joko kangaspussissa repun pohjalla tai auton jalkatiloissa.

  41. Hyvää ystiksenpäivää, vaikka hiukka myöhässä. Mun matkakäsityöt kulkee yleensä jossain paksummassa muovipussissa, mutta hedelmäpussitkin käy – mitkä tahansa puhtaat pussit. Kengät on puhtaissa roskapusseissa tai muovikassissa, joskus oon käyttäny vanhasta tyynyliinasta tekemääni reissu-pyykkipussia.Kässäpussia oon suunnitellu tekeväni, en vaan oo saanu toteutettua sitä(kään).

  42. 1. Minulla matkaneuletyö kulkee ihanassa punaisessa pussukassa, jonka olen SNY:ltäni saanut, siinä lukee FIRST AID KNIT :-) Yleensä matkatyö mahtuu siihen, vaikka pussukka ei iso olekaan, matkatyöhän on yleensä pienikokoinen.2. Teatteriin ym. vaihtokengät kulkee ihan muovipussissa tavallisen kassin sisällä.Välillä tosin olen käyttänyt myös vanhoja ohuita kangaskasseja ko. tarkoitukseen. Niissä ei enää muuta kuljeteta kuin kenkiä.

  43. käsilaukun pohjalla, kangaskassiin sullottuna tai törkeästi muovipussissa. Ikinä en raaskisi kenkiä noin hienoon pussiin laittaa. Upeita ovat.

  44. Matkakäsityö kulkee yleensä muovipussissa tungettuna laukkuun. Tänään tosin sattuu olemaan pienessä Suomalaisen kirjakaupan kangaskassissa.Juhlakenkien kuljettelua en ole juurikaan harrastanut, koska ahdistun kun alan miettiä saako ulkokengät johonkin säilöön vai ei ja niin edelleen.

  45. Minä kuljetan käsityötä joko muovipussissa tai kankaisessa mainoskauppakassissa, joka on käynyt kerran pesukoneessa, eikä ole enää kauppatavaroille sopiva. Kengät kulkevat joko laukussa irrallaan tai jos ovat kovin kuraiset, niin muovikassissa. -Adel

  46. Käsityö kulkee usein alaluokilla tehdyssä käsityöpussissa, joka kylläkin on hiukan liian iso. Tai sitten ranneroikottimessa, johon pitäisi miettiä jonkilainen kiinnityssysteemi.Kenkiä en juurikaan kuljettele, mutta jos joskus, niin kyllä ne varmaan muovikassissa kulkisi.

  47. 1. Käsityöt kulkevat kangaskassissa, joka on muovipussia kätevämpi, koska ei mene rikki helposto. Olen painanut kangasväreillä kasseihin hauskoja kuvioita. Samat kassit toimivat myös kauppakasseina.2. Kuljetan harvoin sisäkenkiä mihinkään. Talvisin minulla on juhlavia saappaita, jotka käyvät sisällä ja ulkona, kesäsisin esim. ballerinat käyvät joka tilanteeseen.

  48. 1. Kaupasta ostetussa kangaspussissa tai samanmoisessa tyttären kuvittamassa.2. Värittömässä kangaspussissa.Olet kauniita pusseja tehnyt!

Leave a Reply to anpali Cancel reply

Your email address will not be published.