Viime viikonloppuna toivuskelin flunssasta ja istuskelin lämpöpatterin lämmössä. Ikkunan luona luonnonvalossa oli hyvä valita nappeja ja ommella niitä kiinni kaulureiden nappilistoihin. En varmaan ikinä kyllästy nappien lajitteluun ja sommitteluun. Mutta se vaatii valoa. Mieluiten kirkasta luonnonvaloa, koska keinovalo vääristää kaikkia värejä ainakin himpun verran.
Keittiön ikkunanurkassa istuessani toisella puolellani punaisen arkun päällä kökötti taloutemme kolmas jäsen, jolla on voimakas oma tahto: keittiön vanha putkiradio (vaikkakin myös makuualkovin kelloradiolla on oma luonteensa…). Olen aika varma, että keittiön radio on neitihenkilö, koska sen verran oikutteleva on hän. Välillä hän toistaa musiikin virheettömästi ja hyvin kuulaasti, välillä lähetys ei tahdo kuulua millään. En tiedä vaikuttaako laatuun ilmankosteus vai -paine vai mikä. Loukkaantumisen syitä voi olla myös useita, esimerkiksi kun vein kasvin radion vierestä kasteltavaksi, radion sointi muuttui heti huonommaksi. Enkä tuo palmuvehka toimii antennina? Jalkalamppua radio ei taas siedä lähellään eli ota nyt tuosta selvää. Sellainen hän on, pieni perheenjäsen.
Säänvaihtelut tekevät ikkunamaisemista mielenkiintoisia. Peiton alla inkivääriteetä siemaillen ensimmäinen pikkuruinen lumisadekaan ei tuntunut niin pahalta:
Merenlahden takana taasen paistoi toisena päivänä aurinko:
2 Comments
Näitä sun kuvia katsellessa voisi jopa vannoutunutkin ei-keskustan-tuntumassakaan asuja kuvitella asuvansa keskustan tuntumassa =D
Terveisiä Kehä I:n takaa Pukinmäestä.
Hauska kuulla :) Täällä yläkerroksissa on aika omissa oloissaan taivaan naapurina.