Spotifyssa samainen.

Olimme Tukholmassa balettikoulun retkellä helmikuussa 1987(?) ja kävimme katsomassa modernia tanssia. Yhdessä osassa esitystä oli musiikkina Suzanne Vegan Tom’s Diner, tai niin minä ainakin sen muistan. Sen sijaan tanssiteos ei kiinnittynyt 7-vuotiaan muistiin vähimmässäkään määrin, vaikka kokemus musiikin (oli se tuo Vegan kappale tai jonkin muu) takia jäikin muuten mieleen. Minä kun en ymmärrä tanssia, en oikein katsojana, enkä varsinkaan tekijänä, vaikkei voi sanoa, etteikö sitä minulle olisi yritetty takoa tanssituntien muodossa satubaletista aina teini-iän jazztanssitunneille.

Kehoni ei ole ikinä taipunut tanssiin, enkä ole ikinä ymmärtänyt miksi jalkani ja käteni liikkuvat ihan eri tavalla kuin tahdon. En usko, että se johtuu pituudestani*, vaan ennemminkin onnettomasta rytmitajustani, huonosta koordinaatiokyvystäni ja kömpelyydestäni sekä näiden seurauksena halustani ilmaista itseäni muuten kuin tanssin keinoin. Tanssin mukaan liikkuminen ei ole ikinä tuonut minulle minkäänlaisia onnen tai onnistumisen tunteita, päinvastoin se on saanut minut hyvin tietoiseksi omasta vajavaisuudestani. Minä kyllä pidän kehoni mielellään liikkeessä, mutta vain suorittavassa liikkeessä, kuten pyöräillessä tai kävellessä. Liiketaide ja minä emme vain kuulu yhteen.

Sen sijaan siskoni on toista maata. On hassua, miten samalla lapsuuden balettikoulutaustalla toisesta voi tulla tanssin vieroksuja ja toisesta ammattimainen flamencotanssija ja -opettaja. Sisareni on ihminen, joka on kuin luotu ammattitanssijaksi. Lavalla hän kasvaa pituutta ja ottaa tilan haltuun. Ehkä tämä on vain harha sisaren silmissä, mutta minusta Milena jättää muut varjoonsa tummuudessaan, liikkeiden voimassa ja temperamentissaan. Tämän voi itse käydä toteamassa oikeaksi tai vääräksi havainnoksi tällä viikolla. Sisareni esikoisohjauksen, Sydän oikealla puolella -teoksen kantaesitys on nähtävissä Helsingissä Malmitalolla torstaina 16.9. Sinne suuntaan minäkin, vaikken tanssia oikeasti ymmärräkään :)

___________________________

*) Pituus tuli taas viikonloppuna puheeksi, kun tällainen 182 cm pitkä nainen ei yltänyt ravintolassa yhdeksän sentin korot jalassaan naisten vessan lukkoon kumartumatta, kun lukko oli kiinnitetty oveen vielä tavallistakin alemmaksi. Tosin tuokin on sentään vain huvittavaa sen rinnalla, että joissain vessoissa ovi ei mahdu kiinni pytylle istuessani, koska reiteni ovat liian pitkät.  Suomi on selvästi pygmien ja taskuvenuksien luvattu maa.

Itseäni ärsyttää SUUNNATTOMASTI tekstiilityön nimittäminen rättikässäksi, mutta tämän postauksen otsikkoon se vain oikeasti sopi! Tiskirätit ovat oikeita rättikäsitöitä.

Olen aina auttamattomasti jäljessä kaikenlaisissa neuleilmiöissä, siksi innostuin vasta viime keväänä neulomaan ensimmäiset tiskirätit. Nekin siitä syystä, että minulla oli eri värisiä keriä Capri-puuvillalankaa ja tarvitsin kevään ranskanmatkaa varten jonkun pienen neuletyön. Tiskirättiä syntyi matkalla noin 2 kerrosta, mutta innoistuin sitten alkukesästä neulomaan rättejä enemmänkin. Ne ovat olleet nyt käytössä kolmisen kuukautta ja itse pidän niitä loistavina: Pyyhkivät hyvin, kuivuvat nopeasti (rätti riippuu metallisessa s-koukussa kuivauskaapin alapuolella) ja eivät rupea todellakaan haisemaan. Viskaan rätit pesuun 60 asteen kirjopyykkiin parin viikon välein pyyhkeiden seuraksi.

Moitteitakin on tosin tullut: Perheyksikkömme toinen, hieman pedantimpi jäsen ei oikein tykkää, kun rättiä ei saa tarpeeksi kuivaksi helposti vääntämällä. Minusta saa ja rätin lisäksi meillä on ei-niin-hyviä keittiöpyyhkeitä, joita saa käyttää kuivailuun, jos tarvis. Kirkkaat, melko tummat värit sopivat hyvin rätteihin, koska suhtkoht tummissa räteissä eivät näy värjäytymät tai pesussa lähtemättömät tahrat (jos niitä nyt onkaan) pesun jälkeen. Vaikkakin sini-, puna- tai mustavalkoiset rätit olisivat tietysti paljon tyylikkäämpiä…

Perustiskirättiin sopii merseroimaton tai  kevyesti merseroitu puuvillalanka (imee kosteutta paremmin kuin täysin kiiltävä), ainakin oman vähäisen kokemukseni mukaan tuon paksuiset rätit kuivuvat hyvin (lanka Steinbach Wollen Capri n. 130 m/50g). Neuloin rätit aika napakoiksi (puikot 3 mm), että ne ovat myös kestäviä ja sopivat puhdistukseen. Moni suosittelee materiaaliksi puuvillan sijaan bambupuuvillasekoitetta, hamppua tai pellavaa, ne ovatkin parempia imukyvyltään kuin puuvilla. Mutta jos lankavarastosta löytyy ylijäämäpuuvillaa, kannattaa se mielestäni hyödyntää tällaiseen projektiin.

Ohje 1. kuvan tiskirätteihin (130m/50g -langalle): Luo 50 s ja neulo 3 mm:n puikoilla  ainaoikeaa 76 krs:ta. Päätä s:t kiristämättä liikaa. Virkkaa nirkkoreunus 2,5 mm: n koukulla, aloita kulmasta : *2 ps, 3 kjs*, toista *-* koko reunus. Yritä saada osumaan nirkko rätin kulmaan, se näyttää kauniilta. Viimeiseen kulmaan virkkaa ripustuslenkki 2 ps:n jälkeen: 16 kjs, käänny, virkkaa kjs:oihin ks:oita. Päätä langat ja ompele ripustuslenkkin lenkiksi. Päätä langat. Höyrytä rätti, jos se on tulossa lahjaksi (viimeistelyn merkitystä ulkonäköön ei kannata neuletöissä ikinä unohtaa, tästä jaksan aina marista).

Jotain aivan muuta: Tänään löysin tämän sivuston ja se pistää hymyilyttämään! Hassuja neulenukkeja joille voi hankkia trendikkäitä vaatteita, jotka on valmistettu vaateteollisuuden leikkausjätteestä. Mutta mitäköhän lapset näistä tykkäävät?

Koska Kriisi aloitti, pitää seurata perässä. Eli

Mitä teen tänä kesänä, kirjoittanut: Mielitty, ikä: 30 vuotta ja 9 kuukautta.

Lomaan on vielä kaksi viikkoa eli nyt on hyvä hetki fiilistellä kesälomasuunnitelmilla. Tänä kesänä minulla on ruhtinaallisesti palkallista lomaa, enemmän kuin ikinä ennen, koska aikaisemmin olen lähinnä ollut haahuileva elämäntapaopiskelija.

Loman ajattelin aloittaa PuistoBluesilla. En olisi muuten kyseiseen tapahtumaan lähtenyt, jollei Mies olisi tiedoillaan hankkinut meille kummallekin liput pääkonserttiin. Konsertilla on hyvä juhlistaa loman alkua. Ehkä kyseessä on omalta osaltani ns. “helmiä sioille” -tapahtuma, mutta tykkään kyllä monenlaisesta livemusasta. En sano ei myöskään ZZ Topille (tätä olisi ehkä voinut pitää jonkinlaisena ihmeenä muutama vuosi sitten). Pidän myös siitä, että festareilta pääsee illaksi kotiin ja lämpimään suihkuun (kyllä, olen oikea kermaperse).

Koska lomaan nivoutuu myös oman kodin remontointi ja muutto, voisin kuvitella, että loma ei ole pelkkää lomaa ja auringossa makaamista. Toisaalta kodinlaiton lisäksi en ajatellut suorittaa lomalla yhtään mitään. Olen suunnitellut, että loman kohokohtiin tulee kuulumaan makaaminen aurinkoläikissä kantakaupungin puistoissa ja kallioilla, pyöräretket sinne sun tänne, ekskursiot lounastarpeiden ostoon Hakaniemen halliin ja grillaus kerrostalomme sisäpihalla. Lomalla voi ruuanlaittoon ja syömiseen panostaa eri tavalla! Ajattelin lomalla syödä paljon tuoretta kalaa, herneitä ja kirsikoita, uusia perunoita, silliä ja voita, unohtamatta Chef Wotkin’sin mainioita makkaroita.

Jos oleskelu Helsingissä käy pitkästyttämään, voisin hyvin lähteä taas Tallinnaan. Minusta Tallinnassa on parasta oikeastaan koko kaupungin tunnelma, hyvänä kakkosena tulee mukavat ravintolat, joista saa herkullista ruokaa ja olutta. Kaupungin suklaapuoditkaan eivät jätä kylmäksi.

Toivon, että lomailmat ovat kauniit ja aurinkoiset, että pystyn pukeutumaan hellemekkoihin ja läpsyttelemään joka paikkaan varvassandaaleissa. Janoan lämpöä, sitä että varjossakin on lämmin.

Näissä merkeissä se kesäloma sitten vierähtääkin ja luultavammin aivan liian nopeaan. En muuten vieläkään osaa kirjoittaa rakasta äidinkieltämme ja inhoan ainekirjoitusta yhtä paljon kuin lukioikäisenä. Plääh.

***

Tällä hetkellä tuntuu remontin ja muuton takia tältä. Olen muunmuassa astunut naulaan  (sen ansioista tuli käytyä jäykkäkouristuspiikillä) ja löytänyt uudesta kodistamme kaikenlaisia jänniä viritelmiä. Onneksi pahin ruljanssi on parissa viikossa ohi.