Vanhasta Kotiliedestä

Löysin antikvariaatista muutama viikko sitten Kotilieden vuoden 1928 kirjaksi sidotun vuosikerran. Lehdet ovat olleet mitä hauskinta ja mielenkiintoisinta luettavaa. Esimerkiksi ajan mainokset ovat hellyyttävän kömpelöitä reklaamitoiminnan ollessa vielä verrattain nuorta.

Tosin välillä on tullut surku esimerkiksi Kysymyksiä ja Vastauksia

-palstaa lukiessa. Kysymykset (ja myös vastaukset) kun kertovat yhteiskunnasta, jossa vallitsee tiukka järjestys ja etiketti.

Joukossa on kuitenkin myös hulvattoman hauskoja kysymyksiä ja vastauksia:

Kysymys: Milloin on Isan nimipäivä? Vastaus: Isa on kai lyhennys Isabellasta eikä sellaista ole meidän almanakassamme. Jotta nimipäiväkahvit sentään saataisiin, suosittelemme Irman, Irinen tai Inkerin päivää tai miksi ei joulun alla olevaa Iisakkia. Tällaisten pulmien välttämiseksi huolehtikoon tunnollinen äiti siitä, että tytär ristittäessä saa ainakin yhden nimen, joka on allakassa lukukauden aikana

. (Kotiliesi nro 17/1928)

Vuosikerrasta löysin myös uuden käsityötekniikan (Kotiliesi nro 9/1928). Harvoin löytää uusia tekniikoita, joita ei ole tullut ajatelleeksi ollenkaan. Sisustusryijyä voi tehdä myös neulomalla!

Ryijynukat lisätään joka neljännellä kerroksella jokaisen silmukan väliin. Työn kumpaankiin reunaan neulotaan kolmen silmukan levyiset reunat ilman nukkia, ne huolittelevat ryijyn reunat. Artikkelissa suositellaan pohjalangaksi kierteistä puuvillaa kaksinkertaisena ja nukkalangaksi tavallista ryijylankaa. Ajattelin kokeilla ryijytekniikkaa 10cm x 10 cm -kokoisen miniryijyn verran.

You may also like

12 Comments

  1. Olen silloin tällöin käynyt täällä lueskelemassa. Keräilen myös vanhoja Kotiliesiä oman ammatillisen kiinnostuksen vuoksi. Ja yksi suosikki minulla on vanhoista kirjoista näköispainos opuksesta Kansan Keittokirja vuodelta 1893. Kirja alkaa lauseella: “Ruuanvalmistaminen ja muut kotoiset talousaskareet ovat kieltämättä naisen tehtäviä.” Päästin tahattoman röhönaurun ja kirja päätyi saman tien omistukseeni.

  2. Mainio idea tuo ryijyn neulonta! Kiitos kovasti sen jakamisesta.Tein aikoinani päättötyöni aiheesta naiskuvan muuttuminen Kotiliesi-lehden mainoksissa (1950-90). Oli hehkeitä mainoksia, omia suosikkejani viiskytluvulta oli “Joka viikko puhtaat Atlas-alusvaatteet koko perheelle”.

  3. Kiitos ideasta! Tuotahan on ihan pakko kokeilla lähitulevaisuudessa. Harvoin enää tosiaan tulee vastaan sellaisia tekniikoita, joista ei olisi koskaan kuullutkaan.

  4. Tekniikka kuulostaa hauskalta, pitää varmaan kokeilla! Vanhat kirjat ja lehdet ovat ihan mahtavia. Joskus löysin seksivalistusoppaan 40-luvulta, ja pakkohan se oli ostaa.

  5. On vähän riskaapelia jakaa kertoa tuosta tekniikasta, kun en ole sitä vielä itse kokeillut.:) Mutta eiköhä se toimi,kun kerran lehdessä oli. Laitan kuvia tuloksista, kunhan saan miniryijyn tehtyä.Mao mao, on hauskaa kuinka 20-luvun Kotiliesikin on vanhoillisuudessaan aika moderni. Vanhat keittokirjatkin ovat aivan upeita.Taina toinen, 20-luvun Tampellan mainoksissa puhutaan esimerkiksi “pikku rouvasta”, hrrr.Colibridreams, itse kerään noita seksuaalioppaitakin. 1900-luvun alun oppaissa teksti on lähinnä pelottavaa. Pitkälle on niistä ajatuksista tultu, onneksi.

  6. Oletko muuten tutustunut kirjaan nimeltä isoäidin niksikirja? Sisältää kotilieden julkaisuja 1920-2000 luvuilta.Kannattaa tutustua, oli ihan pakko hankkia kyseinen kirja itselle.

Leave a Reply to greta Cancel reply

Your email address will not be published.