Taas kerran langasta muovautuikin jotain muuta, kun alun perin ajattelin. Riihivillan paksummasta villalangasta valmistui baskeri, eikä kynsikkäitä.

Baskeri ei ehkä näytä kovin erikoiselta, mutta jujuna olikin, että resorin jälkeen en lisännyt lainkaan silmukoita, vaan neulostyyppiä ja puikkoja 0,5mm suurempaan vaihtamalla baskerin ympärysmitta leveni ”itsestään”. Ensimmäisellä kerroksella neulotaan jokainen silmukka etu- ja takareunastaan (ts. kierroksen lopussa on kaksinkertainen määrä silmukoita). Toisella kerroksella neulotaan aina kaksi silmukkaa yhteen joka toinen oikein ja joka toinen nurin, jolloin toisen kerroksen lopussa on sama määrä silmukoita kuin ensimmäisen kerroksen alussa.

Lankaa meni melkein 100 grammaa eli yksi vyyhdillinen. Neulostyyppi vie aika paljon lankaa ja pinnasta tulee aika reikäinen, mutta kaupunkibaskeriksi tuo aikaansaannokseni on sopiva. Baskeria tuli tänään testattua kävelylenkillä ja puolentoista tunnin aikana ei tullut kylmä, vaikka lämpötila oli muutaman asteen miinuksen puolella.

Pidän kovasta neulospinnan kolmiulotteisuudesta ja tekstuurista. Sain langan kokeiltavaksi Riihivillan Leenalta, joka mietti paksumman langan neulottavuutta ja käytettävyyttä. Riihivillan paksumpi suomenlampaanvillainen lanka on jämäkkää, vaikkei olekaan kovinkaan tiukkakierteistä. Minusta lanka sopii monenlaisiin neuleisiin, pipoihin, lapasiin ja reiluihin ulkoiluneuleisiin.

Sininen lanka on värjätty indigolla ja päästää neuloessa jonkin verran väriä. Suurin piirtein saman verran kuin Menninkäisen letti -säärystimiin käyttämäni Riihivillan lanka.

Kun katsoin itseäni peilistä baskeri päässä, tuli ihan outo olo. En yhdistä sinistä väriä itseeni, yleensä kun en käytä mitään sinistä. Ehkä siis pitäisi opetella käyttämään sinistäkin, ainakin baskerin verran.

On hauskaa, että tutuilta kulmilta löytyy jokaisella kävelyretkellä aina jotain uutta. Iltapäivälenkillä törmäsimme tähän Alppilassa sijaitsevaa vanhaan VR:n (?) asuintaloon.

Viisikerroksisessa talossa toiseksi ylin kerros on muurattu eri värisistä tiilistä kuin muut kerrokset. Jäin pohtimaan syytä tähän. Onkohan yksi junanvaunullinen vain ollut täynnä tummempia tiiliä ja sitten sen tiilivaunullisen tiilet olivat osuneet muuratessa neljännen kerroksen kohdalle? Vai mistäköhän kummallinen tiilivalinta johtui?

Helsingin villikaneista ei enää edes jaksa yllättyä, ne alkavat olla yhtä yleisiä kuin pullasorsat tai pulut. Töölönlahdella ja sen ympäristössä kanit olivat jyrsineet jo huomattavan osan koristepensaiden varsista ja oksista. Seutu saattaa olla aika kaluttua ensi kesänä. Kuvassa oleva yksilö nakersi tyytyväisenä Töölönlahden rannan ruokoryteikköä. Koskakohan kanit oppivat kiipeämään puihin ja syövät Hesperianpuiston lehmuksetkin suihinsa?