Fillariasu

Tänä aamuna ei tarvinnut laittaa kirkasvalolamppua päälle herätessä! Tosin tähän saattoi vaikuttaa ihanan aurinkoisen ilman lisäksi myös se, ettei tänään tarvinnut herätä aikaisin.

Ja aurinko lämmittääkin jo. Olin tänään liikenteessä villapaidassa (ei siis takkia enää) ja reisitaskuhousuissa, tosin vain täällä kotinurkilla. Kunhan tuo lumi ja sohjo vielä sulavat, niin haluaisin näyttäytyä seuraavanlaisessa ulkoiluasussa.

Vapaa-ajanmuotia vuodelta 1935:

Voisin ottaa myös tuollaisen pyörän hameverkkoineen, kunhan siinä vain olisi vaihteet.

Tuollainen housuhame olisi niin pop. Varsinkin nuo merimiestyyliset napitukset sivuissa iskevät. Samanlaiset napitukset voisin kuvitella myös löysiin pellavahousuhin… Ehkä nyt keväällä nähdään ihme ja minä liikun julkisilla paikoilla pitkissä housuissa.

Pidän myös kovasti noista kengistä ja paitakin on mainiosti ulkoiluun sopiva, mutta toisella korvallisella keikkuva baskeri olisi minulle hieman liikaa.

Kuva on Pyrkijä-lehden kansikuva. Minulle ei oikein selvinnyt, vaikka koko vuosikerran olen selannut, että millaisen aatteen lehdestä on oikein kyse. Nuhteettomaan elämään lehdessä kuitenkin kannustetaan.

Tuo kolmekymmentäluvun grafiikka on niin ihanaa. Seuraavaksi alan varmaankin pauhata Bauhausista.:)

EDIT:

Piti vielä lisätä loppuun kuva omasta uskollisesta pyörästäni, koska olen halunnut laittaa tämän todellisen taidekuvan blogiini jo pitkään (huomatkaa suihkukoneen vanan ja fillarin samansuuntainen liike).;) Kuka arvaa missä kuva on otettu?

You may also like

7 Comments

  1. Minulla on tuollainen pyörä vaihteilla, nimittäin Tunturin Elina, mutta on sekin vähän raskas. Onkohan neidillä korsetti kun se on noin kapoinen?

  2. Mullakin on vähän samantyyppinen pyörä, mummopyörä mumminperintöä, Nopsa Original 80-luvulta. Pyörä on tosiaan raskas, mutta alamäissä kiihtyy hyvin ja vieterisatula on ihanan mukava. Mutta haluaisin pyörästä vähän uudemman version, jossa ei olisi mm. ruostetta. Epäilisin, että kapea vyötärö johtuu osaksi liiallisella innolla tehdystä retusoinnista ja syväyksestä.:) Mutta kyllähän 30-luvulla muodikkaat naiset käyttivät vähän muokkaavaa liiviäkin.

  3. Oola, ei ole.:) Jos kuvaa klikkaa isommaksi, taustalla näkyy keltaiseksi rapattu rakennus, joka on rakennettu vuonna 1844. Tämä arvoitus taitaa olla kyllä vähän liian vaikea.:)

  4. Hei,olisiko kuva Kumpulanlaaksosta, Kumpulan kartano taustalla? Vanhoja kotikulmia ovat, koti-ikävä iskee…Ps. Ihania käsitöitä sinulla täällä, käyn aina välillä kurkkaamassa! Erityisesti tykkäsin viime kirjoituksesi vihreästä neuleesta, sama lämmin oliivinvihreä (?) on suosikkuvärejäni.

  5. Marja ja Johanna, kumpikin arvasi tai tiesi oikein.:)Puu-Vallilan kallioiden ohella Kumpulanlaakso on aivan paras paikka viettää aurinkoisena kesäpäivänä aikaa.Johanna, kiitos kehuista, eiköhän tuosta vihreästä neuleesta saada aikaiseksi kuviakin blogiin viikonloppuna.

Leave a Reply to ElinaU Cancel reply

Your email address will not be published.