Itketysmusiikkia

Minulle on pikkuhiljaa alkanut kerääntyä kappaleita, jotka itkettävät minua aina ne kuullessani. Eilen ja tänään Piano-elokuvan teemakappale on sopinut iltamusiikiksi varsin hyvin.

The Sacriface (The Piano Soundtrack)

Nolointa on, että varsinkin instrumentaalikappaleita käytetään kuvitusmusiikkina aika usein Ylen ohjelmissa. Oli ohjelman aihe mikä hyvänsä, joudun musiikkiraidan takia tunnekuohun valtaan. Olisikohan tälle asialle jokin järkiperäinen selitys?

You may also like

15 Comments

  1. Oih.. hienoja muistoja.. joskus osasin soitella kyseisen kappaleen pianolla ja paljonhan sitä tulikin soiteltua.. aika tippasilmännurkassa musiikkia.

  2. Mutta elämässä se onkin niin ihanaa, että asioihin ei ole, eikä tarvi olla järkiperäistä selitystä. Voi vaan lukea itsensä onnekkaaksi, koska pystyy tuntemaan tunteita. Joku liikuttuu musiikista, toinen taas vaikka perhosesta kukalla ja kolmas puolestaan maalauksesta. Mahtavaa on kun voi tuntea.

  3. Yle käytti kerran Piano-elokuvan musiikkia jalkapallomaalikoosteen taustalla. Putosin tuolilta. Negatiivisessa mielessä. Suosikkielokuvani, muuten :)

  4. Maiju, mä niin pidän tuosta kappaleesta. On soundtrack muutenkin hyvä.Rica, kyllähän tuo järkevältä kuulostaa. Toisaalta, mulla tunnekuohuja tulee kappaleista, joiden ensimmäisiä kuulemiskertoja en edes muista. Norppa, juu ei kaikkea tarvitse pystyä selittämään. Mielenkiintoista kuitenkin olisi tietää, kun minua epämusikaalisempaa ihmistä en vaikea löytää. Liikuttuminen on kuitenkin tärkeää. Kiitos tuosta linkistä, soi nyt taustalla (on ehkä hieman liian modernia, tai siis liian vähän romanttista minulle, kun itse olen enemmän Satie-naisia).Rieppa, tuota mä juuri tarkoitan! Itse olen kuullut Sacrificea kuullut jossain muussa järjettömässä yhteydessä. Samalla tavalla ne ovat käyttäneet monia muitakin kappaleita, niillä taitaa olla kokoelma siellä käytössä… Ei kiva. Leffa ON loistava.

  5. Musiikki on siitä ihmeellinen asia, että se nostattaa useimmissa ihmisissä tunteet pintaan ilman sen kummempaa syytä. Mutta toisaalta on kivakin, että saa herkistellä ihan ilman syytä.

  6. Kun aikoinaan näin leffan, käänsin kaupat ylösalaisin että löytäisin sountrackin. Silloin en löytänyt mutta jossain vaiheessa taisin törmätä siihen Play.comissa. Huippu leffa ja käsittämättömän upea musiikki. Molemmat liikuttavat jotain syvällä sielussa.

  7. Kaisa, musta on jännää, että ei tarvitse tietää mitään musiikista, silti se voi vaikuttaa ihmiseen. Riittää, että on kuluttaja.Marika, ennen tosiaan oli vaikeaa, kun halusi löytää jotain tiettyä. Nyt vain Amazoniin tai muuhun nettikauppaan ja valikoima on valtava. Ei tule kyllä ikävä aikaa ennen nettiä.

  8. Kuuntelin just eilen radiosta ohjelman, jossa kysyttiin, et miks jotkut sävelet tai useimmiten just elokuvissa musiikki+kuva saa ihmiset itkemään, toiset jopa oikeen rajuine tunnepurkauksineen. Asiantuntija totesi sen olevan ihan normaalia, et me ihmiset useimmiten “joudumme” pidättämään tunteitamme ja sit kun tulee tällasia (esim. filmi, musiikki) tilanteita, tunteet purkautuu sillon, onneks.Ehkä sinäkin vaariasi ajattelet…Mun perheessä meitä on kolme vetistelijää: minä ja tyttöni, varsinkin minä. Näin “vanhana” suruttelen jo yleisestikkin, en välitä enää pidätellä.

  9. Juuri tämä mainitsemasi musiikki toimii minullakin niin että silmät täyttyvät kyynelistä joka kerta kun sen kuulen. En osaa sanoa miksi.En välitä tietää syytä, olen vain tyytyväinen siitä että jokin koskettaa.

  10. Musiikki vetoaa monien tunteisiin voimakkaasti, mutta muistellessani itseäni Elinan ikäisenä, tuntuu että näiden tunnekuohujen syynä voi olla myös meneillään kolmenkympin kriisi, positiivisessa mielessä. Silloin on kypsynyt nauttimaan naisena olosta, ja ellei perhe vielä paina päälle, on aikaa tutkailla omia tuntemuksiaan. Ihanaa aikaa!

  11. Ensiksi jaksamista suruun. Tästä postauksesta: musiikki tosiaan voi herättää tosi voimakkaita tunteita ja tunnelmia. Joistakin tulee aina jokin tietty asia mieleen (esim. yhdestä Coldplayn kappaleesta öiset Andit, kun sitä autossa kuunneltiin) ja joskus taas tulee joku tunnelma tai tunne, jotain ei osaa välttämättä edes paikantaa mihinkään tiettyyn hetkeen. Mainokset saavat minut joskus muutenkin liikuttumaan, vaikka niissä ei käytettäisikään mitään tunteita herättävää musiikkia. On se välillä aika noloa, jos mainos saa kyyneleet silmiin. Tai animaatioelokuva…

  12. Bubu, sellainen tarkennus, että esimerkiksi tuo kappale itkettää minua, vaikka olisin kuinka hyvällä tuulella tahansa. Tosin olen aika helposti itkeskelevää sorttia muutenkin.Violet, hauska kuulla, että juuri samainen musiikki toimii samalla tavalla!Aurora Borealis, en ainakaan myönnä minkäänlaista kolmenkympin kriisiä, mutta eiköhän jonkinlaista kriisiä ole jatkuvasti.:)Colibridreams, kiitos. Osa kappaleista tosiaan vahvasti liittyy joihinkin muistoihin. Tosin sitten jotkut itkeskelyä aiheuttavat biisit ovat niin noloja, etten täällä edes kehtaa mainita niitä.:)

Leave a Reply

Your email address will not be published.