Tuotetiedotusta

Itseasiassa olen yrittänyt iltapäivän kahlata läpi kehityspsykologiaa, mutta kun se on niin tylsää. Aargh. Samalla olen popsinut uutta Rainbow -tuotettua kuivattuja taatelipaloja. Ennen olen ollut koukussa Rainbown kuivattuihin aprikooseihin, mutta taatelit vievät kyllä voiton. Miinuspuolena on, että jo valmiiksi makeisiin taateleihin on lisätty neljä prosenttia raakaruokosokeria. Orange Seeds valitti tuotteiden makeudesta omassa blogissaan ja minäkin epäilen, että jostain kumman syystä meille halutaan tuputtaa yhä makeampia tuotteita. Miksiköhän?

Nyt sitten hillun täällä keskittymiskyvyttömänä sokerihumalassa, ihan omaa syytäni.

Ostin tänään myös Twiningsin omenan, kanelin ja rusinan makuista teetä. Nannaa on, vaikka onkin pussiteetä.

Itselleni voisin joululahjaksi ostaa Rammsteinin paidan tai napakorun tai vaikka kummatkin. Vähänkö olisivat päheet. Vain luottokortti puuttuu… Myös Amazonin toivomuslistalla on vaikka mitä kivaa. :)

You may also like

10 Comments

  1. Mäkin olen yrittänyt lukea epäorgaanista kemiaa tänään…mutta mitä olenkaan saanut aikaan: olen nukkunut päiväunet, päivittänyt blogini, aloittanut uuden neulomuksen, lukenut muiden blogeja yms,yms…

  2. Mäki tykkään kuivatuista aprikooseista (varsinkin niistä jotka on ‘kuivatut pehmeät aprikoosit’ tmv.) ihan kauheasti vaikka ne alkaakin aina kiehua mahassa vissiin siksi että niissä on rikkiä?No kuitenkin olin kesällä yövuorossa siivoamassa lentokoneita ja olin niin kauhea että löysin istuintaskusta avatun pussin niitä ihania pehmyitä aprikooseja enkä voinu vastustaa vaan söin sen loppuun

  3. Tajusin tosin, että Rammstein-paidan pääkallo vääristyy tällä rintavarustuksella.:(Mitä susi käy täällä vinkkailemassa tuollaisia pornokirjoja? Juu kuivatut pehmeät aprikoosit ovat parhautta. Tosin mäkin onnistun aina syömään niitä liikaa kerralla, sitten on masu kipeänä. Taateleista ei tullut kuin levoton sokerinen olo.

  4. Silmukatti, kiva. Tällä kertaa passaan haasteen.Nih, mä olenkin niin trendien aallonharjalla, että olen sekä neulebloggaaja, että kuluttajabloggaaja.;)

  5. Käväsin pitkästä aikaa blogissasi. Voi, miten kauniita juttuja oletkaan tehnyt! Nappilapaset ja huivit ja varsinkin Riemupyörä, olihan se sen niminen? Vaikka onkin synkkää ja pimeää nämät piristivät!

Leave a Reply to Soile Cancel reply

Your email address will not be published.