Venäläistä kuukkelia

Miten tyhmä ihminen voi olla?! Olen nettiä käyttänyt oikeastaan päivittäin viimeiset kymmenen vuotta ja vasta nyt tajusin, että on olemassa myös Google.ru (joka on ollut varmaan olemassa Googlen alkupäivistä lähtien). Sinne kun pistää kyrillistä tekstiä niin jopa alkaa toimia.

Tämän tiedon tajusin, kun tätini vinkkasi minulle, että oli löytänyt tietoa tehtaasta, joka edellisen postauksen pienen kannun on valmistanut. Leningradskii zavod farforovih izdelii (en osaa translitteroida oikein, eli Ленинградский завод фарфоровых изделий)

eli Leningradin posliini(tuote)tehdas

aloitti 1920-luvulla ja erikoistui myöhemmin astioihin ja patsaisiin. Leima, joka kannun pohjassa on, oli käytössä 1950-60 -luvuilla. Tehdas suljettiin 1980-luvun lopulla.

Nyt alkoi kiinnostamaan keräily: Pitäisi päästä Pietariin nuuskimaan paikkoja, mistä tämän tehtaan tuotteita voi saada. Haluaako joku lähteä mukaan?:)

Continue Reading

Sen minkä jaksat kantaa

EDIT 8.10. klo 13.40: Kuva ja leima

Eilen kotimatkalla ystävän häistä* mietimme siipan kanssa mitä omaisuudestamme pelastaisimme tulipalosta (tämä on taas näitä outoja ajatusleikkejä).

Olen kuitenkin jatkanut pohdintaa itsekseni. Lähinnä on kyse arvostuksista ja mielikuvista, ei niinkään minkään tavaran tarpeellisuudesta. Todellisena materialistina minun on mitään yksittäistä pelastettavaa esinettä hirveän vaikeaa miettiä, on helpompaa sanoa, että esimerkiksi pelastaisin kaikki kirjat tai ainakin “naisten oppaat” -kokoelmani. Tosin todellisuudessa tietokone olisi aika kärkipäässä pelastuslistalla tarpeellisuudessaan.

Suvussa kulkeneet tavarat, esimerkiksi kummitätini lahjoittama sormuskivi tai mummini hopeinen sormustin olisivat taas paljon arvokkaampia muistoiltaan kuin käyttöarvoltaan. Lisäksi niitä olisi mahdotonta korvata: Rahalla ei muistotavaroita takaisin saisi.

Kaunein omistamani esine

(saisikohan tästä ihan meemin aikaiseksi?) on sen sijaan helppo valita:

Kyllä, se on kermakko/maitokannu.

Tämä neuvostoliittolainen muotoilun helmi on minusta niin kaunis! Siinä kulminoituu muotoilun kauneus, kuviointi, värit ja käytännöllisyys. Ostin sen vanhantavaranliikkeestä jostain pietarilaisesta lähiöstä kolmisen vuotta sitten noin seitsemällä eurolla.

Kannun pohjassa on leima

Л (tuossa muiden kirjainten yläpuolella)

ЗФИ

ja numero 9 (tai 6). Olisi kiva tietää tuon kannun ikä, kun en oikein ole perehtynyt neuvostomuotoiluun. Kannu toimii minulla kukkien kastelukannuna ja se on koko ajan työpöydälläni, että voin sitä ihailla.

_________________________________________________

*)Oli mitä suloisimmat, onnistuneimmat ja tyylikkäimmät häät. Itku meinasi tulla monta kertaa, kun morsian ja sulhanen olivat niin onnellisen näköisiä. Onnellisuus oikein huokui heistä. Kaikkea hyvää heille ja toivottavasti häämatka pohjoiseen on onnistunut!

Pitää vielä hehkuttaa: Hääateria oli kokonaan lihavapaa ja se oli maukkainta syömääni kasvisruokaa ikinä. Jos kaikki kasvisruoka olisi yhtä hyvää, voisin jopa harkita kasvissyöjäksi ryhtymistä.:)

Continue Reading

Taas uusi eka kerta

Sisäinen pessimistini on niin kätevä: Eilen elämäni ensimmäiseen Blogimiittiin matkatessani mietin, että jos miitissä on tylsää ja kukaan ei juttele mulle, niin voin lähteä aina kotiin Sandels-sixpackin seuraksi.

No eipä tarvinnut lähteä. Tapasin monta kivaa ihmistä, niin vanhoja kuin uusiakin tuttavuuksia. Yllättävin uusvanha tuttu oli Takaisin Kallioon. Hassua, olen seurannut blogia, mutta ei todellakaan ole yhdistänyt kirjoittajaa vanhaan tuttuun.

Ilta meni todella nopeasti korkeatasoisen

keskustelun merkeissä ja ihan sattumalta ehdin viimeiseen bussiin. Tänään heräsin virkeänä puoli yhdeksältä ja aamun olen korjannut hieman nuutunutta oloani litralla appelsiinimehua, nuudeleilla, sipseillä ja salmiakilla.

Jaa-a, tästä lähtien taidan luuhata kaikki Helsingin miitit läpi. Ja hei, lupaan tulla muihinkin kekkereihin joissa kehutaan hiuksiani ja sääriäni!

Continue Reading

Sanallinen tehtävä:

Ystävän häät ovat lauantaina klo 15. Juhlahuivi tulisi saada pingoitettuna kuivamaan jo perjantai-iltana, jotta lauantaina huivi olisi valmis käytettäväksi. Perjantai-iltana on tarkoitus lähteä baariin seitsemän maissa. Huivia on neulottu 50 grammaa ja jäljellä on toiset 50 grammaa. Ehtiikö Mielitty saada huivin valmiiksi, jos hänen neulontavauhtinsa on kolme grammaa tunnissa?

Bonus:

Miten uskot Mielityn oikeanpuoleisen silmän takana jomottavan päänsäryn vaikuttavan neulomisnopeuteen?

Ekstra-bonus:

Huivilanka on merinovillaa, 50 gramman kerässä on 400 metriä lankaa. Onko Mielitty hidas neuloja vai laiskotteleeko hän?

Joo, olen harkinnut asukokonaisuuden häitä varten uusiksi.

Continue Reading

Vuosia täyteen

Tänään täytän kaksikymmentäkahdeksan

vuotta.

Sen vuoksi onkin kiva, että olen todella tyytäväinen elämääni. Vaikka marmatankin täällä usein ja ihan kaikesta, loppujen lopuksi olen tosi tyytyväinen. Minulla on siippa, joka on samalla paras ystäväni, ihana perhe, ihania ystäviä ja kavereita (ja opin käyttämään Feisböökkiä, kaikki sinne nyt heti, haluan lisää kavereita).

Tänään on tiedossa shoppailua, sminkkaamista, viinittelyä ja syöpöttelyä. Mikäs sen parempaa. Itseasiassa aloitin juuri aamun nauttimalla kroatialaista päärynäviiniä. Oh, kuinka dekadenttia.

Eilen sain perheeltä synttärilahjoja:

Äidiltä äänikirjana Hilja Valtosen “Nuoren opettajattaren varaventtiili”. Kirjan olen lukenut ehkä viisi kertaa, mutta on hauska myös kuunnella se. Viisi tuntia taattua Valtosta! Lahja tosin taisi olla myös vihje siitä, että se gradu olisi paras saada valmiiksi (Joo, äiti). Isäni pienestä vihjeestä antoi minulle Vintage Fashion -kirjan, joka on todellista silmänruokaa. Sieltä voi poimia kaikki haluamansa asukokonaisuudet, joita on paljon. Sisaruksiltani sain lahjakortin NoaNoaan (oi onni ja autuus) ja sisareltani vielä kaulakorun.

Matroskin ja Liivia ovat esitelleet lempikorujaan. Minä innostuin ja pääsin jo niin pitkälle, että kumosin koruni tarjottimelle. Kunhan ensiksi nämä järjestän, niin enköhän ne lempikorunikin esittele. En ole oikeasti tajunnut, kuinka paljon koruja minulla onkaan…

Neulonut en ole oikeastaan viikkoon(!), mutta viikonloppuna tein omppupiirakkaa ja kovin kokeellista kinkkuparsakaalitomaattipaprikapiirakkaa, josta tuli ihan yllättävän hyvää.

Continue Reading

Vika kerta

Nyt on taas yksi vika kerta takana. Nimittäin yliopiston kontaktitunnit. Kauhulla odottamani ryhmätyötunnit eilen ja tänään osoittautuivatkin paljon vähemmän työteliäiksi kuin luulin.

Toisin sanoen minulla on siis jäljellä enää kolme kirjatenttiä, yksi essee, kypsyysnäyte ja gradun loppu. Fanfaareja! Valmistumisen jälkeen voisinkin ehkä aloittaa aikuisen elämän. Painotan sanaa “ehkä” hyvin

voimakkaasti. Olisiko sittenkin vielä yksi korkeakoulututkinto paikallaan?

Sitten huomioita ja kysymyksiä:

  • Vanhuus ei tule yksin: En todellakaan muista itse suunnittelemani huivin mallikertaa. Piti käydä printtaamassa ohje. Noloa.
  • Tämän postauksen kommenteissa tuli puhetta sukkanauhaliiviin ja sukkanauhavyön määritelmästä. Osaisiko joku valottaa aihetta enemmän?
  • Haluaisiko joku olla mun henkinen tuki ja jutella mun kanssa Blogimiitissä? En uskalla tulla sinne, jos kukaan ei juttele mulle (varaudun näin etukäteen). Kyllä, pystyn juttelemaan myös muusta kuin opinnoistani, käsitöistä ja vaatteista, vaikkei tämän blogin perusteella sitä ole ehkä helppo uskoa.
  • Saakeli mä olen tietotekniikkavammainen, mutta mä en oikeasti osaa käyttää Facebookia. Tai mä en tajua sen pointtia.
Continue Reading

Sukista

Koska edellisessä postauksessa julistin pesäeroani pitkiin housuihin, ajattelin nyt kirjoittaa sukista ja sukkahousuista. Itseasiassa olen pohtinut sukkaongelmia jo parin viime viikon ajan, koska nyt kun säät ovat kylmenneet, on pitänyt siirtyä pitkiin sukkiin tai peräti sukkahousuihin. Suomen kaltaisessa kylmässä maassa paljassäärikausi on kuitenkin valitettavan lyhyt.

Monet naiset marisevat sukkahousujen epämukavuudesta, mutta minusta oikean kokoiset ja laadukkaat sukkahousut eivät tunnu päällä eikä niitä edes ajattele (kuulostan ihan Libresse-mainokselta). Tietenkin jos saisin valita, mieluiten kulkisin paljain säärin ympäri vuoden. Toisaalta, jos saisin valita vähän lisää, viettäisin harrastavan kotirouvan elämää jossain päin Italiaa.

Monet valittavat myös sukkahousujen kylmyyttä talvisaikaan. Tässä vaiheessa otetaan aseeksi kerrospukeutuminen: Paksut sukkahousut, yli polven ulottuvat villasukat ja villahousut pitävät koivet lämpiminä jopa 30 asteen pakkasessa.

Sukkahousuja vielä mukavammat ovat stay upit tai liivisukat. Tosin niitä kumpiakaan ei voi käyttää talvipakkasilla, muuten käy vielä huonosti (reidet jäätyy, tulee virtsatientulehdus). Tai ainakin pitää käyttää lisänä villahousuja. Minulla on DDR:ssä (!) valmistettuja paksuja liivisukkia. Niitä ei ole tehty pahvista, toisin kuin itäsaksalaisia autoja ja kodinkoneita, vaan kestävästä polyamidista.

Tein muutama päivä sitten sukkainventaarion, koska kaikista rasittavinta on alkaa etsiä aamulla kello seitsemän ehjiä sukkahousuja. Varsinkin jos on vielä niin pimeää, että karanneen silmukkajonon huomaa vasta, kun sukat ovat jo jalassa. Sitten myöhästyy bussista, kun pitää alkaa ommella tai vaihtaa sukkiksia. Ja perhosefektin vaikutuksesta New Yorkin pörssi romahtaa ja jossain Uzbekistanissa tapahtuu sukkavallankumous…

Joka tapauksessa inventaarion perusteella tulin siihen tulokseen, että minulla on:

  • yksivärisiä paksuja ja ohuita sukkahousuja 12 paria,
  • kuviosukkiksia 8 paria,
  • pitsisukkiksia 14 paria,
  • stay up- ja liivisukkia 12 paria,
  • sekalainen määrä puuvillaisia ja villaisia polvi- tai ylipolvensukkia,
  • sekalainen määrä varrettomia sukkia.

Tuo tuntuu minusta aika suurelta määrältä. Miksi kaapista ei tunnu löytyvän ehjiä ja sopivia sukkia, vaikka niitä todistettavasti siellä on? Pitäisikö niille kehittää jokin kätevä teline? Voisiko vaikkapa Niksi-Pirkka auttaa tässä asiassa? Ja miksi ostan niin paljon erikoisia kuviosukkahousuja, kun en niitä kuitenkaan paljoa käytä? Miksi esimerkiksi kullan- tai violetinväriset pitsisukkikset tuntuvat kaupassa niin vastustamattomilta, vaikkei niitä voisikaan käyttää arkisukkiksina? Tai kuka oikeastaan kieltää käyttämästä? Kysymyksiä, kysymyksiä!

Linkkivinkkinä, varmaan kymmenennen kerran Sock Dreams. Minullekin voi tilata lahjaksi tuolta juttuja! Vinkkinä stay upeista tykkääville: Tallinnan Kaubamaja on yleensä ilahduttanut laajalla italialaisella sukkavalikoimallaan. Eli jos sinne suuntaatte, suosittelen sukkaosastolla piipahtamista. Se on paljon parempi kuin Stockan vastaava.

Mielityn vaateblogi lopettaa sukkatiedoituksensa tällä kertaa tähän. Seuraavalla kerralla ehkä neulonta-asiaakin.

Continue Reading

Vaatemeemeilyä

Hannele haastoi minut vaatemeemiin.

Tehtävä: Kerron mitä minulla on päälläni, kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perässä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

Itseasiassa luin haasteen jo aamulla, mutta silloin olin pukeutunut suihkun jäljiltä vain Stockmann Casa -merkkiseen punaiseen jättifroteepyyhkeeseen.

Nyt minulla on päällä hieman enemmän, vaikkakin tämäkin yhdistelmä menee “hassut kotiasut” -luokkaan. Eli sisältä ulospäin: Chantellen vaaleanpunaiset rintaliivit, Lindexin violetit pitsipökät, tummanruskeat alpakkasukat, H&M:n spagettiolkaiminen tummanruskea trikootoppi, Pihlaja-takki ja sitten viimeisenä bonuksena (tadaa!) armeijanvihreät reisitaskuhousut H&M:n miestenosastolta. Harvinaisuus sinänsä, koska ovat nääs ainoat pitkät housuni. Ihan lempparivaate oleskeluun ja ulkoiluun, muttei näissä kehtaa ihmisten ilmoille lähteä. Tai jos lähden, niin kuvittelen, että kaikki ajattelevat minun olevan joku punavihreä ituhippi. Ei kiitos.

En tunne ketään suurin piirtein ikäistäni (en siis tarkoita esmes 91-vuotiasta mummoani), joka vieroksuisi pitkiä housuja yhtä paljon kuin minä. Farkkuja minulla on ollut, mutta viimeisen parin kulutin loppuun varmaan viitisen vuotta sitten. Hameet ovat vaan niin paljon mukavampia ja kauniimpia päällä. Sukat ja sukkahousut tarvinnevat aivan oman postauksen…

En haasta ketään, kun kaikilla on tämä meemi jo ollut.

Continue Reading

Nyt ei otsikkoa keksi

Tämä viikko onkin sitten mennyt flunssaisena. Vilustuminen, flunssa tai miksi sitä nyt haluaakaan kukakin kutsua, on typerä tauti: Kun pysyttelee kotona hissukseen, ei tunnu kovinkaan kipeältä ja tästä tietysti seuraa huono omatunto. Jos taas uskaltautuu lähtemään hoitamaan asioita/opiskelemaan/töihin, niin tulee paha olo jo bussimatkalla keskustaan. Itselläni tauti ei onneksi kuitenkaan kestä ikinä kauhean montaa päivää, toisin kuin esimerkiksi siipalla, joka on sairastanut samaa tautia jo viikon.

Flunssaisena ajatukset eivät vain kulje. Silloin pitäisi pysytellä neuloessa vain ainaoikeassa. Mitään uutta ei ainakaan kannattaisi suunnitella. Tai muuten suunnitelmista ja väriyhdistelmistä tulee vähintäänkin kummallisia. Kuten seuraavan kuvan koetilkku neulepaitaa varten. Mitä oikein ajattelin?! En tajua mitä tapahtui: Värit eivät sovi yhteen, kuviot ovat kauheita, ei ei ei.

EI näin.

Joo.

Olen katsonut liikaa Kyllä Jeeves hoitaa -sarjaa dvd:ltä ja nyt unelmoin 30-luvun neuleslipoverista. Minulla olisi siihen juuri sopivat langatkin… Unelmoin myös 30-luku -bileistä, joissa naiset olisivat pukeutuneet iltapukuihin, laulettaisiin ajan kuumimpia hittejä ja juotaisiin aika monet hömpsyt. Ikävä kyllä tätä varten tarvittaisiin kartano maaseudulla tai ainakin edustusasunto Etu-Töölössä. Olisiko kellään tarjota lainaksi? Lupaan olla hemaiseva emäntä.

Continue Reading

Syvällinen sunnuntai, osa 2

Keksin viime yönä kotiin tullessani uuden aikuisuuden määritelmän: Aikuinen on lähtiessään pois baarista vielä silloin, kun on kivaa (viime yönä minä olin aikuinen

).

Olin eilen polttareissa, jotka olivat kivat, ihan supermukavat. Saunomista, syömistä, baareilua ja oheistoimintaa. Morsiantakaan ei pahasti nolattu. Kaaso oli järkkäillyt asiantuntevasti koko päivän ohjelman, kiitos siitä hänelle. Koska en tuntenut suurinta osaa morsmaikun kavereista, tutuistuin myös moneen uuteen kivaan ihmiseen. Odotan innolla tulevia häitä!

Sitten vielä vinkkinä: Ohikulkevien naisten iskemiseen EI kannata käyttää lausahdusta “Hey girls, I see you!”. Varsinkaan, jos ohikulkeva joukko koostuu noin kymmenestä kovaäänisestä ja puheliaasta naishenkilöstä. Ruoholahden rikastuttajahan tämän lauseen laukoi ja lausahdus tietenkin aiheutti hilpeää hihittelyä koko loppuillan.

Continue Reading