Kun sunnuntain jälkeen tulee maanantai ja sen jälkeen sunnuntaimainen tiistai, ei ole paljoa valittamista. Kello oli kyllä aamulla soimassa, mutta läppäsin sen kiinni ja sen seurauksena heräiltiin sitten vasta kymmenen maissa. Laiskan aamupäivän jälkeen lähdettiin pidemmälle kävelyretkelle Arabianrantaan, Vanhankaupunginlahdelle ja Toukolaan.
Vanhankaupunginlahden alue on mielestäni kauneinta Helsinkiä. Tänään myös moni muu oli päättänyt suunnata Arabianrannan kävelyreiteille ja lahden jäällä jotkut uskaliaat luistelivatkin. Itse en olisi uskaltanut, ranta kun oli vielä sula!
Vastakohtana edeltävien kuvien talvimaisemille Toukolassa sireeni puskee jo hennonvihreää silmua. Huomaa, että viime päiviin saakka talvi on aantanut odottaa itseään. Minua ei haittaisi, vaikkei lunta tulisi ollenkaan. Samaa tosin taidan hokea joka talvi. Pakkanen ei haittaa, mutta loska kyllä. Ja loskaksihan lumi Helsingissä aina muuttuu.
Sireeninsilmujen lisäksi pällistelimme Toukolassa heppoja. Pikkuiset (ovatko nuo nyt sitten hevosia vai poneja, säkä noin 100cm) eivät olleet linssiludeja, vaan pitivät enemmän kuusenhavujen pureskelusta:
Tämän isomman hevosen touhut jäivät mietityttämään. Aitauksen tukipalkki näytti maistuvan hyvältä. Osaisikohan joku hevosista tietävä kertoa, että mistä on kyse? Hampaiden harjaamisesta?
Nyt kävelyretken jälkeen on mukavaa viettää hiljaista ja hidasta koti-iltaa. Puikoilla oleva violetti alpakkainen huivi alkaa kohta olla valmis, seuraavana vuorossa on kokeilu Riihivillan uudesta paksusta langasta. Tuo indigolla värjätty lanka ei tunnu juurikaan päästävän irtoväriä, ainakaan keriessä ja nuo muutamat kerrokset neuloessa eivät kädet värjäytyneet. Langasta olisi tarkoitus neuloa kynsikkäät.
) tai muualle koristeeksi. Lahjanaruksi hankin tänä vuonna juuttia, pakettipaperina käytän kuvioitua ja kuvioimatonta voimapaperia, niin kuin aina.
