Palautin tänään taas graduteoriaa, testasin muunmuassa kankaiden rypistyvyyttä ja vedenhylkivyyttä ja nyt ajattelin olla pari päivää tekemättä yhtään mitään. Nyt tuntuu taas siltä, että neuloakin voisi, kun kaksi päivää kestänyt infernaalinen pääkipu on vihdoin lähtenyt pois. Tosin oikea silmä näkee edelleen kummallisia väripalloja, mutta kyllä se varmaan tästä.
Eilen tuli loistavan Kamrat-ohjelman kolmas jakso. Ohjelma on edennyt nyt kolmanteen jaksoonsa ja tähän mennessä on käsitelty venäläisten näkemyksiä suomalaisista, venäläisten naisten luonteenpiirteitä ja eilisessä ohjelmassa venäläistä musiikkia. Toivoin, että ohjelmassa olisi ollut Мумий Тролль -yhtyeestä jotain, muttei ollut. Yhtyeen kotisivuilla voi kuunnella kappaleita (tällä sivulla, tosin jätä kappale Прости, Киска! väliin ).
Kamrat-ohjelma on niin hyvä, että venäjän opiskelu on alkanut taas kiinnostaa. Tosin tähän mennessä se on jäänyt ajatustasolle, vähän niinkuin ruotsin opiskelu ja ajokortin hankkiminen. Venäjää olisi kiva osata, mutta opiskelu ei oikein nappaa. Tulee mieleen kaikki hirveät peruskoulun venäjäntunnit (“Kyllä teille korva sanoo miten tuo sana on taivutettava!”) ja piinaavat lukion pienryhmätunnit (“Ai miten niin et tiedä akkusatiivin monikon maskuliinimuotoa?!”). Toivottavasti opetus on muuttunut jotenkin oppilasystävällisemmäksi, vaikka vikaa oli tietysti minussakin, mitäs olin laiska oppilas. Mutta katsokaan Kamrat-ohjelmaa ja lähtekää kanssani Pietariin! (Siippa on kieltäytynyt lähtemästä).
Niin ja tänään alkoi virallisesti Project Spectrum. Ajatuksia on jo, mutta nyt tilaustöiden kimppuun.
6 Comments
Opiskelu olis tosiaan kivaa, jos ei tarttis tehdä niin paljon työtä. Mut minkä sitä päälleen mahtaa..Huomasitko, kun vilkuttelin sulle aamulla neulonnan luokasta?Oon niin väsynyt, kun kaikki aamut on ollu kaheksan aamuja. Huomiseksi ei tarvitse tehdä mitään, joten olin ajatellut viettää illan siivoten ja neuloen. Väsyttää vaan niin paljon, ettei jaksa. Ihan tyhmää ja tyypillistä. Näkyilläänkö joskus lähiaikoina?
Kieliä olis kiva juu oppia nopeasti. Eihän se vaadi kuin kauheasti motivaatiota ja työtä ja aikaa.;)Ai en huomannut, kun oma luokka oli taas vaihteeksi kadoksissa. Löysin sitten kyllä.Juu, laitan spostia tai tekstiviestiä, kunhan selvittelen vähän aikatauluja!
Äh kyselit pitkän aikaa sitten! Saksassa sujuu hyvin, vaan saksa ei suju hyvin! Mulla on samat traumat saksantunneista kun sulla venäjäntunneista :D Vuosi olisi tarkoitus täällä viettää ja hyvältä näyttää, tässä vaiheessa tekisi mieli olla pidempäänkin, mutta katsotaan millainen fiilis on 50 viikon kuluttua…
Mulla on vakaa usko siihen, että kieltä ei voi oppia kuin puhumalla ja tämä on juuri ollut vikana omassa kielten opiskelussani. Toivottavasti saksa alkaa sujua pikkuhiljaa!:)Kiva jos on kivaa! Kuvat paikasta näyttävät ainakin tosi hyviltä. Voiit laittaa blogisi Blogilistalle, vinkvink.
Kiitti Mumin Troll-linkistä!! Olen puoltoista vuotta opiskellut venäjää kansalaisopistolla ja on pitänyt jo pitkään googletella jotain venäläisiä yhtyeitä, jotta voisi vähän kieltä kotona kuunnella…Kesällä tuli jonkin verran seurattua/kuunneltua sitä venäläistä saippuaoopperaa, mutta sekin ikävä kyllä loppui.
Eipä kestä! Onhan sitä vaikka mitä hyvää venäläistä rokkia ja poppia, vaan kun löytäis…