Kädentaito-messut ja kirjahylly

Eilinen messukäynti oli mukava huolimatta järkyttävästä ihmismäärästä, mutta mitään uutta ja erikoista en messuilta löytänyt. Ostin tosin 200 grammaa Wetterhoffin edullista silkkivillalankaa. Törmäsin messuilla myös suunnitellusti Juuliin joka lainasi minulle Trachten -ohje- ja kaavakirjan. Kiitos siitä! Silmäilin jo kirjaa ja se tuntuu perinpohjaiselta oppaalta.

Olin eilen myös pikkuveljen kanssa Ikeassa. Särmä vihjasi minulle torstaina, että lauantaina Ikeassa myydään kaikki 10 prosentin alennuksella. Päätin sitten hankkia kauan kaipaamani Markör-kirjahyllyn tekstiilialan kirjoille. Viimeisen vuoden aikana hankkimani kirjat ja lehdet eivät ole enää mahtuneet kirjahyllyyn, vaan ovat olleet epämääräisinä kasoina missä milloinkin.

Ikeassa ei ollut yllätyksekseni kauheaa tungosta, vaan varsin väljät oltavat. Kokosin eilen kirjahyllyn yksin ja olin kovin tyytyväinen, kun sain kammettua hyllyn vielä paikalleenkin itse. Minulla ei ole ikinä ollut mitään ongelmia Ikean tuotteiden kanssa, vaikka tässäkin hyllyssä oli kahdeksaa erilaista mutteria ja kiinnitysvälinettä. Vähänkö olen hyvä. Nyt sitten kummassakin kirjahyllyssä on tilaa! Minulla on vähemmän tekstiilialan kirjoja/lehtiä/tietoa kuin kuvittelinkaan. Pitäisiköhän kääntyä Amazonin puoleen?;) Tein muuten jokin aika sitten Amazonille lahjalistan, ja synttärinikin ovat tulossa. Knitting Nature -kirjaa himoitsen erityisesti. Vink,vink.;)

Uusi hylly jämerästi järjestyksessä, kaapin päällä Pietarista tuotu peltipurkkisarja:

Vanha hylly on edelleen aika täynnä ja sekava:

Dropsin alpakasta löytyy ihania uusia meleerattuja sävyjä. Uusi kellanvihreä suorastaan huusi päästä mukaan, kun olimme Särmän kanssa tarkastusretkellä Menitassa. Kolmiohuivi kiehtoisi taas (ylläri!), tosin ennen alpakkaan tarttumista ajattelin vihdoin taikoja kirkkaan kellanvihreän virolaisen langan huiviksi. Langan väri on aika ärhäkkä, mutta ihana.

Koska siippa on karussa ja ulkona huono ilma, en harkitse edes tänään ulos menemistä.

You may also like

10 Comments

  1. Uih, ne alpakan värit oli kyllä kestämättömän herkullisia. Mäkin ostin juuri tuota samaista vihreää perjantaina.Onnittelut uuden kirjaston johdosta :)

  2. Tämä ei varsinaisesti liity tämänpäiväiseen aiheeseesi, mutta kiitokset taannoisesta linkityksestäsi Ylen Viikinkien aika -kuunnelmasarjaan. Olen tänään koko sunnuntaipäivän neulonut pitsihuivia, jonka deadline on ensi viikonloppuna olevat ystävän häät, ja jaksojen kuunteleminen on loistavaa oheistoimintaa siihen. En varmasti olisi huiviprojektissa näin pitkällä ilman kyseistä ohjelmaa!Kirjahyllysi näyttävät myös ihanilta.

  3. Kivan hyllyn ostit! Mäkin pidän kovasti tuosta mallista! Ja kivan kokoinen oma kirjasto =) Muistan kun sulla oli aikoinaan joku kiva arkku, jossa pidit isoja erikoisia kirjojasi!!

  4. Sia, Onhan noita kirjoja suhteellisesti paljon, mutta kun tuntee ihmisiä, joilla kirjoja on paljon enemmän, niin ei tuo määrä kovin suurelta tunnut.;)Särmä, niin kävi.;) Mikä ihme tuossa Bloggerin kuvien latauksessa voi mättää?!Jaanav, kävin katsomassa, onpa hyvän näköinen huivi.;)Anna, meleerattu alpakka on parasta, ne värit ovat kauniin eläviä.Maarit, mukavaa, että joku muukin löytää sarjan. Musta on mukava ajatus, että yleissivistystään voi parantaa “vain” kuuntelemalla radiota.Kati, tuo Markör-hylly on mun mielestä Ikean parhaimpia, se kun ei näytä ihan NIIN halvalta. Sitä paitsi antiikkipetsattu hylly menee hyvin työpöydän kanssa yhteen. Tuo vanha kirjahylly menee sitten jossain vaiheessa vaihtoon (=toiveajattelua).

  5. Heissan! En tiedä, kiinnostavatko tirolilaiset kansallisasut tai niiden popularisoidut muodot vielä sinua, mutta nyt Burdan sivuilta olisi ilmeisesti maksua vastaan ladattavissa kaavoja sellaisille. Ostin itse lehden Innsbruckin lentokentältä, kun kannessa niin iloisesti luvattiin että “Folklore macht Mode” ;-)Ja osoitehan on tietysti http://burdamode.com/, ja “downloaden mit Verona” -otsikon alta löytyy.

  6. Yeah, mulle tuli mieleen että noista voisi ainakin muokata oivallisia folkkifantasia-asuja erilaisiin naamiaistarkoituksiin; sitä peruskaavaa vielä kaipailen itse ;) Vaikka no, ehkä se olisi turhuutta, kun kaappia koristaa jo yksitoista valmista kappaletta… Nastoja vaatekaupan ikkunoita bongailin muuten reissussa. 800 euron juhlatracht se olisi vasta jotain!

Leave a Reply to JaanaV Cancel reply

Your email address will not be published.