Ruskea neuletakki ei ole vieläkään valmis, koska viime aikoina olen keskittynyt hyshys-projektiin:

Viime päivinä vapaa-aika on mennyt neulonnan ohessa kuunnellessa 28-osaista Viikinkien aika -kuunnelmasarjaa. Sarja on kuunneltavissa kokonaan Yle Radio 1:n internet-sivuilla. Sarja on hyvin tehty ja pari vuotta sitten sarjan tullessa radiosta minua harmitti, etten ehtinyt kuunnella kaikkia osia. Nyt olen ottanut siis kaiken irti ja kuunnellut kolmen päivän aikana 26 osaa sarjasta. Toimittaja Jorma Kallenautio ja arkkitehti Aaro Söderlund ovat tehneet myös sarjan Eurooppalaisen kulttuurin juurilla. Se on kuunteluvuorossa seuraavaksi. Kallenautio ja Söderlund toimivat mainiosti yhteen ja esittävät uusia näkökulmia historiaan. Kaikkea ei tosin kannata ottaa niin tosissaan tai kirjaimellisesti, herrat assosioivat joitakin asioita aika vapaasti.

Viikonloppu oli varsin mukava. Lauantai-iltaan kuului viinittelyä ja syöpöttelyä, sunnuntaina piipahdimme siipan kanssa Finnconissa kuuntelemassa kolme paneelikeskustelua. Paneelit käsittelivät vaihtoehtohistoriaa yleensä, teknologiaa vaihtoehtohistoriassa ja romantiikkaa scifissä. Romantiikka-paneelia kuunnellessani tajusin järkytyksekseni, että Gabaldonin kirjat voidaan laskea scifiksi aikamatkailuaspektinsa vuoksi. Termin laajuus huimaa päätä.

Paneelikeskustelujen tason vaihtelu hämmästytti. Osa keskustelijoista ei ollut mitenkään valmistautuneet aiheeseen. Minusta on kuuntelijoiden törkeää aliarvioimista, että paneelikeskustelija ensimmäiseksi ilmoittaa, että on krapulassa ja inhoaa paneeleita. Harmillista, koska aiheista olisi voinut saada hyvinkin hedelmällistä keskustelua aikaiseksi.

Paneelien välissä ehdimme käydä Valtterin kirppiksellä, josta tarttui mukaan muutama kirja ja askartelumateriaaliksi vanhoja nuotteja ja valokuvia.

Ohjeita palvelusväelle -kirjanen lähti mukaan Finnconista. Sanojemme ensiesiintymiä – ja Vanhankirkon puisto -kirjaset ostin lauantaina Hiltuselta Sofiankadulta yhteishintaan 1,5 euroa. Tänä viikonloppuna on ollut kirjahankinnoissa onni myötä.

Viikonloppuna tuli katsottua aivoja sulattava Angelika ja merirosvot -elokuva sekä Wickerman, jonka alkupuoli oli varsin viihdyttävä, mutta loppu kovin ahdistava. Wickermanin soundtrackin voisin kuitenkin ottaa, tykästyin elokuvan musiikkiin.

Neuletakki on edistynyt siihen kriittiseen kohtaan, jossa pitäisi päättää yläosan mallista. Haluaisin kovasti tehdä raglanhihat niiden helppoudun vuoksi, mutta pintaneule kärsisi siitä. Taidan joutua tekemään istutetut hihat. Tylsää. Vähän jännittää, että riittääkö lanka. Sitä kun mennyt yllättävän paljon.

Nyt taas muistan miksi yleensä fiksuna tyttönä teen hihat ensin. Olen nyt neulonut villatakin kroppaosasta noin puolet ja olen jo totaalisen kyllästynyt kuvioneuleen neulomiseen. Ahdistaa kun tietää, että hihatkin pitäisi vielä neuloa. Haluaisin nähdä jo neuletakin valmiina! Kokeilin jo nappejakin takkiin, kun takki näytti niin pieneltä. Kyllä se kuitenkin päälle mahtui.

Toinen ahdistuksen aihe on tänään ostamani sukat. Törsäsin vähän ja ostin Falken polvisukat Stockmannilta. Kotiin päästyäni tietenkin kokeilin sukkia ja huomasin toisessa reiän. Perkule! Eikö mihinkään voi enää luottaa?! Eihän Falke nyt ihan Wolfordin tasoa ole, mutta jos maksaa 12,90 euroa kauniista pitsipolvisukista, niin voisi kuvitella, ettei sukissa ole muita reikiä kuin pitsikuvioon kuuluvia. Missä se saksalainen laatu piilee?! Huomenna siis takaisin Stockmannille valittamaan.

EDIT: Heti kun oli julkaissut tämän entryn, niin rupesi naurattamaan. Minulla on asiat tällä hetkellä todella hyvin, kun mikään muu ei ahdista kuin keskeneräinen neule ja reikäinen sukka.;)

Vihdoin valmiit:

Värierot ulkona ja sisällä luonnonvalossa otetuissa kuvissa ovat todella suuret:

Enhän tuota sukkaparia vääntänytkään kuin puoli vuotta. Matka langasta sukiksi oli pitkä. Langat ovat marinoituneet laatikoissa ainakin viisi vuotta, sen jälkeen ne pääsivät värikylpyyn tammikuussa. Sukiksi ne alkoivat muotoutua helmikuussa, olivat välillä kateissakin, kun olisin halunnut neuloa ja vihdoin nyt kesän aikana olen pikkuhiljaa neuloskellut sukat valmiiksi. En ymmärrä mikä tässä on mättänyt, pidän sukkien neulomisesta, kuten myös sukkien värityksestä.

Sukkien materiaali on ikivanha Novitan Nalle ja lankaa meni 130 grammaa. Puikot olivat nro 3. Kantapää tavallinen saksalainen, kärkikavennus oma sädekavennus. Sukan suussa silmukoita on 60, teräosassa myös. Teräosa jäi ehkä hieman löysäksi, pari kolme silmukkaa kapeammat istuisivat hyvin. Toisaalta, kyllä sukat nytkin mahtuvat kävelykenkiin.

Seuraavaksi himoitsen tummanruskeita polvisukkia. Lankakin on jo valmiina, pitsineuleen malli vain puuttuu.

Kyllä sitä yksisilmäisenäkin pystyy neulomaan. Tein kaksi kokeilua edellisen postauksen puuvillaista neuletakkia varten. Itse kannatan vaihtoehtoa numero yksi, se on mielenkiintoisemman näköistä pintana.

Mallineule 1.

Mallineule 2. Itseasiassa kokeilussa on kahta erilaista mallineuletta. Noista pitäisi tehdä isommat kokeilut, että näkisi miten kuvio toimii.

Puuvillalanka on todella miellyttävä neuloa, vaikka se onkin löyhäkierteistä. En muistakaan milloin olisin viimeksi jotain puuvillasta neulonut.

Kunhan saan valmiiksi ikuisuuden kesken olleet sukat, saan aloittaa jomman kumman näistä:

Materiaalina tummanruskea italialainen merseroitu puuvilla

Materiaalina tummanruskea Kitten Mohair

Nyt tosin vaivaa silmätulehdus, jonka seurauksena tiirailen maailmaa lähinnä vasemmalla silmälläni. Isosisko käski olla neulomatta, mutta olen neulonut sukkaa, jota ei tarvitse neuloessa paljon katsella. Neulomisen sijaan tekisi tosin mieli lukea, ostin eilen Gabaldonin Tuliristi -romaanin englanniksi. Englanninkieliset pokkarit ovat muuten halpoja, melkein 1200-sivuinen The Fiery Cross maksoi Akateemisessa vain 10,90.

Hiljaiselo käsitöiden saralla jatkuu. Project Spectrumin innoittamana olen tarttunut neutraalin värisiin kankaisiin. Ruskea mekko, jonka piti olla valmis jo ennen Italian-reissua on valmistumassa. Tosin kankaan ja pitsin sain sentään värjättyä ennen matkaa (kangas ennen). Lisäksi surautin tässä yhtenä aamuna perushameen terracotan ja okran sävyisestä kankaasta. Kuvia tulossa, kunhan kumpikin vaatekappale on valmis.

Viime päivinä olen lähinnä käyttänyt aikaa 1700-luvun pukeutumiseen tutustumiseen. Samalla olen löytänyt kolme uutta postituslistaa, jolla käydään varsin mielenkiintoista keskustelua.

1. 18cwoman -listalla käsitellään 1700-luvun pukeutumista ja elämää naisten näkökulmasta. Pääpaino on 1700-luvun amerikkalaisessa kolonalismissa, koska suurin osa listalaisista on amerikkalaisia historianelävöittäjiä. Keskustelu on kuitenkin vilkasta ja olen saanut hyviä linkkinvinkkejä listalta. Listalla ei puhuta juuri hovipuvuista, vaan juuri 1700-luvun kansanpuvuista.
2. 19cwoman on erikoistunut 1800-luvun pukeutumiseen ja elämään. Lista ei ole kovin aktiivinen.
3. 12thcenturygarb käsittelee 1100-luvun ja muunkin keskiajan vaatetusta. Suurin osa listalaisista on tosin amerikkalaisia SCA:n jäseniä, keskustelu harvoin yltyy kovin professionaaliksi.
4. HistoricKnit on lista historialliselle neulomisella. Jonkinlainen ylähaamuraja on vuosi 1950. Mielenkiintoista keskustelua, mutta aika paljon mutu-tuntumalla, lähteitä ei paljon näy.

Jos tiedät listoja, joista minä saattaisin olla kiinnostunut, niin vinkkaa. Hyviä listoja kun löytää harvoin sattumalta.

Koska en ole ollut kovin luovalla tuulella neulonnan suhteen viime aikoina, on pakko puolustautua, että kyllä minä olen sentään jotain käsitöitä tehnyt:

Siipan 200-luvun roomalaisen univormun tunika on valmistumassa. Itseasiassa pellavainen tunika on jo kasassa, mutta siitä puuttuvat univormuille tyypilliset nauha- ja helmakoristeet. Leikkasin tunikan osat uusilla hienolla saksillani ja ompelin tunika kokonaan käsin. Nauhat kudon pirtanauhana ja kirjon jälkikäteen ennen tunikaan kiinnittämistä. Tässä vaiheessa joku varmaan napisee “liian modernin” pirtanauhatekniikan käyttämisestä, mutta ainakin nauha on todennäköisesti melko autenttisen näköistä. Siippa kertoo pukuprojektista täällä ja varusteista täällä.

Tein tänään inventaariota historiallisiin pukuihin kelpaavista kankaistani ja olin ihan järkyttynyt kuinka paljon kankaita oikeasti on. Erilaisia pellavia on noin 18 metriä ja ohutta villaa noin 7 metriä. Sekalaista brokadia, jonka materiaalista en ole varma, on noin 5 metriä. Noista saa jo useamman vaatteen, että pitäisiköhän pikkuhiljaa alkaa hillitä tätä kankaan rohmuamista.

Löysin surffaillessani taas uuden mainion sivuston. La Couturière Parisienne -sivuilta löytyy mielenkiintoisia artikkeleita pukeutumisen historiasta. Sivuille löysin, kun etsin 1700-luvun korsetin teko-ohjetta (vai miten “a pair of stays” pitäisikään suomentaa). Himottaisi tehdä tämän tyylinen korsetti. Tosin en ajatellut kokonaan tuettua, vaan puoliksi tuettua mallia. Pitäisi varmaan ensiksi hurauttaa koneella proto ja sitten ommella käsin lopullinen korsetti.

Gabaldonin kirjat ovat vieneet ajatukseni Skotlantiin. Olen ennenkin ollut innostunut paikasta, vaikka en ole siellä ikinä päässyt käymään. Kauniita maisemia, minulle villaa ja siipalle viskiä, mikä olisikaan parempi paikka? Koska en kuitenkaan voittanut eilen neljää miljoonaa euroa lotossa (voitto olisi ollut todellinen ihme, koska en lottoa), täytyy minun tyytyä ihastelemaan Skotlantia kotioloissa.

Erityisesti minua tietysti kiinnostavat skottimiehet kilteissään, ketäpä tervettä naista ei kiinnoistaisi?;) Perinteinen skotlantilainen kansanasu oli kuitenkin jotain muuta kuin nykyaikainen kiltti. Skotlantilaisen vaateparren erikoisuuksiin voi laskea miesten feileadh mór

-asun (modernin kiltin edeltäjä, jota kutsutaan englanniksi nimilla the great kilt tai the belted plaid) ja naisten viittamaisen Arisaid

-asun, joka puetaan tavallisen vaatekerran päälle. Niin naisen kuin miehenkin asu on pohjimmiltaan samankaltainen iso suorakaiteen muotoinen villakangaskappale, joka taitellaan ja kiinnitetään vyötärölle vyöllä. Kumpaakin vaatekappaletta voidaan kutsua gaelinkielisellä nimellä plaid

, joka nykyenglannissa tarkoittaa juuri villaviittaa, matkahuopaa tai jopa ruudullista kangasta.

Feileadh mór

ia voi käyttää monella eri tavalla:

Naisen arisaid

:

Feileadh mór –

ja arisaid

-vaatteiden väritys eroaa toisistaan. Feileadh mór on joko yksivärinen tai ruudullinen (tartaani), arisaid usein yksivärinen tai raidallinen. Kumpikin voidaan kutoa samaan raidalliseen loimeen: Siinä missä Feileadh mór kudotaan ruudulliseksi, arisaidissa käytetään kuteena yhtä väriä, jolloin kankaasta tuli raidallinen. Nähtävästi kangas on aina toimikassidoksista. Kutomisen jälkeen kangas viimeistellään vanuttamalla, jolloin siitä tulee kestävämpi ja lämpimämpi.

Mistä sitten Skotlantiin omaksuttiin nämä varsin erikoiset mutta yksinkertaiset vaatekappaleet? Skotlanti on ollut takamaata, kaukana kaikesta, ovatko vyötärölle kiinnitettävät villavaipat skottien omaa keksintöä? Joka tapauksessa suorakaiteenmuotoiset kankaat oli helppo valmistaa, niissä oli vähän viimeistelytyötä vaatteiksi ja ne olivat monipuolisesti käytettäviä.

Lisää skottivaatteista:

Asiaa kiltin kehityksen vaiheista

Asiaa arisaidista

Skotlantilaisesta miehen ja naisen puvusta

(HUOM, en tarkistanut artikkeleiden pätevyyttä.)

Historiallinen Skotlanti kiinnostaa monia histoianelävöittäjiä. Löysin samoilemalla jakobiittikapinan elävöittäjäryhmän kotisivuille, joilla on mainiot listat (miesten vaatteet, naisten vaatteet) siitä, millaisia elävöittäjien varusteet saavat olla. Tyydytyksekseni huomasin, että säädökset ovat melko tiukkoja. Jos ruvetaan jotain elävöittämään, niin se pitää tehdä mielestäni yksityiskohtia myöten oikein.

Törmäsin sattumalta myös kahteen historiallisia koruja myyvään nettikauppaan. Quiet Press ei ole niin erikoinen, mutta saksalainen Reenactors on kovin vakuuttava.

Podstakannik tositoimissa, selitys alempana:

Käsityöt eivät edisty, kun kaikki vapaa-aika menee Gabaldonin kirjojen parissa. Eilen sain äidiltä lainaan vielä yhden kirjan lisää. Sain äidiltä myös tuliaisia Keski-Euroopasta, hedelmäteetä ja kauniin kalenterin ensi vuodelle. Lisäksi äiti lahjoitti minulle venäläiset “podstakannikit” (teelasinalustat), jotka muistuivat mieleeni juodessamme teetä Venäläisessä teehuoneessa joskus kesän alussa. Muistan nuo emaloidut pingviinit jo lapsuudesta, ja olen onnellinen, että lasit pääsevät nyt meillä käyttöön. Venäläinen teehuone on muuten mainio paikka, osoite on Sofiankatu 5, vastapäätä Hiltusen antikvariaattia. Suosittelen haudutettua jasmiiniteetä.

Kävimme siipan kanssa lauantaina Porvoossa. Sää ei oikein suosinut ja muutenkin kivaksi kesäretkeksi kaavailemani reissu ei oikein onnistunut. Tein kuitenkin onnistuneita löytöjä.

Ostin käsityömarkkinoilta pieniä pitsiliinoja puoli-ilmaiseksi, askarteluun sopivat koiranapit ja leppäkertut ovat taas Fannysta ja Alexanderista, joka lopettaa Porvoossa. Vanhat sakset oli pakko ostaa markkinoilta, koska ne olivat niin terävät ja edulliset (hinta vain 5 euroa). Minullahan on jo yhden tuollaiset sakset, mutta ne selvästi kaipaavat teroitusta. Noilla taasen leikkaa ohutta puuvillakangastakin.

Ehdottomasti upein löytö olivat vanhat postimyyntiluettelot vuosilta 1911 ja 1932. 1911 julkaistu katalogi on pariisilaisen Samaritaine-tavaratalon postimyyntiluettelo, jota on nähtävästi käännetty monille eri kielille. Omani on ruotsinkielinen. Ne ihmiset, jotka ovat lukeneet Emile Zolan Naisten aarreaitan tietävät, että postimyynti on toiminut pariisilaisista tavarataloista maailmalle mallikkaasti ainakin 1800-luvulta. Muistan jostain lukeneeni, että Kansallismuseon kokoelmissa on useita pariisilaisia valmispukuja, jotka on todennäköisesti tilattu Suomeen juuri postimyynnin kautta.

Samaritainen katalogissa on myös sivullinen kangasnäytteitä:

Neulotut pitsiset shaalit ovat olleet muodissa myös kaudella 1911/1912:

Ja tästä olen ennen vain kuullut, en nähnyt. Naisten alushousuja ei voinut vielä vuosisadan alkupuolella kuvata auki levitettyinä, koska se olisi selvästi ollut moraalitonta (naisillahan ei ollut jalkoväliä ollenkaan). Niinpä kuvassa näkyy siististi taiteltuja alushousuja (kalsonger).

Porvoosta löytyi myös yhden asuintalon ikkunasta hauskoja yhden sortin amigurumeja:

Sunnuntaina olin yksikseni Seurasaaressa ja kävin pällistelemässä työesityksiäkin perinnepäivillä. Lammashakakin tuli tarkastettua ja lampaat voivat hyvin, toisin kuin Mynämäellä (siipan raportti asiasta). Seurasaaressa haassa oli kaksi valkeaa lammasta ja yksi musta. Kuulin pikkutytön selittävän äidilleen asiantuntevasti, että “Äiti, tuolla on myös yksi poikalammas!”. Oletettavasti tyttö siis luuli, että mustat lampaat ovat poikia ja valkoiset tyttöjä. Toivottavasti äiti opasti tytölle asian oikean laidan.

Nyt takaisin kirjan pariin.;)