Ihan niin kuin kaikki muutkin

Naureskelin eilen aamupalalla Hesaria lukiessani. Veera Luoma-aho kirjoitti suomalaisesta sisustusmausta Sunnuntai-sivujen “Suojele minua, Mademoiselle” -jutussaan (7.8.2011, s. D3). Luoma-ahon mukaan  kotien sisustukset ovat Suomessa toistensa klooneja, ainakin asuntomessuilla ja sisustuslehdissä. Sisustamisen suhteen ollaan turvallisuushakuisia,  suositaan valkoista ja beigeä sekä klassikkohuonekaluja 50-luvulta, kuten Tapiovaaran Mademoiselle-tuolia. Kodeista puuttuu kuulemma persoonallisuus, asukkaidensa jättämä leima. Arvostelussa on perää, mutta samalla se on epäreilua. Luoma-ahon tutkailemien asuntomessutalojen sisustuksia kun eivät suunnittele talojen tulevat asukkaat. Luoma-aholle pitäisi varmaan lähettää muutamien suomalaisten sisustusblogien osoitteita.

Toisaalta tunnistin Luoma-ahon jutusta  myös itseni. Jos olisi varaa, ottaisin Mademoiselle-tuolin keittiön ikkunasyvennykseen heti. Pidän linjakkaista klassikoista ja lisäksi Mademoiselle-tuoli on mukava istua. Mahdollisesti pidän Mademoiselle-tuolista myös siksi, että se on trendikäs. Olenhan ollut trendikäs myös halutessani valkolakatut lattiat, kivisen työtason keittiöön ja keittiön välitilaan lasin. Ehkä tämäkin  kaikki on vain turvallisuushakuisuutta?

Viimeisen vuoden aikana olen joutunut omistuasunnon myötä miettimään millaisesta sisustuksesta todella tykkään ja millaisessa kodissa haluan asua. Se on ollut samaan aikaan  kivaa, mutta myös hankalaa:  olen joutunut tekemään sisustuksen suhteen kompromisseja ihan eri tavalla kuin ennen, koska kyse on ollut isommista ja pysyvämmistä ratkaisuista kuin vuokra-asunnoissa. Lisäksi olen tietysti saanut ja välillä myös joutunut kuuntelemaan toisen mielipiteen, kahden ihmisen kotia ei voi sisustaa yksin.

Jos Mies saisi yksin päättää olisi sisustus varmaankin paljon tummempi:  nytkin makuualkovin päätyseinä on harmaa, valtava divaanisohva on melkein musta ja uuden keittiön työtaso on mustaa kiveä. Minun sisustusmakuni on vaaleampi, kevyempi ja kreisimpi, panokseni sisustukseen ovat voimakkaan väriset tai muuten vaan vähän erikoisemmat kodintekstiilit.  Huolimatta omista mieltymyksistämme tämä asunto olisi muutettavissa väreiltään melko neutraaleiksi varsin lyhyessä ajassa, parissa tunnissa. Minä pidän siitä ajatuksesta, enkä koe, että asuisin persoonattomassa kodissa, vaikkei meillä räikyvän oransseja seiniä olekaan.

Siis myös meillä  on väriä  “käytetty lähinnä sisustustauluissa tai koristetyynyissä *”, kuten Luoma-aho jutussaan toteaa tämän kesäisen asuntomessualueen asuntojen sisustuksista. Olen aina pitänyt valkoisesta sisustusvärinä, mutta varsinkin nyt: Pieneen ullakkoasuntoon valkoinen väri tuo valoa.  Minua kyllä kiinnostaisi tietää miksi valkoinen nähtävästi edustaa persoonattomuutta ja miksi ihmeessä asukkaiden persoonallisuutta pitäisi korostaa jollain erityisillä väreillä.

Yllä olohuoneen siistimpi puoli: muhkurainen, mutta ah niin mukava ja kätevä sohva Askosta. Sohvapöytänä toimii meriruokoinen(?) arkku, jonka ostin Aholaidasta vuosia sitten (lasi teetetty sohvapöytää varten). Jalkalampun löysin muutama vuosi sitten Karhupuiston laidalla olleesta, nyt jo lopettaneesta vanhantavaran liikkeestä. Vitriini ja mustavalkoiset ovat sohvatyynyt Ikeasta. Moniväriset tyynyt ompelin vihdoin ja viimein viime viikonloppuna valkaisemattomasta pellavasta.

Tyynyjen kuvioinnin toteutin erilaisilla nauhoilla, näitä oli hauskaa sommitella omasta nauhavarastosta:

*) Sana koristetyyny on naurettava. Onko tyyny koriste, jos se on muualla kuin sängyssä petivaatteiden osana? Eivätkö tavalliset ihmiset löhöä sohvalla näiden koristetyynyjen päällä?

You may also like

11 Comments

  1. Hei hyvä juttu! Itse olen taistellut valkoisen värin puolesta vuosia. Sehän ei edusta mielikuvituksettomuutta, vaan on usein paras tausta värikkäille sisustuksille. Lisäksi tämä säkkipimeä peräpohjola tarvitsee valoisuutta talvella. Ja Suomen kylmään valoon sopivat huonosti eteläiset sotto-värit, ne näyttävät helposti likaisilta ym. Muuten, jos TILA-ohjelmaan ja Hannaan on uskomista, niin joka kämpässä pitäisi olla Barcelona-tuoli :D

  2. Aivan kertakaikkiaan kauniit sohvatyynyt! Rakastan niiden värejä ja rakastan tuota ideaa! Täytyy pitää mielessä vastaisuuden varalta.
    Olen samaa mieltä tuosta sisustusasiasta, joskin sisustuslehdet ovat itseäni alkaneet ärsyttää juurikin niiden samankaltaisuuden ja hengettömyyden vuoksi. Onhan kuvatut asunnot toki täynnä hienoja tavaroita, huonekaluja ja sisustusratkaisuja, mutta mutta, jotenkin nuo “persoonalliset kodit” tuntuvat aina olevan samalla tavalla persoonallisia…

  3. Ihanan näköistä! Meillä puhutaan sohvatyynyistä, koska ne ovat kyllä joka päivä ihan käytössäkin :-)

    Minusta perusvärit voivat olla ns. tavalliset, koska väriähän saa verhoista, tauluista yms. ja niitä voi sitten vaihdella. Seinien väriä ei niin nopeasti vaihdellakaan.

    Meillä sisustaminen on hankalampaa, kun tämä on neljän koti ja lapsetkin ovat jo 18 ja 20, niin hekin aina sanovat sanansa: “Mitään ei pitäisi muuttaa” :-)

  4. Meillä ainakin sohvan “koristetyynyt” ovat nimenomaan sitä varten, että ne voi sitten haluamallaan tavalla mytätä istumismukavuutta lisätäkseen.

  5. Tavoitan tuon Luoma-ahon ajatuksen asuntomessukierroksen jälkeen. Sisustukset ovat toki ammattilaisten tekemiä, mutta tiettyä tyyliä meille pääosin tarjotaan. Siinä mielessä on kurjaa, että monet hakevat messuilta ideoita. Sisustuksesta kiinnostunut löytää kyllä joukosta “helmet”, myös asuntomessuilta.
    Sinun kotisi näyttää oikein hienolta. Meillä on samoin, että myös mies sanoo mielipiteensä. Olen aina ihmetellyt yltirimpsuisia ja minun makuun liian tyttömäisiä pariskunnan makuuhuoneita, mutta tuolloin täytyy olla niin, että vain vaimo sisustaa ja mies on sitten tyytyväinen kun vaimokin on. Kuten kaikissa asioissa yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta eikä makuasioista voi kiistellä.
    Tyynyt ovat kauniit! Aiheeseen liittyen voi varmaan todeta että koristetyynyn päivitetty nimi on sisustustyyny :)

  6. Luin saman tekstin, täyttä totta mielestäni joka sana! varsinkin pohdiskelu siitä, että valkoinen ja “värittömyys” kertovat siitä, että haetaan tiettyä turvallisuutta muiden katseilta -“älä arvostele mun kotia”. Ja niin hauskaa, koska ostin juuri itse valkoisen Mademoisellen…:)
    Sisustusjutut on oikeasti aika vaikeita juttuja, kuten sanoit, kompromisseja täytyy tehdä.
    Kotonasi on kaunista (ja blogisi on tosi kiva)! ja ps. mun sohvatyynyjen päällä löhötään.

  7. Ihan mitenkään koristetyynyihin tai muutenkaan tuohon postauukseesi liittymätöntä asiaa tulee tässä nyt :)

    Suomen maatalousmuseo Sarka (Loimaalla) järjestetää piha-alueellaan 3.9.2011 Köyrimarkkinat. Markkinoilla myydään sadonkorjuun herkkuja ja käsityöläisten tuotteita. Luvassa on myös musiikkia, askartelua lapsille, käsityölato, maistuvaa ruokaa ja paljon muuta!

    Moni myyjistämme ja esiintyjistämme on vakiinnuttanut asemansa markkinoilla, mutta vuosittain pyrimme saamaan muukaan myös uusia tekijöitä ja myyjiä, joilla olisi tarjota ihania ja hauskoja tuotteita. Ja kuinkas ollakaan, Mielityt tulivat mieleeni ja siksipä nyt tietoosi saatan tämän tapahtuman.

    Myyjiä on ilmoittautunut jo runsaasti, jee jee, mutta muutama paikka olisi vielä vapaana. Myyjäksi voi ilmoittautua soittamalla numeroon (02) 763 7700

    Tapahtuman siis järjestävät Suomen maatalousmuseo Sarka ja Loimaan kaupunki. Lisätietoja saapi tuosta edellä mainitusta numerosta tai kurkkaamalla http://www.koyri.fi

  8. Nauratti tuo Mademoiselle-tuolin mollaaminen lehtijutussa jota siteerasit. Tykkäsin tuolista ystävien kesämökillä jo 25 v sitten, vaikka se onkin ainoa pinnatuoli jonka hyväksyn. Muut ovat heppoisia ja liian siroja, Mademoisellessa on tilaa “isommallekin immeiselle” kuten Vesa-Matti Loirin SAANKOS PLUVAN -viisussa. Mademoiselle on ajaton ja harmittaa etten sitä koskaan tullut hankkineeksi kun se ei ollut trendikäs vaan edullinen. Nyt ei ole varaa eikä enää tilaakaan. :-)

    Ilmari Tapiovaara on nyt INN. Kauan se kestikin. Nyt jopa NOKIAn DesignJohtaja Markku Ahtisaari on todennut että Suomen 3 suurta poikaa ovat Alvar Aalto, Ilmari Tapiovaara ja Tapio Virkkala. Reima Pietilä puuttuu siksi joukosta että hän ei juuri kalusteita suunnitellut, oli vaan muuten suuri.

    Eläköön Suomen suuret designerit ja hyvät arkkitehdit värittömine seinineen! Loistavaa taustaa kaikelle taiteellisuudelle. Vaaleille seinillä on hyvä ryijyjä ja tekstiilejä ripustella.

    Koska Mielitty otat käsittelyyn ryijyt? Suomen Käsityön Ystävien taiteilijoiden 60-luvulla luomat satumaiset ryijyt voisivat inspiroida vaikkapa mattoina sohvan edessä, jos niihin olisi varaa kun niitä joskus myynnissä liikkuu.

    Kiitos tästä blogista, olen seurannut sitä vuosia!

Leave a Reply

Your email address will not be published.