Villimarjatar -huivi

Oli hyvä, että sain huivin valmiiksi, pitsikuviomalli alkoikin jo vilistää silmissä. Huivin valmistuessa (ts. langan loppuessa) pelkäsin että huivista tulikin ihan liian pieni. Mutta kuten aina, pingotus auttaa*! Huivin koko ennen pingotusta oli 124cm x 40cm. Pingotuksen jälkeen pitsikuvio avautui kauniisti ja huivin koko kasvoi huimasti, nyt koko on 170cm x 45cm.

Huivin pitsikuvio on muunnos keskeneräisen neulepaidan pitsikuviosta. Tuo vihreä pikkuneule olisi muuten kiva saada valmiiksi ja käyttöön, kunhan kevät tulee.

Nyt Vallilassakin on jo hieman lunta!

Lanka on Hjertegarnin Exclusive Alpacaa, pehmeää baby alpakkaa. Väri on jotain violetin ja munakoison väliltä. Erityisesti pidän siitä, että lanka meleerattua, langassa on melkein valkoisiakin kuituja.

Lankaa meni himpun verran alle 200 grammaa ja neuloin huivin nro 4:n puikoilla. Oma neulomiskäsialani on ihannetta himpun verran tiukempi, minulle hyvät puikot huiviin olisi voinut olla puoli numeroa isommat (nro 4,5).

Garderoobi kierrättäen -projekti kärsi tällää viikolla tähän mennessä suurimman kolauksensa. Kuvissa päälläni oleva leninki saapui minulle Bodenilta. En voinut vastustaa alennuksessa olevaa viime kesän malliston kietaisumekkoa, jonka perään haikailin jo viime keväänä. Nyt mekko oli superalennuksessa ja punta on niin naurettavan halpa, että leninki (ja kaksi muuta vaatetta myös, köh) oli pakko tilata.

Tosin minun pitikin jatkaa Garderoobi kierrättäen -projektia viime vuoden loppuun asti. Elokuun ja joulukuun välisenä aikana ostin yhden neuletakin Indiskan alesta ja muutamia sukkahousuja. Langan suhteen en ollut ihan yhtä tiukkana: uutta lankaa ostin omaan käyttöön kahden neuletakin verran. Uutta kangasta ostin noin 1,5 metriä Eurokankaan palalaarista.

Tämän leninkiretkahduksen jälkeen taas jatkan projektia. En nykyään juurikaan kiertele vaatekaupoissa, eikä minulla ole juuri tarvetta uusille ostovaatteita. Loppuvuodesta lahjoitin pois Zaran lahjakortin, koska kolmella käynnilläkään en löytänyt Aleksanterinkadun Zarasta mitään ostettavaa. Yleensä ottaen valmisvaatteiden laatu ei ole edes tyydyttävä ja tekokuitujen voittokulku vain jatkuu.

*) Taas yksi syy, minkä takia pidän eläinkuituisista langoista: pingottamisen tai höyryttämisen avulla voi valmistakin neuletta muokata hämmästyttävän paljon.

You may also like

16 Comments

  1. Ei ole mullakaan tarvetta käydä vaatekaupoissa edes alen aikana. Tuntuu ettei sieltä löydy näin vaativalle ostajalle mitään. Luonnonkuidut ne on parhaita ja villa eritoten. Pienestä asti ollut lampaitten kaveri.

  2. Ah, kiinnitinkin heti huomiota tuohon yli-ihanaan mekkoosi. *kuolausta*Huivissa on jotain kivaa “uutta”, en osaa sitä oikein sanallistaa, mutta näyttää oikein mukavalta.

  3. Todella kaunis huivi ja kokonaisuus ale-mekon kera. Tyylikäs pukeutuminen ei ole rahasta kiinni, jos on makua ja tyylitajua."Yleensä ottaen valmisvaatteiden laatu ei ole edes tyydyttävä ja tekokuitujen voittokulku vain jatkuu."Niin totta tuo kommentti. Ja H&M vaan porskuttaa suurta voittoa omistajilleen, vaikka rätit ovat niin surkeita hinta laatuun nähden korkea, ettei voi kun ihmitellä.Suurin este minun valmisvaateostoksilleni on, että sekä äiti että isoäiti olivat taitavia ompelijoita ja heidän eläessään vaatteeni olivat superlaadukkaita niin materiaaleiltaan kuin työltään. Nyt sellaiseen ylelllisyyteen ei ole varaa, ellei sitten Aasian matkusta ja tiedä tarkkaan, mitä tilaa.On kiva katsella kunnon vaatteita tällä palstalla, kiitos taas!

  4. Pirena, mä en tiedä mikä vika minussa on, kun vaatteiden mallit ovat tyhmiä (=minulle sopimattomia), värit kauheita ja materiaalit laaduttomia. Ehkä mä vain olen tulossa vanhaksi.:)Maiju, kiitos! Tuo mekko on nyt ihan lemppari. Ja kiitos myös huivikehuista! Yritin tehdä ainakin itselleni uutta huivimallia. Romanttinen ja pitsinen siitä tietty tuli, muttei kuitenkaan kolmiohuivia tällä hertaa.Aurora Borealis, kiitos kehuista. H&M:n laatu jaksaa hämmästyttää minua: minulla on putiikista trikoopaitoja, joita on pesty valehtelematta kymmeniä kertoja ja paidat eivät ole menneet miksikään. Toiset liikkeen vaatteet ovat taas kulahtaneita jo kaupassakin.

  5. Aivan hillittömän ihana mekko! ja nätti on toki huivikin.Olen itsekin intoontunut elämäni ensimmäisen pitsihuivin (maailman yksinkertaisin malli) tekemisen kokeiluun. N. 3/4 osa tehtynä, jännittää ihan pirusti minkälainen tulee ja riittääkö lanka, vai tuleko siitä peräti ihan käsittämättömän liian iso pingotuksen jälkeen (nyt kun luin paljonko oma huivisi on kasvanut, aloin hieman pelätä sitä…)

  6. Scaredy-Cat, Bodenin alesivuilla on alen alkaessa (ja joskus myöhemminkin) hämmästyttävän kivoja vaatteita hämmästyttävän halpaan hintaan. Normaalihintaisia vaatteita en ole putiikista ikinä tilannutkaan.Matroskin, en usko ihan heti kyllästyväni.:) Mulle ostovaatteissa käsittämättömintä on juuri tekokuitujen käyttö. Jos mekko on 100% polyesteria, niin sehän on kuin muovipussiin pukeutuisi!Puikkomaisteri, kiitos.Seeds, onnitteluni uudesta aluevaltauksesta! Pitsihuivien neulomiseen voi sitten jäädä koukkuun, näin varoituksena.:) Mielestäni liian iso huivi on todella paljon parempi kuin liian pieni, älä stressaa. Minusta on aina yhtä ihmeellistä, kun pingotuksessa neulemytystä avautuu kaunis pitsihuivi.

  7. Hei! Vaatteiden ostamisen tekee vaikeaksi myös semmoinenkin juttu, ainakin omalla kohdalla, kun osaa itse tehdä niin jotkut vaatteet näyttää huonosti tehdyiltä, laatu on mitä sattuu hintaan verrattuna ym. Ja sitten ne näyttää niin yksinkertaisilta, että tuntuu ettei kannata ostaa kun se olis niin helppo tehdä itsekin. No niin ja sitten en osta mutta en myöskään saa aikaiseksi, että tekisin niin siinä sitä ollaan.On mulla sekin ongelma, että olen vähän hankalan mallinen; pätkä ja vähän pyöreähkö. Eli hoikkien pitkien mallit ei sovi ja “isojen tyttöjen” mallit ei myöskään käy koska ne on yleensä tarkoitettu 170 cm pitkille ja rintaville. Kokeiltu on, olen väliinputoaja! Jotain satunnaisia löytöjä joskus osuu kohdalle, mutta yleensä aina hihat on liian pitkät ja lahkeet myös. Ja jos ostaa valmiin kalliin vaatteen, ei viitsisi ruveta korjaamaan vaikka osaisikin, semmoinen periaate on mulla. Eli vaikeeta on. Mutta itse tekemällä saa kyllä persoonallisia ja sopivia vaatteita. Niskasta kiinni vaan ja hommiin.Kirsikka

  8. Ihana huivi! Onko sulla suunnitelmissa tehdä sitä ohjeeksi asti? Kivoja suorakaiteisia huiveja on niin vähän ja sun ohjeet on aina niin selkeitä. Oon jo toteuttanut liisan liljan ja kaksi kertaa nuolitanssin. Kiitos niistä!

  9. Voi minkä teit, nyt on pakko käydä vähän tutkailemassa Bodenin aletta. En olekaan vielä ostanut yhtään alevaatetta tänä vuonna.Samaa mieltä H&M:stä. Laatu vaihtelee ihan hurjasti. Osa ihan karmeita rättejä, mutta olen myös löytänyt todella kestäviä ja ihan laadukkaitakin vaatteita.Huivi on upea!

  10. Kirsikka, tuo on niin tuttua: “Juu, kyllähän mä itsekin voisin tuollaisen vaatteen tehdä.” Sitten ei kuitenkaan ikinä tuli mitään ommeltuaa.:) Itselläni on syyskuusta saakka ollut jo leikattunakin kaksi hametta, nyt pitäisi saada vain inspiraatiota ompeluun. Itselleni hankaluutta vaatteiden hankkimiseen tuo oma pituuteni. Kun vartta on 182 senttiä, harvoissa vaatteissa riittävät pituudet. Mutta onneksi kaapit ovat jo täynnä kaikenlaisia vaatteita, vaikkei jonain aamuina tunnu mitään päällepantavaa löytyvänkään.:)Annikainen ja Tiinamaria, ohje on jo tekeillä! Yritän saada ohjeen lähiaikoina valmiiksi.Hanna, jee kivaa! Osallistun iltaisella, kunhan on aikaa.Christina, no nythän voit sitten hyvällä omallatunnolla shopata Bodenilta.:D

Leave a Reply to AnniKainen Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *