[Oma äidinkieli on ihana kieli, kun omia sanoja voi keksiä ihan miten paljon vain. Tosin ei voi olla varma ymmärtääkö niitä kukaan muu, muttei sillä niin väliä.]
Kamera on palannut harharetkiltään* takaisin kotiin, joten nyt on kuvia tiedossa.
Hieman taustaa seuraavalle projektille: hankin joulun jälkeen alennusmyynnistä korkeakauluksisen villakangastakin. Korkean kauluksen kanssa on paksuja neulottuja huiveja hieman hankala käyttää ja viime viikolla keksin, että oikea ratkaisu pulmaan on tietenkin kauluri.
Kaulurit ovat kieltämättä lämpimiä asusteita, mutta mielikuvissani ne ovat jotenkin vähän tyylittömiä kuten tuulipuvut tai valkoiset lenkkarit. Siksi yritin kehittää uudenlaisen kaulurimallin.
Ensimmäiseksi tein kokovillaisen version, johon käytin Esiton Kampalankaa, Kamenaa ja ohutta Pirkkalankaa. Kaulanmyötäinen kauluri kiinnitetään neljällä napilla.
Kaulurissa on yhdistetty neulomista ja virkkausta:
Punaiselle kaulurille tein seuraksi myös rannekkeet. En tiedä kuinka kaulurin ja rannekkeiden värit sopivat tummanruskean villakangastakkini kanssa, mutta värityshän on todella Project Spectrumia.
Ja kuten yleensäkin, mopo karkasi taas käsistä ja ensimmäisen kaulurin jälkeen syntyi toinen kauluriversio. Väriyhdistelmä on ehkä hieman kummallinen, mutta tämä kauluri on hieman väljempi ja ulottuu pidemmälle hartioille. Oranssiin kauluriin käytin Kitten mohair -lankaa ja erilaisia jämälankoja.
Kauluri näyttää erilaiselta riippuen siitä, asettaako nappilistan sivulle vaiko suoraan eteen:
Ja kahden punasävyisen kaulurin jälkeen minulla on tekeillä kolmas versio vihreän ja violetin eri sävyistä. Tästä tulee ihan lempparini!
Riemupyörä-rintarossejakin on taas tauon jälkeen syntymässä. Yritin saada tehtyä niitä punaisen sävyissä, mutta vähän yritykseksi jäi:
Ja muusta elämästä:
Vietimme eilen hyvin rattoisaa iltaa Fräulein G:n luona, kiitos siitä. Aloin taas unelmoida kodista sivistyksen parissa. Minäkin haluan lautalattioita, kaiken kävelyetäisyydelle ja tunteen siitä, että asun oikeassa kaupunginosassa, jolla on oikea identiteetti. Tämä nykyinen asuinpaikka ei edes ole kaupunginosa vaan kummallinen muodoton lähiö. Myönnän, olen pahimmanlainen asuinpaikkasnobi.
Elämäni jännittävyys muutenkin huikaisee: siivosin eilen hiukan. Asuntomme näytti jo parikymppisten poikien soluasunnolta ja villakoirat nurkissa eivät olleet enää yksilöitä vaan armeijoita. Haikailen siistin ja jämptin kodin perään. Sitä ei ikävä kyllä tule tapahtumaan niin kauan kuin minä olen minä. Työhuoneeni näyttää luovan sekaiselta
puuttuvan järjestelykykyni takia.
_________________________________________________
*Nykyään onnistun holtittomasti jättämään tavaroita paikkoihin, joissa vierailen. Kaikki muu taitaa olla tällä oikealla omistajallaan, mutta jos jostain löytyy Mielityn harhailevat aivot ja itsekuri, niin ne otettaisiin mieluusti vastaan.
