Mitä teen tänä kesänä, kirjoittanut: Mielitty, ikä: 30 vuotta ja 9 kuukautta.
Lomaan on vielä kaksi viikkoa eli nyt on hyvä hetki fiilistellä kesälomasuunnitelmilla. Tänä kesänä minulla on ruhtinaallisesti palkallista lomaa, enemmän kuin ikinä ennen, koska aikaisemmin olen lähinnä ollut haahuileva elämäntapaopiskelija.
Loman ajattelin aloittaa PuistoBluesilla. En olisi muuten kyseiseen tapahtumaan lähtenyt, jollei Mies olisi tiedoillaan hankkinut meille kummallekin liput pääkonserttiin. Konsertilla on hyvä juhlistaa loman alkua. Ehkä kyseessä on omalta osaltani ns. “helmiä sioille” -tapahtuma, mutta tykkään kyllä monenlaisesta livemusasta. En sano ei myöskään ZZ Topille (tätä olisi ehkä voinut pitää jonkinlaisena ihmeenä muutama vuosi sitten). Pidän myös siitä, että festareilta pääsee illaksi kotiin ja lämpimään suihkuun (kyllä, olen oikea kermaperse).
Koska lomaan nivoutuu myös oman kodin remontointi ja muutto, voisin kuvitella, että loma ei ole pelkkää lomaa ja auringossa makaamista. Toisaalta kodinlaiton lisäksi en ajatellut suorittaa lomalla yhtään mitään. Olen suunnitellut, että loman kohokohtiin tulee kuulumaan makaaminen aurinkoläikissä kantakaupungin puistoissa ja kallioilla, pyöräretket sinne sun tänne, ekskursiot lounastarpeiden ostoon Hakaniemen halliin ja grillaus kerrostalomme sisäpihalla. Lomalla voi ruuanlaittoon ja syömiseen panostaa eri tavalla! Ajattelin lomalla syödä paljon tuoretta kalaa, herneitä ja kirsikoita, uusia perunoita, silliä ja voita, unohtamatta Chef Wotkin’sin mainioita makkaroita.
Jos oleskelu Helsingissä käy pitkästyttämään, voisin hyvin lähteä taas Tallinnaan. Minusta Tallinnassa on parasta oikeastaan koko kaupungin tunnelma, hyvänä kakkosena tulee mukavat ravintolat, joista saa herkullista ruokaa ja olutta. Kaupungin suklaapuoditkaan eivät jätä kylmäksi.
Toivon, että lomailmat ovat kauniit ja aurinkoiset, että pystyn pukeutumaan hellemekkoihin ja läpsyttelemään joka paikkaan varvassandaaleissa. Janoan lämpöä, sitä että varjossakin on lämmin.
Näissä merkeissä se kesäloma sitten vierähtääkin ja luultavammin aivan liian nopeaan. En muuten vieläkään osaa kirjoittaa rakasta äidinkieltämme ja inhoan ainekirjoitusta yhtä paljon kuin lukioikäisenä. Plääh.
***
Tällä hetkellä tuntuu remontin ja muuton takia tältä. Olen muunmuassa astunut naulaan (sen ansioista tuli käytyä jäykkäkouristuspiikillä) ja löytänyt uudesta kodistamme kaikenlaisia jänniä viritelmiä. Onneksi pahin ruljanssi on parissa viikossa ohi.
Täytyy tunnustaa, että olen aikas hämmästynyt, että Anna Puun uudelta levyltä kolahtaa edes yksi biisi. Yritin miettiä, että onko Riko minut oikeasti “melkein-kopio” jostain jo tärkeästä kappaleesta, muttei sellaista tullut mieleen.
Vähän samanlainen on mielestäni tunnelmaltaan kanadalaisen Anna McGarriglen Heart like a Wheel, mutta tosin kukaan muu ei varmaan ole samaa mieltä (minua musikaalisesti lahjattomampaa ihmistä kun saa hakea). YouTube -videossa kappale on Mary Blackin versioimana, koska alkuperäistä en löytänyt.
Kate ja Anna McGarriglen ensimmäinen levy vuodelta 1975 on muutenkin aika ajoin minulla aikamoisessa voimasoitossa. Kaunista folkia ja banjoja ei vain voi vastustaa. Hyvä esimerkki on mitä loistavin kesäbiisi Swimming Song [Spotify]. Valitettavasti sitä ei löydy kuin Spotifystä hyvänä versiona.
Jos amerikkalainen folk kolahtaa, kannattaa tutustua myös Kate Wolfin tuotantoon. Wolf on minulle melko uusi tuttavuus, mutta tykkään ihan hulluna. Early Morning Melody [Spotify] on mie-let-tö-män hieno. Tosin kappaleessa ei kylläkään ole epätoivoista rakkautta, mutta sanat ovat naiviudessaan totaalisen ihanat. Että pääsemme tasapainoon, viimeiseksi linkkaan vielä JeanettenPorque Te Vas -kappaleeseen [Spotify], joka ei kyllä ole folkia vaan espanjalaista poppia 70-luvulta, mutta eiköhän nuokin lyriikat aika surumieliset ole. En ole muuten vieläkään nähnyt Korppi sylissä -elokuvaa, josta tuo kappale tunnetuksi tuli.
Jos jollain on vinkata mielenkiintoisia folk-artisteja, suosituksia otetaan mielellään vastaan.
Ajattelin tässä julkaista melko valmiita postauksia viime syksyltä ja talvelta. Jostain syystä en ikinä saanut postattua niitä, vaikka melko valmiiksi kirjoitukset kuvia myöten sain. Nyt on hyvä hetki, tämä on niin kuin vähän bloggauksen harjoittelua pitkän ajan jälkeen ;)
Seuraavaksi siis sarjassamme “Julkaisemattomia“
Tämä kuva ei ole kovin vanha, vaan se on napattu huhtikuun alussa Helsingin Kalasatamassa, jossa vielä hetken elää ulkopuolisen silmin epämääräinen ja rähjäinen kalastus- ja kalamarkkinakulttuuri. Vanhoissa veneissä ja pikkuhiljaa tyhjentyvässä satama-alueessa on jotain haikeaa. Mutta samalla se on katoavaa perinnettä ja kulttuuria ja siksi dokumentoinnin arvoista. Jos ei muille, niin itselleni. Tällainen on minun Helsinkini juuri nyt.
Kalasatamaan nousee siis seuraavilla vuosikymmenillä uusi ja uljas kaupunginosa.
Koska Blogger ei enää suostu tukemaan muualla kuin Bloggerissa olevia blogeja, päätin siirtyä Wordpressiin. Onhan tämä paljon parempi alusta muutenkin.
Blogissa saattaa olla kaikenlaisia lastentauteja, kun leiskakin laitettiin uusiksi, mutta asia on hoidossa. Esimerkiksi sivupalkista kadonneet linkit palaavat myöhemmin. Jos mieleen tulee parannusehdotuksia tai kommentteja blogin ulkonäön tai käytettävyyden suhteen, otan niitä mielelläni vastaan.
Tässä viime viikonloppuna valmistunut Kehrätär-huivi. Kuten edellisessä postauksessa kirjoitinkin, sain idean huiviin vanhasta neuleohjeesta. Huivin neulostyyppi on vähän muokattu versio Lana Grossan neulepaidan pintaneuleesta parin vuoden takaa. Minä vain siirsin kuvion suorakaiteenmuotoiseen huiviin.
Ei, en harjannut eilen hiuksiani ja ryppyiselle mekollekin oli pakko näyttää vähän Gimpiä :)
Neulomaani huiviin meni 350 grammaa laskeutuvaa nauhalankaa. Käyttämäni Hjertegarn Ribboo -langan (materiaali 50% bambu/ 50% soija, 130m/50g) tuotanto on jo valitettavasti lopetettu, mutta suosittelen malliin jonkinlaista painavaa nauhalankaa. Nauhalangasta neulottaessa pinnasta tulee kaunis ja ilmava, niin lanka kuin neuloskin pääsevät oikeuksiinsa.
Huomasin, että tällaiseen nauhalankahuiviin kannattaa valita suositusta paksummat puikot, mallihuivia neuloessa minulla oli käytössä 5 mm:n pyöröpuikot, kun Ribboolle suositus on 4 mm:n puikot.
Tässä Kehrätär-huivin ohje (pdf). Ohje tulee löytymään ohjesivultani myöhemmin. Otan mielelläni palautetta ohjeesta vastaan.
Oma huivi menee nyt hattuhyllylle odottamaan kevättä. Huivin tuntuu ihanan pehmeältä ja viileältä ihoa vasten, mutta helmikuun pakkasissa edellä mainitut ominaisuudet eivät ole mitenkään toivottavia. Minä sen sijaan puen kohta päälleni untuvatakin ja suuntaan laskiaiskävelylle nauttimaan auringonpaisteesta. Mukavaa ystävänpäivää ja laskiaista kaikille!
Jos odotatte mielettömiä tekstiiliaiheisia päivityksiä, niin nyt kyllä petytte. Jotain kulisseissa kyllä tapahtuu, mutta hitaasti ja kaikki on vaiheessa. Olen pro-jek-ti-työs-ken-te-li-jä.
Kuten monella muullakin bloggaajalla, minulla päivittäiset marinat, huomiot ja linkit ovat hitaasti valuneet muiden härpäkkäiden, kuten Facebookin ja Twitterin puolelle. Itse tosin olen vain tuolla karvalakkipuolella eli bookissa. En edes uskalla ajatella Twitteriin tai Qaikuun profiilin luomista, en varmaan pääsisi koneelta sitten enää minnekään (nytkin tekee välillä vähän tiukkaa).
Joka tapauksessa, parisen viikkoa sitten mainostin jossain bookin aamustatuksessani, että olen löytänyt uuden aamupalasuosikin. Maustamaton jugurtti (suosin Rainbow’n halpista), auringonkukansiemenet, kaurahiutaleet tai -leseet ja kuivatut aprikoosit ovat mielettömän hyvä ja täyttävä yhdistelmä.
Minua sitten valistettiin, että tavallisissa kuivatuissa aprikooseissa on säilöntäaineena rikkidioksidia ja näinpä todellakin paketin mukaan on. Ostin sitten isommassa S-marketissa käydessäni luomuaprikooseja, joissa ei ole käytetty säilöntäaineita.
Minua ei olisi haitannut, jos ero olisi ollut vain ulkonäössä. Mutta, mutta: rikkidioksidi toimii myös maun säilyttäjänä. Niinpä säilöntäaineettomat luomu-aprikoosit maistuvat jostain syystä samalta kuin kuivatut viikunat. Pidän kyllä viikunoista, mutta aprikoosien haluan maistuvan aprikoosilta. Siispä ajattelin jatkossa elää vaarallisesti ja nauttia aamupalassani 3-4 rikkioksidilla kyllästettyä aprikoosia. Vaihtelun vuoksi voin sitten ostaa Rainbow-taateleita tai -viikunoita, joissa säilöntäaineita ei ole.
Olisi kuitenkin mielenkiintoista tietää, että käytetäänkö tavallisesti aprikoosipuiden kasvattamisessa lannoitteita ja hedelmien viljelyssä paljon tuholaismyrkkyjä jne. Puolustaisivatko tässä Urtekramin tuotteet paikkaansa maun kustannuksellakin?
***
Ja sitten aivan toiseen asiaan: Minulla on ylihuomenna syntymäpäivä. Itsellisenä naisena minulla ei ole juurikaan pelkoa saada kummallisia tai minkään muunkaanlaisia syntymäpäivälahjoja keneltäkään mieheltä. Joka tapauksessa hihittelin Tytön tilitykselle aiheesta miehet ja lahjat. Parasta postauksessa on seuraava virke:
Sen sijaan jos multa joku joskus olisi vaivautunut kysymään lahjatoiveita, olisi toivomuslista sekunnissa valmis (kirjallisena, printattuna ja laminoituna).
Juuri näin. Siksi olen pyytänyt lähipiiriltä pientä kolehtia goretex-ulkoiluasun hankkimiseen. Tervetuloa järkevyys ja keski-ikäisyys!
Viime lauantainen Kulutusjuhla ry:n järjestämä piknik on saanut huvittavan paljon huomiota, tosin aivan eri asian tiimoilta, kuin etukäteen ajattelin. Tämän päivän Hesarissa oli juttua siitä (en ole itse asiassa paperiversiota itse edes nähnyt, kun minulle ei Hesari tule [nettiversio]), miten poliisi keskeytti idyllisen parkkipaikkapiknikkimme kesken kaiken. On epäselvää, rikoimmeko jotain lakia vai emme, asiaa selvitetään parhaillaan. Mutta tarkoituksena ei siis ollut tehdä mitään rikollista.
Ikävä kyllä piknikin keskeytyminen poliisin toimesta on saanut pääosan piknikkiä käsiteltäessä, vaikka näin ei tietenkään ollut tarkoitus. Kulutusjuhlan tavoitteena oli järjestää hyväntuulinen piknik, jonka ideana oli pohtia autoilun ja ihmisen suhdetta kaupunkitilassa sekä herätellä ihmisiä ajattelemaan auton käytön tarpeellisuutta ja kyseenalaistamaan, että onko kaupunkirakenteen muokkaaminen autojen ehdoilla järkevää.
Itse tiedostan olevani onnellisessa asemassa: Helsingin kantakaupungissa asuva lapseton nainen ei tarvitse autoa yhtään mihinkään. Fillarilla ja julkisella liikenteellä pääsee kun tarvitsee ja kokopäivätöissä käyvänä minulla on myös varaa taksiinkin silloin tällöin. Olen autoton ja ajokortiton omasta tahdostani.
Tajuan, että kaikki eivät ole samassa tilanteessa minun kanssani. Mutta sitä en ymmärrä, miksei kaupunkirakennetta Helsingissä automaattisesti suunnitella tiiviiksi ja palveluita helpommin saavutettavaksi. Matti Vanhasen ”hajakeskitetty himmelimalli” aiheuttaa minussa vilunväreitä. Kliseisesti sanottuna minusta kaupunkien pitäisi olla ihmisen kokoisia. Palveluiden pitäisi olla saavutettavissa helposti, kävellen tai pyöräillen. Siitä hyötyisivät kaikki.
Ihmiset viihtyvät ja haluavat asua erilaisissa ympäristöissä. Kyselyiden mukaan suuri osa suomalaisista tosiaan haluaisi sen omakotitalon järven rannalta koivumetsän katveesta. Minua aina mietityttää, ketä nuo ihmiset ovat, koska omassa tuttavapiirissäni ei heitä ole. Toisenlaisesta kysynnästä kertoo myös se, että kiinteistöjen hinnat Helsingin kantakaupungin alueella ovat korkeat. Joidenkin ihmisten täytyy siis todella rakastaa tätä kivierämaata, koska he vapaaehtoisesti tunkevat asumaan tänne kylmään ja kovaan kaupunkiin ja maksavat vielä itsensä kipeäksi siitä ilosta.
Minä olen yksi heistä. Rakastan Vallilaa, vilkasliikenteistä Mäkelänkatua ja sieltä kantautuvaan raitiovaunujen kirskuntaa. Minusta on hienoa, että samassa korttelissa on videovuokraamo irtokarkkilaareineen ja lähipitseria, aivan vierestä löytyy myös kioski, apteekki, lähikauppa ja monta muuta palvelua. Minusta on ihanaa puikahtaa ulko-ovesta kadulle jolla kulkee ihmisiä. On mieletöntä, että baariin voi kipaista lähikortteliin tai jos ihan hurjaksi heittäytyy, 15 minuutissa kirmaa omin pikku-jaloin Kallion puolelle baariin. Töihin hurautan pyörällä alle 20 minuutissa, keskustaan tai toiselle puolelle kantakaupunkia 15 minuutissa.
Minä olen urbaani eläin. Meitä on paljon ja meidät tulee ottaa huomioon kaupunkia suunniteltaessa.
Muutama postaus on viime aikoina tullut aloitettua. Mutta kun ei ole asiaa, niin ei ole. Aivot ovat tyhjäkäynnillä, samoin kädet. Ei synny mitään. Näitäkin aikoja varmaankin joskus tarvitaan, mutta enpä muista milloin viimeksi tällaista olisin kokenut. Nautin kesästä ja olen hunningolla. Kaikki on ihansama. Palailen blogin pariin, kunhan jotain asiaa tulee. Nyt pidän pientä taukoa.
Outolanka joutui siis toiseen väriliemeen. Tällä kertaa Kool-Aid -mehujauheista käytössä olivat Grape, Black Cherry ja Tropical Punch, sillä seurauksella, että lanka näyttää ja tuoksuu marjaisalle.
Monet tuntuvat inhoavan Kool-Aid -mehujen hajua. En minäkään niitä litkuja joisi, mutta makean karkkiselta tuoksuva lanka on kyllä mieleeni. Toisaalta rakastan myös Makuunin ovesta leijailevaa ihanan imelää irtokarkkien tuoksua….
Kool-Aideista tietoa etsiessäni muuten törmäsin Coloria-sivuston omaan blogiin, siinä riittää luettavaa. Päivi Hintsanen pitää myös Coloriasto-blogia, joka vasta mielenkiintoinen onkin!
Ei-niin-outolangasta on syntymässä huivia. Ajattelin käyttää siihen kaikki 300 grammaa, huivista tulee silloin reilun kokoinen.
Kesä on nyt täällä, ainakin hetken. Tämän päivän lämpötilat ovat olleet mannaa ainakin Helsingissä. Harmi, että loppuviikoksi on luvassa viileämpää. Vielä suurempi harmi on, että työpaikalla on niin tehokas ilmastointi, ettei siellä oikein pärjää ohuilla kesävaatteilla. Tänäänkin minulla oli pitkähihainen paita päällä ja iso huivi harteilla koko päivän. Töistä ulos astuessani oli hauskaa vähentää
vaatteita, kun oli niin mukavan lämmin. On ihanaa pyöräilläkin kun ei ole kylmä! Sopisin selvästi hyvin asumaan maahan, jossa on koko ajan 25-28 astetta lämmintä.
Tällä viikolla onnistuin tapaamaan viereisessä talossa asuvan (ja täällä blogissakin mainitun) papukaija-herran pihalla ulkoilemassa. Hän suhtautuu vieraisiin hieman epäillen, eikä juuri suostunut juttelemaan mitään.
Mutta nyt Papukaija-herra pitää esitystä kotinsa avoimesta ikkunasta. Minusta hänen ehdoton bravuurinsa on Kwai-joen silta -elokuvan tunnari.
Tänä(kin) vuonna suuri osa juhannusviikonlopusta menee kaupungissa. Tänään olen ehtinyt vetelehtiä kotona, käydä kaupassa, päällystää nappeja, harrastaa vähän Kool Aid -mehujauheilla värjäystä ja syödä juhannuslounaan.
Ompelin päällystämäni napit tunikaan ja nyt tunika on valmis:
Tunika on ihan jees, se on nätti ja mukava päällä, mutta ruumiinrakenteelleni se on vähän liikaa äitiysmallia. Tunika toimisi varmaan paremmin vyön kanssa, mutta ennen vyön ompelemista voi tuossa tunikassa hyvin leikkiä olevansa seitsemännellä kuulla raskaana (niin ja minähän en sitten oikeasti ole).
Tunikassa on niskassa halkio ja napitus. Nappeja ei tarvitse avata, jollei ole laitattanut itselleen todella isoa kampausta.
Tunikan kaava on viime talven Ottobre-lehdestä (5/2008). Muokkasin kaavaa omille mitoilleni sopivammaksi, mutta hartialinjaa olisi voinut muuttaa vielä sirommaksi. Joka tapauksessa olen tunikaan tyytyväinen ja tulen varmaan tekemään samalla mallilla vielä kesämekonkin. Pidän Ottobren malleista todella paljon. Viime talven ja tämän kevään (2/2009) lehdissä on monta toteutettavaa mallia.
Hihansuihin tuli kuminauharypytyksen sijaan södet napit:
Tunikan kangas on eläväpintaista viskoosia. Kangas ei ole vaaleanpunaista vaan se on kudottu punaisesta ja valkoisesta langasta, jolloin kauempaa katsoessa kangas näyttää vaaleanpunaiselta. Olen pihdannut kangasta jo kauan, olen ostanut sen ehkä viisi vuotta sitten Matan Tekstiilistä. Nyt kangas sitten pääsi käyttöön kesätunikassa. Kunhan vielä tulisi se kesä…
Nyt jatkan iltaa Sherlock Holmesin ja vodkakirsikoiden keralla hyvässä seurassa.
