totesi yhdentekevä sivuhenkilö eilen katsomassani italialaisessa elokuvassa Viimeinen suudelma (l’Ultimo Bacio). Elokuva oli muuten ahdistavaa ihmissuhdedraamaa, mutta tuo lause jäi mieleen. Niinhän se on, tavallisuudessa ei nähdä mitään kiinnostavaa, vaan haetaan vain koko ajan uusia kokemuksia tavaroiden ja elämyksien kautta.

Eilen havahduin siihen, että minusta perjantai-iltana on ihan kiva istahtaa katsomaan puoliyhdeksän uutiset kanelioluen ja barbeque-sipsien kanssa. Ensireaktioni oli, että onpa säälittävää, mutta myöhemmin illalla elokuvaa katsoessani onneksi bongasin tuon otsikkona olevan sitaatin. Olen todella tavallinen, muttei se minua haittaa. :)

Gingers Beerin kaneliolut ei ollut muuten hyvää, en suosittele. Puolalainen olut kuulostaa muutenkin epäilyttävältä.

Eilen olimme siipan kanssa katsomassa Hiiden hirven hiihto -spektaakkelia Pukkisaaressa Seurasaaren kupeessa. Oli hauskaa, minusta varustepalkinnon olisi pitänyt voittaa tämä hiihtoon haukunnallaan osallistunut pieni urhea otus:

Lautanauhaa hihnana ja päällä turkista, joka on kiinnitetty soljella. Ihana!

Kävelimme Pukkisaaresta jään yli keskustaan. Vähän hirvitti, pelkään jäällä kävelyä, jos en tiedä, että se on vähintään 25 senttistä. Kun ei ollut edes jäänaskaleita mukana.

Viikonloppuna tuli kumpanakin päivänä reippailtua kunnolla. Pitäisi kävellä paljon enemmän! Kun asui kantakaupungissa, oli helppo kävellä joka paikkaan ja saada näin hyötyliikuntaa. Täällä “maalla” asuessa ei tule käveltyä kuin bussipysäkille.

Nyt ompelemaan.

Viiniä ja villasukkia esitellään tämänpäiväisen Satakunnan Kansa -lehden sunnuntailiitteessä. Pitempänä jutun voi lukea Blogiskoopista.

Koska olen julistautunut Blogilistalla tissibloggaajaksi, niin pitäähän tänne laittaa silmänruokaakin: Tuntematon neito 1960-luvulta verhottuna Onnenlehti-huivin kuvioon.

Selvennykseksi teille, jotka olette nyt aivan ulkona: Tissibuumia selvittää Pörrö omassa kirjoituksessaan. Itse olen miettinyt jo pidemmän aikaa isorintaisten neulojien yhteisön perustamista. Ai miksi? No juuri siksi.

EDIT: Taidan ottaa mallia Wagnerin väikkäristä. Minäkin voisin tehdä varsin poikkitieteellisen gradustani.;)

Sen sijaan, että lukisin kirjaa Modeboken 1900-2000 -kirjaa ja tekisin siitä muistiinpanoja, päädyin äsken leikkaamaan kaksihaaraisia (tai kolmi- ja nelihaaraisia) hiuksiani. Kampaajalle on päästävä ja äkkiä! Ongelmana on, että käyn hyvin harvoin kampaajalla ja ainoa kampaaja, jonka kanssa olen tullut toimeen, on nykyään ihmissuhdekarikkojen takia mahdoton vaihtoehto. En halua, että joudun kertaakaan enää lähtemään kampaajalta itku kurkussa.

Hiusasiaa ei yhtään auta se, että suhtaudun hiuksiin hyvin tunnepitoisesti, hiukset ovat tärkeä osa identiteettiäni ja naisellista minääni. Mutta nyt hiukseni tuntuvat vain TYLSILTÄ.

Haluaisin tehdä jotain erikoista hiuksilleni, mutta jos leikkautan niitä radikaalisti, niin tiedän, että parin viikon päästä taas itkeskelen pitkien hiusten perään. Ongelmana on, että hiusta on melko paljon ja se on pitkää, mutta hiuslaatuni on niin kuiva, ettei hiuksia juuri auki voi pitää. Lisäksi minulla on hiuspyörre otsalla ja takaraivossa, eli mitään lyhyttä hiusmallia ei voi ajatellakaan. Alan pikkuhiljaa olla kypsä vain kiinni pidettävään tukkaan.

Mielessäni on pari vaihtoehtoa:

1. Hiuksia vain tasoitetaan noin 10cm.
2. Hiuksia leikataan reilusti, noin 20 cm ja jotenkin kerroksellisesti, että hiukset eivät kulkisi aivan päätä myöten.

Olen kuitenkin niin nynny, että luultavammin päädyn ensimmäiseen vaihtoehtoon. Mistäköhän löytäisin kampaajan, jonka käsiin uskaltaisin antaa pääni käsiteltäväksi? Onko ehdotuksia? Nyt saa törkeästi mainostaa kumminkaimanserkkuja, olettaen, että he osaavat hommansa.

Jaaha, joulu sitten tuli ja meni. Aavistelinkin, että päivät menevät niin nopeaan, ettei sitä jaksa edes murehtia (paitsi etukäteen kyllä vähän harmittelin). Nyt sitten pitäisi jakaa päivät taas opiskelun ja työnteon kesken. Onneksi syöpöttelyä saa jatkaa aina loppiaiseen saakka.;) Tähän mennessä olen syönyt ehkä yhteensä noin 800 grammaa Fazerin budapesteja ja Brunbergin tryffeleitä. Eikä tee vielä edes tiukkaa.

Joulu oli perinteinen, aattoa vietin kotikotona perheen kesken, joulupäivä meni kotona syödessä ja taikalaatikkoa katsellessa, tapanina vierailimme siipan äidin luona. Mukavan tuttua ja turvallista. Jouluaattona oli tosin hautausmaalla kummallinen olo, kun aurinko vain paistoi ja ruoho vihersi. Ei tuntunut oikein hartaalta jouluaatolta, enemmänkin pääsiäiseltä.

Minua lahjottiin monella mieluisella asialla, sain muunmuassa kirjoja, kolme elokuvaa dvd:llä, hamppukäsirasvaa ja pellavaesiliinan. Kirjahyllyihin täytynee taas järjestellä lisää tilaa.