Nyt se on sitten valmis! Nimensä takki on saanut niinkin persoonallisesti kuin langan värin nimen mukaan.
Tuollainen takista sitten nyt tuli. Ei ihan niin kiva, kuin odotin, mutta neule pääsee joka tapauksessa käyttöön heti kuin ilmat lämpenevät. Jostain mystisestä syystä yleensä aina toimiva raglanhiha ei yhtäkkiä toiminutkaan tässä neuleessa. Hiha on kainalosta liian iso ja jää hieman kuprulle. Muuten olen takkiin todella tyytyväinen, tuo hihaan ihan yllättäen ja pyytämättä ilmestynyt leveys vain vähän harmittaa.
Lankaa meni kaikki mitä oli eli 450 grammaa. Aloitin neuleen pääntieltä kohti hihoja ja vartalo-osaa. Neuloin vartalo-osan niin pitkäksi kuin uskalsin ja hihoista tuli sitten sen verran pitkät mitä lankaa riitti. Ainoat ommeltavat saumat takissa ovat hihojen saumat: halusin neuloa ainaoikean neuleen ainaoikeina, enkä siksi neulonut hihoja suljettuna neuleena.
Lanka on Sublimen Soya Cotton dk:ta. Tein langasta muutama viikko sitten hihattimen. Takkia neuloessa ihastuin lankaa yhä enemmän, tosin olen viime aikoina ylipäätään alkanut tykätä puuvillasta enemmän kuin villasta. Soya Cotton on nimensä mukaisesti sekoite, puuvillaa langassa on 50%, loput on soijakuitua. Neuloin takin numero 3,5:n puikoilla saadakseni takkiin ryhtiä ja tiiviin neulepinnan, kun taas pitsihihattimeen käytin nro 4 puikkoja.
Tyytyväisin takissa olen pääntiehen. En tiedä olenko jossain nähnyt tuollaisen ja malli on jäänyt muhimaan alitajuntaan vai onko tuo aivan omaa keksintöäni. Pääntie jokatapauksessa tuo solisluut kauniisti esille.
Hihansuihin tuli pienet mansetit ja lasinapit. Tykkään noista lasinapeista ihan hulluna! Parempi kuva niistä löytyy täältä. Lasinappien takia tosin neuletta täytyy käsitellä varoen. Mutta enhän minä tietenkään
ikinä heittele vaatteita mytyiksi lattialle….
Kyllä, ulkona oli kylmä kuvattaessa. Kuvattava oli aivan kananlihalla.
Nyt kun vaan tulisi lämmin ja kesä. Voisin hyvin kuvitella takin pellavanvärisen tai valkoisen hameen seuraksi.
21 Comments
Kaunis takki, ihana väri ja mielettömät yksityiskohdat!
toDELLA siisti! ohje? paljonkohan langat tulivat maksamaan, suurinpiirtein?
Marsvin, kiitti.:)Anonyymi, olen niin huono tekemään ohjeita tuollaisista jutuista, jotka pitäisi kokosarjoittaa… En lupaa vielä mitään.:) Olen kuitenkin harkitsemassa toista versiota erilaisesta langasta, jolloin saisin paranneltua tuota hihan istuvuuttakin, ehkä silloin saan myös muistiinpanoja aikaiseksi. Langan olen hankkinut työsuhdehintaan jo viime kesänä. Tuon Soya Cottonin normaalihinta näyttää olevan 5-6 euroa kerältä (ts. 6€x9kpl=54€), eli ei se mitään kauhean edullista ole. Langan voisi tietenkin vaihtaa esim. 100% puuvillaan.
Takista tuli tosi kaunis, napit on kuin piste iin päälle :)
Piper, kiitos. Ainoa huono puoli noissa napeissa on, että ne ovat sen verran epätasaisia reunoilta. Napittaminen on vähän hidasta ja hankalaa.
Oioioi miten nätti! Erityten tuo pääntie. Hurmaava! Jos ei olisi neulomispeukalo keskellä kämmentä niin tekisin tuollaisen aikalailla heti samantien itselleni. Värikin on kovin keväinen, voih. Nyt vaan pajunkissoja kuparikattilaan ja eiku ulos käyskentelemään :)
Aivan ihana takki!
no voi hyvä ihminen, laita ihmeessä ohje! Tuo takin malli on mitä pukevin. Tykkään pääntien lisäksi hihoista: ne peittäisivä kalpeat käsivarret kivasti.Jo pelkästään lankaa vaihtamalla saa kokoakin muutettua; kesälangoissa on valinnavaraa tiheyden suhteen…
Tuohan on aivan ihastuttava. Mikä väri ja malli. Sopii sinulle todella hyvin.
Oijoi kuinka kaunis, tyylikkään vähäeleinen!
Ihana nuttu!! Ja sinulla on niin kaunis vartalo, kuin vanhanajan filmitähdellä. Onko ryhtisi aina noin hyvä? Minusta langanhintoja ei kannata miettiä. Jotkut maksaa golftunneista, jotkut neulomisesta.
Muusikotar, kiitos! Ikävä kyllä pitää vielä odottaa hieman ilmojen lämpenemistä, olen sen verran vilukissa, ettei olisi toivoakaan, että tuo takki päällä pärjäisin edes sisätiloissa nyt. Mutta ei hätää, kesästä tulee varmasti hyvin lämmin, olenhan koko kesän töissä!Tess, kiitos!Mari, ehkä ohjetta tulee, ehkä ei.:) Tuo on tosiaan hyvä pointti, että neuleen koko muuttuu lankaa muuttamalla. Nuo neuleen mittasuhteet vain vähän mietityttävät, itse kun taidan olla keskimittaista suomalaisnaista 15 senttiä pidempi.Bullukat, kiitos. Tuo väri on muuten hieman vihertävä, ihan lempparini tällä hetkellä.AnniKainen, kiitos!Matroskin, tuota ryhtiasiaa pitäisi kysyä läheisiltä, mutta en minä erityisesti “ryhdistä” kuvia varten.Ja olethan sinäkin minut livenä nähnyt. Kuvista tottakai valkkaan aina parhaimmat eli kaikissa kuvissa ei vartaloni todellakaan näytä tuolta! Mutta kiva, jos tykkäät kropastani, kehuja on aina kiva kuulla. Minäkin pidän kropastani nykyään, vaikka tietysti löytäisin korjattavaakin. Mutta asioita petratakseen pitäisi löytää jostain minulle ennestään aivan tuntematon urheilumotivaatio…Minäkin olen oikeastaan samaa mieltä lankojen hinnoista kuin sinä, mutta ymmärrän, että osa ihmisistä ei halua laittaa niin kauhean paljon rahaa lankaan.
Noniijust. Sehän on täydellinen. Ja sulla täydellinen kroppa sen sisälle. Ihana tollanen naiseus, mä oon aina ollut mallia lankku.. Tosi moni neule tarvii alleen rinnat ja/tai hartiat. Mä olen kuntosalilla parivuotta hakenut niitä hartioita. Rinnat olis liian kalliit ja vastoin mua. Ne lasinapit on kyllä upea viimeistely. Oo nyssitte varovainen =)
Kaunis on! Kainaloita ei edes huomaa kukaan muu kuin sä. Kevät!
Käsveska, kiitos. Eiköhän ole niin, että suurin osa ihmisistä löytäisi aina korjattavaa itsestään. Isohkojen rintojen kanssa taas neuleet ja neulokset ovat yleensä ainoa mahdollisuus, kun kankaiset yläosat eivät vain toimi. Itse haluaisin omasta kropastani urheilullisemman, mutta ikävä kyllä inhoan kaikenlaista liikuntaa lukuunottamatta kävelyä. Zepa, mutta kun on ollut mielikuva jostain ja sitten se ei toteudukaan täysin, tulee vähän pettynyt olo. Kyllä mä tuosta takista kuitenkin tykkään.
Todella nätti neule kaikkine viehättävine yksityiskohtineen ! PÄIVI
Oikein kaunis neule, yksinkertaisesti tyylikäs.
Montako neuletakkia sulla on? :)
Norppa, Ihmissuhde on kysynyt samaa.:) Arvioisin, että noin kaksikymmentä. Osa on odottamassa vintillä uutta kierrosta. Kyllä munkin mielestäni niitä on aika paljon.:D
Tosi hieno takki! Kaunis, naisellinen.
Aivan ihana ja tyylikäs neuletakki!!!