Hiljaiselo käsitöiden saralla jatkuu. Project Spectrumin innoittamana olen tarttunut neutraalin värisiin kankaisiin. Ruskea mekko, jonka piti olla valmis jo ennen Italian-reissua on valmistumassa. Tosin kankaan ja pitsin sain sentään värjättyä ennen matkaa (kangas ennen). Lisäksi surautin tässä yhtenä aamuna perushameen terracotan ja okran sävyisestä kankaasta. Kuvia tulossa, kunhan kumpikin vaatekappale on valmis.

Viime päivinä olen lähinnä käyttänyt aikaa 1700-luvun pukeutumiseen tutustumiseen. Samalla olen löytänyt kolme uutta postituslistaa, jolla käydään varsin mielenkiintoista keskustelua.

1. 18cwoman -listalla käsitellään 1700-luvun pukeutumista ja elämää naisten näkökulmasta. Pääpaino on 1700-luvun amerikkalaisessa kolonalismissa, koska suurin osa listalaisista on amerikkalaisia historianelävöittäjiä. Keskustelu on kuitenkin vilkasta ja olen saanut hyviä linkkinvinkkejä listalta. Listalla ei puhuta juuri hovipuvuista, vaan juuri 1700-luvun kansanpuvuista.
2. 19cwoman on erikoistunut 1800-luvun pukeutumiseen ja elämään. Lista ei ole kovin aktiivinen.
3. 12thcenturygarb käsittelee 1100-luvun ja muunkin keskiajan vaatetusta. Suurin osa listalaisista on tosin amerikkalaisia SCA:n jäseniä, keskustelu harvoin yltyy kovin professionaaliksi.
4. HistoricKnit on lista historialliselle neulomisella. Jonkinlainen ylähaamuraja on vuosi 1950. Mielenkiintoista keskustelua, mutta aika paljon mutu-tuntumalla, lähteitä ei paljon näy.

Jos tiedät listoja, joista minä saattaisin olla kiinnostunut, niin vinkkaa. Hyviä listoja kun löytää harvoin sattumalta.

Koska en ole ollut kovin luovalla tuulella neulonnan suhteen viime aikoina, on pakko puolustautua, että kyllä minä olen sentään jotain käsitöitä tehnyt:

Siipan 200-luvun roomalaisen univormun tunika on valmistumassa. Itseasiassa pellavainen tunika on jo kasassa, mutta siitä puuttuvat univormuille tyypilliset nauha- ja helmakoristeet. Leikkasin tunikan osat uusilla hienolla saksillani ja ompelin tunika kokonaan käsin. Nauhat kudon pirtanauhana ja kirjon jälkikäteen ennen tunikaan kiinnittämistä. Tässä vaiheessa joku varmaan napisee “liian modernin” pirtanauhatekniikan käyttämisestä, mutta ainakin nauha on todennäköisesti melko autenttisen näköistä. Siippa kertoo pukuprojektista täällä ja varusteista täällä.

Tein tänään inventaariota historiallisiin pukuihin kelpaavista kankaistani ja olin ihan järkyttynyt kuinka paljon kankaita oikeasti on. Erilaisia pellavia on noin 18 metriä ja ohutta villaa noin 7 metriä. Sekalaista brokadia, jonka materiaalista en ole varma, on noin 5 metriä. Noista saa jo useamman vaatteen, että pitäisiköhän pikkuhiljaa alkaa hillitä tätä kankaan rohmuamista.

Löysin surffaillessani taas uuden mainion sivuston. La Couturière Parisienne -sivuilta löytyy mielenkiintoisia artikkeleita pukeutumisen historiasta. Sivuille löysin, kun etsin 1700-luvun korsetin teko-ohjetta (vai miten “a pair of stays” pitäisikään suomentaa). Himottaisi tehdä tämän tyylinen korsetti. Tosin en ajatellut kokonaan tuettua, vaan puoliksi tuettua mallia. Pitäisi varmaan ensiksi hurauttaa koneella proto ja sitten ommella käsin lopullinen korsetti.

Gabaldonin kirjat ovat vieneet ajatukseni Skotlantiin. Olen ennenkin ollut innostunut paikasta, vaikka en ole siellä ikinä päässyt käymään. Kauniita maisemia, minulle villaa ja siipalle viskiä, mikä olisikaan parempi paikka? Koska en kuitenkaan voittanut eilen neljää miljoonaa euroa lotossa (voitto olisi ollut todellinen ihme, koska en lottoa), täytyy minun tyytyä ihastelemaan Skotlantia kotioloissa.

Erityisesti minua tietysti kiinnostavat skottimiehet kilteissään, ketäpä tervettä naista ei kiinnoistaisi?;) Perinteinen skotlantilainen kansanasu oli kuitenkin jotain muuta kuin nykyaikainen kiltti. Skotlantilaisen vaateparren erikoisuuksiin voi laskea miesten feileadh mór

-asun (modernin kiltin edeltäjä, jota kutsutaan englanniksi nimilla the great kilt tai the belted plaid) ja naisten viittamaisen Arisaid

-asun, joka puetaan tavallisen vaatekerran päälle. Niin naisen kuin miehenkin asu on pohjimmiltaan samankaltainen iso suorakaiteen muotoinen villakangaskappale, joka taitellaan ja kiinnitetään vyötärölle vyöllä. Kumpaakin vaatekappaletta voidaan kutsua gaelinkielisellä nimellä plaid

, joka nykyenglannissa tarkoittaa juuri villaviittaa, matkahuopaa tai jopa ruudullista kangasta.

Feileadh mór

ia voi käyttää monella eri tavalla:

Naisen arisaid

:

Feileadh mór –

ja arisaid

-vaatteiden väritys eroaa toisistaan. Feileadh mór on joko yksivärinen tai ruudullinen (tartaani), arisaid usein yksivärinen tai raidallinen. Kumpikin voidaan kutoa samaan raidalliseen loimeen: Siinä missä Feileadh mór kudotaan ruudulliseksi, arisaidissa käytetään kuteena yhtä väriä, jolloin kankaasta tuli raidallinen. Nähtävästi kangas on aina toimikassidoksista. Kutomisen jälkeen kangas viimeistellään vanuttamalla, jolloin siitä tulee kestävämpi ja lämpimämpi.

Mistä sitten Skotlantiin omaksuttiin nämä varsin erikoiset mutta yksinkertaiset vaatekappaleet? Skotlanti on ollut takamaata, kaukana kaikesta, ovatko vyötärölle kiinnitettävät villavaipat skottien omaa keksintöä? Joka tapauksessa suorakaiteenmuotoiset kankaat oli helppo valmistaa, niissä oli vähän viimeistelytyötä vaatteiksi ja ne olivat monipuolisesti käytettäviä.

Lisää skottivaatteista:

Asiaa kiltin kehityksen vaiheista

Asiaa arisaidista

Skotlantilaisesta miehen ja naisen puvusta

(HUOM, en tarkistanut artikkeleiden pätevyyttä.)

Historiallinen Skotlanti kiinnostaa monia histoianelävöittäjiä. Löysin samoilemalla jakobiittikapinan elävöittäjäryhmän kotisivuille, joilla on mainiot listat (miesten vaatteet, naisten vaatteet) siitä, millaisia elävöittäjien varusteet saavat olla. Tyydytyksekseni huomasin, että säädökset ovat melko tiukkoja. Jos ruvetaan jotain elävöittämään, niin se pitää tehdä mielestäni yksityiskohtia myöten oikein.

Törmäsin sattumalta myös kahteen historiallisia koruja myyvään nettikauppaan. Quiet Press ei ole niin erikoinen, mutta saksalainen Reenactors on kovin vakuuttava.

Podstakannik tositoimissa, selitys alempana:

Käsityöt eivät edisty, kun kaikki vapaa-aika menee Gabaldonin kirjojen parissa. Eilen sain äidiltä lainaan vielä yhden kirjan lisää. Sain äidiltä myös tuliaisia Keski-Euroopasta, hedelmäteetä ja kauniin kalenterin ensi vuodelle. Lisäksi äiti lahjoitti minulle venäläiset “podstakannikit” (teelasinalustat), jotka muistuivat mieleeni juodessamme teetä Venäläisessä teehuoneessa joskus kesän alussa. Muistan nuo emaloidut pingviinit jo lapsuudesta, ja olen onnellinen, että lasit pääsevät nyt meillä käyttöön. Venäläinen teehuone on muuten mainio paikka, osoite on Sofiankatu 5, vastapäätä Hiltusen antikvariaattia. Suosittelen haudutettua jasmiiniteetä.

Kävimme siipan kanssa lauantaina Porvoossa. Sää ei oikein suosinut ja muutenkin kivaksi kesäretkeksi kaavailemani reissu ei oikein onnistunut. Tein kuitenkin onnistuneita löytöjä.

Ostin käsityömarkkinoilta pieniä pitsiliinoja puoli-ilmaiseksi, askarteluun sopivat koiranapit ja leppäkertut ovat taas Fannysta ja Alexanderista, joka lopettaa Porvoossa. Vanhat sakset oli pakko ostaa markkinoilta, koska ne olivat niin terävät ja edulliset (hinta vain 5 euroa). Minullahan on jo yhden tuollaiset sakset, mutta ne selvästi kaipaavat teroitusta. Noilla taasen leikkaa ohutta puuvillakangastakin.

Ehdottomasti upein löytö olivat vanhat postimyyntiluettelot vuosilta 1911 ja 1932. 1911 julkaistu katalogi on pariisilaisen Samaritaine-tavaratalon postimyyntiluettelo, jota on nähtävästi käännetty monille eri kielille. Omani on ruotsinkielinen. Ne ihmiset, jotka ovat lukeneet Emile Zolan Naisten aarreaitan tietävät, että postimyynti on toiminut pariisilaisista tavarataloista maailmalle mallikkaasti ainakin 1800-luvulta. Muistan jostain lukeneeni, että Kansallismuseon kokoelmissa on useita pariisilaisia valmispukuja, jotka on todennäköisesti tilattu Suomeen juuri postimyynnin kautta.

Samaritainen katalogissa on myös sivullinen kangasnäytteitä:

Neulotut pitsiset shaalit ovat olleet muodissa myös kaudella 1911/1912:

Ja tästä olen ennen vain kuullut, en nähnyt. Naisten alushousuja ei voinut vielä vuosisadan alkupuolella kuvata auki levitettyinä, koska se olisi selvästi ollut moraalitonta (naisillahan ei ollut jalkoväliä ollenkaan). Niinpä kuvassa näkyy siististi taiteltuja alushousuja (kalsonger).

Porvoosta löytyi myös yhden asuintalon ikkunasta hauskoja yhden sortin amigurumeja:

Sunnuntaina olin yksikseni Seurasaaressa ja kävin pällistelemässä työesityksiäkin perinnepäivillä. Lammashakakin tuli tarkastettua ja lampaat voivat hyvin, toisin kuin Mynämäellä (siipan raportti asiasta). Seurasaaressa haassa oli kaksi valkeaa lammasta ja yksi musta. Kuulin pikkutytön selittävän äidilleen asiantuntevasti, että “Äiti, tuolla on myös yksi poikalammas!”. Oletettavasti tyttö siis luuli, että mustat lampaat ovat poikia ja valkoiset tyttöjä. Toivottavasti äiti opasti tytölle asian oikean laidan.

Nyt takaisin kirjan pariin.;)

Lukuharrastukseni on ollut vaihtelevaa siitä lähtien, kun työllä ja tuskalla seitsemän vanhana opin lukemaan. On kausia, jolloin en lue muuta kuin tietokirjallisuutta, välillä taas on kausia jolloin uppoudun täysin kaunokirjallisuuden pariin. Kuten esimerkiksi nyt. Sunnuntain jälkeen olen lukenut äidiltäni lainaamaani Diana Gabaldonin Muukalainen-sarjaa 1500 sivua.

Suhtautumiseni kirjallisuuteen ei ole yksiselitteinen. On luonnollista lukea tietokirjallisuutta, osaksi omasta halusta, mutta välillä myös pakosta opintojeni takia. Tietokirjallisuuden lukemisesta on kiistatonta hyötyä. Tietokirjojen lukeminen on lisäksi helppoa, voi lukea sivun tai luvun jäämättä kirjaan koukkuun. Toisin on hyvän* kaunokirjallisuuden laita. Siihen uppoaa täysin ja kaikki muu, kuten opiskelu ja käsityöt, jää hunningolle. Kaunokirjallisuus on hyvää ajanvietettä, mutta tuottaako se yhtään mitään? Onko siitä samanlaista HYÖTYÄ kuin tietokirjallisuudesta tai käsitöiden tekemisestä? Esimerkiksi Helsingin yleisistä kaivoista** on hyödyllistä tietää ihan ajankuvan vuoksi ja neulomani kaulahuivi lämmittää, mutta mihin tarvitsenkaan tietoa fiktiivisestä

rakkaustarinasta 1700-luvun Skotlannin Ylämaalla?

Gabaldonin Muukalainen-sarjasta vielä sen verran, että sarjan tyyliä voisi kuvailla Kaari Utrion kirjojen kaltaisiksi, tosin seksiä Gabaldonin kirjoissa on ehkä noin kymmenen kertaa enemmän. Seksikohtauksia on niin paljon, että ne rupeavat jo puuduttamaan ensimmäisen kirjan puolivälissä. Muuten kirjat ovat mitä parasta ajanvietettä, lisäksi niistä voi bongailla virheitä ajankuvauksessa. ;)

*) Hyvä on subjektiivinen käsite. Vaikka olenkin joutunut lukemaan klassikkoteoksia, ne harvoin herättävät minussa suuria tunteita. Moni “oikeasta” kirjallisuudesta pitävä tuomitsee mieltymykseni pelkäksi viihdekirjallisuudeksi.

**) Anna Carpelanin tutkimus Yleiset kaivot Helsingissä 1800-luvulla antaa hyvän kuvan siitä, millaista on ollut kaupungin vesihuolto ennen kattavaa puhdasvesiputkiverkostoa. On muuten hyvää Besserwisser-materiaalia.;)

Tälle viikonlopulle osuu kahden käsityömarkkinat. Porvoossa Porvoon käsityö- ja perinnepäivät ja Seurasaaressa Käsityön päivät ja Matleenan markkinat. Huomenna suuntaamme siipan kanssa Porvooseen ja säiden salliessa sunnuntaina Seurasaareen.

Ajattelimme siis Porvoossa ja Seurasaaressa tehdä muutakin kuin hengailla käsityömarkkinoilla. Ei siippa nyt ihan NIIN tossun alla vielä ole, että innostuisi esimerkiksi langoista.;) Jos on muuten vinkkejä hyvistä porvoolaisista kohtuuhintaisista ravintoloista, niin ehdotuksia otetaan vastaan.

Elokuvavinkkinä ilmoitettakoon, että YLE TV 1 lähettää tänään klo 18.55 mainion suomifilmin, Varaventtiilin. Sen lisäksi, että elokuva on suomileffojen parhaimmistoa, sen ansioksi voidaan lukea Hilja Valtosen esikoiskirjaan, Nuoren opettajattaren varaventtiiliin (1926), perustuva käsikirjoitus.

Valtosen tuotantoa eri vuosikymmeniltä.

Omasta Hilja Valtonen -kokoelmastani puuttuvat seuraavat teokset. Eli jos joltain löytyy noita, voisin olla kiinnostunut.

Tarvaatar. Romaani. H:ki1935. Otava

Sanaton Santeri. Novelleja. H:ki 1939. Otava

Vetovoima eli vetovaimo. Näytelmä. 1941-42. H:ki 1942

Ville viekastelee taas. Romaani. H:ki 1945. Otava

Pulun ja Pekan pakinoita. Vammala 1956.

Pippuria. Nuorisokertomus. Vammala 1962.

Omakehu. Muistelmia menneiltä vuosilta.Keuruu 1973. Otava

Ruskapäiviä. Romaani. Keuruu 1975. Otava

Kun lämpötila painuu alle 20 asteen, niin tekee mieli neuloa jotakin tällaista:

Ranteenlämmittimet ihanasta Colinetten Giotto -langasta ja ikivanhasta kaksinkertaisesta Novitan Floricasta. Lankaa kului yhteensä 40 grammaa. Huomatkaa violetit marjat pensaassa, ne oli pakko saada kuvaan mukaan.

Tutustuin Neulova lehmä -blogin kautta minulle aivan uuteen asiaan, Amigurumeihin. Amigurumeista piti tietysti ottaa selvää Googlen kuvahaulla ja metkoja juttuja löytyi.

Amigurumi tarkoittaa nähtävästi virkattua maskottia tms.

Suosikkejani Googlen kuvahaulla:

Sammakkopukuun pukeutunut pikkunalle

Kaksipäinen kissa

“Käytännöllinen” rannekorumaskotti

Hellyyttävän ruma versio Totorosta

Pitäisiköhän minunkin alkaa virkata pieniä söpöjä elikoita?

Malvavärjäyksen onnellinen loppu. 200 grammaa kauniin vihreää lankaa:

Kaksi pienempää vyyhtiä ovat tummempia, koska ne on värjätty ensiksi. Vaaleampi vyyhti taas seuraavana päivänä laimeammassa liemessä. Ja lankahan on taas ohutta Pirkkalankaa.

Project Spectrum ei taida nyt toimia osaltani, koska olen asettanut tavoitteeksi raitasukkien ja varvassukkien valmistumisen ennen seuraavan työn aloitusta. Tosin voisihan tässä jonkin pienen violetin välityön tehdä.;)