Ihania juttuja

Ekat messut on nyt käyty ja torstaina alkavat sitten Vanhan Ylioppilastalon joulumyyjäiset. Väliraporttina pitää hehkuttaa Naisten joulumessuilta tekemiäni löytöjä, vaikka nytkin pitäisi olla neulomassa lisää lapasia.

C04:n vaatteet kiinnittivät huomioni jo syyskuussa Vanhassa Satamassa olleilla käsityömessuilla. Nyt päätin ostaa itselleni kunnon talvivermeet, villaisen Kerttu-hameen ja -liivin. Vaatteet ihastuttavat hyvällä kaavoituksellaan, ihanilla väreillään, lämpimyydellään ja mikä parasta, hyvällä hinta/laatu -suhteellaan. Tekijät ovat todella herttaisia tyttöjä.

Ayün Mapu (ei valitettavasti nettisivuja, mutta s-postiosoitetta voi minulta kysellä) tuo Suomeen chileläisiä värttinällä kehrättyjä villalankoja ja luonnonpuisia neulepuikkoja, virkkuukoukkuja ja neuloja. Ostin noin kilon lankaa (byebye -10%…) ja puisia välineitä. Olenhan välineharrastaja pahinta laatua!

Lankavarastoani kartutin myös Juulin kauniilla käsinkehräämällä merinolla. Siitä tullee taas jotain tyttöilyä. Edellisestä langasta tuli ranteenlämmittimet.

Viimeisenä messupäivänä löysin mainion savonlinnalaisen tyttökaksikon yrityksen pöydän. Riehaannuin sitten pahemman kerran ihaniin rintarosseihin ja varsinkin mäyräkoiraprinttiin. Yrityksen nimi on nasevasti Nasta pimu.

Mikäköhän minua vaivaa, kun minusta hellyyttäviä ovat juuri vähän hassunkuriset eläimet? Mäyräkoirat ovat ihan lemppareitani, tapiiri, laiskiainen ja vesinokkaeläin eivät jää paljon jälkeen. Omituista, mitäköhän Freud sanoisi?

Continue Reading

Sisäinen minä

Allaoleva pätkä kuvaa nykyistä olotilaani mainiosti: Kaksi päivää toispuoleista päänsärkyä ja kummia lihaskipuja ovat tehneet minusta todellisen laiskiaisen. Onneksi on viikonloppu!

Continue Reading

Hyvä sunnuntai

Olipa ihana päivä, vaikka en saanut kuin murto-osan tehtyä asioista, joita olin suunnitellut tänään tekeväni. Mutta tein borssia neljä litraa. Söin niistä neljästä litrasta jo kaksi.

No ei ehkä ole kovin hyvännäköistä kuvassa, mutta kaikkiruokaiselle kyllä maistui.

Itseasiassa innostuin tekemään borssia huonon omantunnon ajamana. Turistin saarnan jälkeen rupesin pohtimaan, että milloin olen viimeksi tehnyt kunnon ruokaa, kun normaalisti elän lähinnä karjalanpiirakoilla, hedelmillä, suklaalla, nakeilla ja pinaattikeitolla (ei onneksi kuitenkaan samalla aterialla syötynä, ehkä minulla on vielä toivoa).

Pitäisi tehdä enemmän ruokaa itse, kotiruoka on hyvää, terveellistä ja edullista. Mutta sitä on niin laiska! Siksi kokkailut jäävät viikonloppuihin, tosin silloinkaan ei aina tule tehtyä lämmintä ruokaa.

Hartaan sunnuntai-illan päätteeksi:

Jos minulla tulisi ikinä tarvetta uskonnolle, niin lukisin ajatuksella Lolcats -raamattua (via Annikki).

Continue Reading

Visuaalisuudesta ja analyysin vaikeudesta

Annikki pohti de Beauvoirista ja Sartresta kertovaa leffaa omassa blogissaan. Olin unohtanut leffan kokonaan, vaikka ajattelin siitä kyllä kirjoittaa leffan katsottuani. Kiinnostukseni pariskuntaa kohtaan on täysin viihteellistä. Filosofia on mielestäni tylsää saivartelua (varsinkin 1900-luvun filosofia) ja Sartren ja de Beauvoirin ajatukset minua eivät kiinnosta lainkaan. Mutta kuten kaikki perusuteliaat ihmiset, olen kiinnostunut erikoisemmista ihmissuhteista ja näistä kuuluisimpia varmaan on Sartren ja de Beauvoirin monimutkainen suhde.

Joka tapauksessa, Annikki kirjoitti blogissaan elokuvasta hyvin eri sävyyn kuin itse olin ajatellut. Havahduin taas ajattelemaan sitä, kuinka lähestyn kaikkea estetiikan kannalta: Minusta elokuvan arvo oli lähinnä sen kauneus. Se oli sikermä kauniita hoikkia ihmisiä, vaatteita ja interiöörejä. Elokuva olisi voinut olla Noa Noan vaatekatalogi. Elokuva tarinana ei hämmentänyt minua lainkaan, pariskunnan säntäilyt olivat minulle ennestään tuttuja de Beauvoirin päiväkirjojen perusteella. Minun on vaikeaa ajatella, että kumpikaan olisi suhteessa alistanut toista: kumpikin oli vapaita lähtemään ja aloittamaan porvarillisen

(tuo sana aina naurattaa) yksiavioisen suhteen toisaalla. En ymmärrä ylipäätään, että miten ulkopuolisena voisi tuomita jonkin ihmissuhteen luonteen.

De Beauvoirin päiväkirjat ovat muuten mainiota ajankuvaa, ne kertovat hämmentävän vähän naisen filosofisesta ajattelusta (hyvähyvä!). Sen sijaan ne nostavat esiin itsetietoisen, melkeinpä itserakkaan naisen. Toinen moniosainen elämänkerta, jota voin suositella, on Aino Kallaksen muistelmat. Kallas vasta itsetietoinen nainen olikin.

Tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että minusta ei ole tarpeellista kaivaa korkeampia teemoja ja arvoja tarinoista, minulle riittää se pinta. Toisaalta en oikein usko, että olen edes kykeneväinen syvempään analyysiin. Lukiossa inhosin äidinkielentunneilla tehtäviä analyyseja. En nähnyt pintaa syvemmälle, en, vaikka tarinan syvin merkitys minulle selitettiin. Tällä hetkellä gradun suhteen olen huolissani juuri samasta asiasta: Mitä jos en näe aineistossa muuta kuin ne asiat, jotka siinä faktisesti ovat? Mitä tapahtuu, jos analyysissa en näekään salattuja merkityksiä, jotka aineistossa tulisi nähdä? Mistä nousevat teemat ja yleisemmät abstraktit tasot? Minulle on sanottu, että kunhan aineistoa tarpeeksi tutkii, niin kyllä ne sieltä nousevat. Onko se aivan varmaa? Ainakaan tähän mennessä en ole kokenut suurta ahaa-elämystä.

Ylipäätään abstraktit asiat hermostuttavat minua. Jotenkin ajattelen, että konkreettiset (esineen muodossa olevat) asiat näyttäytyvät meille kaikille samalla tavalla, vaikka niin ei tietenkään ole. Minä näen aivan eri asioita esimerkiksi 1700-luvun säätyläisnaisen puvussa kuin joku autonasentaja. Toisaalta autonasentaja näkee perus-Corollassa paljon muutakin, kuin että se on vain auto.

Olen aina ollut hyvin visuaalispainotteinen, varmaankin liiaksikin. Saatan muistaa, mitä ihmisillä on ollut juhlissa päällään muutama vuosi sitten, elokuvista muistan puvustuksen, mutta en juonta. Tärkeät tapahtumat muistan esineiden kautta: muistan mitä siipalla oli päällään, kun tapasimme ensimmäisen kerran (en usko, että hän itse muistaa).

Myös edellä mainittu elokuva jäi minulle mieleen kuvina: de Beauvoirin hiuslaitteet (jotka olivat muuten hieman erilaisia hän todellisuudessa käytti), hotellihuoneiden sisustukset, uimapuvut. Elokuvan kulkua muuttamaton pieni yksityiskohta häiritsi minua suuresti: Sartren rakastajattarella oli modernit alusvaatteet, vaikka 1940-luvun loppupuolella alusvaatteet olivat aivan erilaisia kuin nykyään.

(tässä kohtaa ajatuspaussi)

Toisaalta, onko väärää tapaa tulkita elokuvaa tai kertomusta, olenko tyhmempi kuin muut, jos vain katselen elokuvaa, enkä ymmärrä tai edes näe sen ylempää abstraktia merkitystä? Löytyykö tarinan todellinen

merkitys ja teema jostain pinnan alta? Eikö elokuva ole myös se, mitä todella me näemme? Kasvattaako syvempien teemojen näkeminen ja ymmärtäminen jotenkin ihmisenä, vai mikä niiden näkemisen arvo on?

No nyt tämä meni ihme filosofoinniksi. Menen filosofoimaan neuletyöni kanssa.

Onpa muuten upea kuu taivaalla.

Continue Reading

Pimeää

Eipä minulla oikeastaan ole mitään sanottavaa tai mitään uutta näytettävää. Ajattelin antaa vain tilannekatsauksen: Taas on yksi tentti suoritettu. Edellinenkin meni läpi, vaikka muuta pelkäsinkin. Toivon eilisenkin tentin läpi menevän. Huomatkaa valtava

kunnianhimo viimeisten tenttien suhteen.

Tenttistressistä toivuttuani olen ihan eri ihminen, pinna ei helposti pala ja oikeastaan juuri mikään ei ärsytä. On mukavan seesteinen olo.

Olen ollut viime päivinä tuhlaavainen: Ostin mustan neulemekon ja tajusin, että näytän se päällä vähintään neljännellä kuulla raskaana olevalta. Toisaalta mekko on aivan supermukava. Ehkä elintasomasun saa piilotettua jollain keinolla (pudottamalla painoa? korsetilla? urheilemalla?).

Ostin myös vihreät sukkahousut ja tajusin, että näytän vihreät sukkikset jalassa aivan Kermitiltä. Mereijasta hankin pitkään haaveilemani Globe Hopen laukun, jota siippa kehui käytännölliseksi (kun ei osannut sanoa muuta positiivista). Että näin, ehkä lopetan shoppailun vähäksi aikaa, kun ostokseni ovat tätä tasoa.

Joo, kuvia ei oo eikä tuu, ennen kuin aurinko alkaa taas paistaa.

Ja seuraavaksi törkeää mainostamista:

Jos valokuvalapasia kovasti himoitset ja et jaksa odottaa messuihin saakka, niin lapasia saa nyt myös Helsingissä Neuleliike Sypressistä osoitteesta Unioninkatu 27.

Continue Reading

Kesken

Koko elämä tuntuu olevan tällä hetkellä kesken ja mitään ei ole lähiaikoina tulossa valmiiksi. Ja koko ajan laiskottaa ja nukuttaa. Tiedän, että olen luonteeltani laiska ja mukavuudenhaluinen, mutta nyt laiskotteluni on alkanut ottaa päähän myös itseäni. Miten voi olla väsynyt, vaikka ei tee mitään eikä saa mitään aikaiseksi?

Olen nukkunut yhdeksän tunnin yöunia ja siltikin nouseminen aamulla on vaikeaa. Toivoisin, että tulisin oikeasti vähän kipeäksi (esimerkiksi lievää kuumeilua, ei mitään vakavampaa), jotta voisin rauhassa käpertyä peiton alle unimaan. Lisäksi keskittymiskykyni on aivan nollassa. Opiskele tässä sitten.

Käsitöiden sarallakin kaikki on kesken:

Keskeneräisiä rintarosseja

Keskeneräisiä rintarosseja

Keskeneräisiä baskereita

Keskeneräisiä lapasia

Keskeneräinen alpakkahuivi

Keskeneräinen mohairhuivi

Muistin eilen, että tänään alkavat Helsingin kirjamessut. Itseasiassa minun piti mennä tänään yliopistolle leikkimään analysointiohjelmalla, mutta kirjamessut kiinnostavat huomattavasti enemmän, varsinkin kun on vapari (ja teinhän minä tänään gradua jo 45 minuuttia

). Ah, monta tuntia kirjojen tutkailua luvassa! Minut voi bongata antikvariaattiosastolta kaivelemasta kansatiedettä, historiaa tai vanhoja lehtiä.

Continue Reading

Kummia juttuja

Kekri on mystinen juhla ja mystisintä juhlassa ovat tapahtumat, joita ei muista, mutta jotka ovat valokuvien perusteella todellakin tapahtuneet.

Yksi sellainen tapahtuma oli tänä kekrinä minä ja koppalakki.

Kuva: Oola

Oola esittelee blogissaan taas meidän kahden naisen friikkisirkusta (hei kulttuurintuottaja, voiskohan tällä tehdä rahaa?). Muistaakseni meillä on 35 senttiä pituuseroa ja lisäksi minulla oli jalassa tällä kertaa vielä korkeammat korot kuin Oolalla. Mielestäni kyllä näytän tuossa kuvassa ihan joltain huonosti meikatulta transvestiittisedältä. Kesäinen kaverikuvamme on paljon edustavampi.

Uudesta vuodesta on kuitenkin tulossa Kekrin perusteella entistäkin parempi. Ja paree olisikin: opiskelu- ja työrintamalla tarvitaan kaikki mahdollinen onni.

Continue Reading

Mikä juhla?

Sitä varten varustaudun hopeisin korkkarein:

…ja valkoisin sievin vaattein ja koruin:

Juhlaa varten on sievän assistentin avulla tehty omenapiirakkaa ja sadonkorjuupiirakkaa:

Kekrihän se taas on kyseessä.

Continue Reading

Heti päivittäisin

Vaikka viime päivät ovatkin menneet tenttiin lukiessa, olen ehtinyt myös jossain välissä neuloa. Missä kuvat, te tietysti ihmettelette. No, kuvat ovat siellä missä aurinko paistaa

. Täällä sumuisessa helvetin esikartanossa ei saa kelpoisia kuvia edes ulkona. Ai että mä rakastan syksyä!

Haluan Italiaan. Tai ainakin kirkasvalolampun.

Minäkin sain kutsun viime viikolla Ravelryyn. Tähän neulojien ei-niin-salaiseen salaseuraan lupaan tutustua paremmin ja kuviakin päivittää huomisen tentin jälkeen.

Continue Reading

Tyttöjuttui

Kyllä täällä ehkä jotain vielä neulotaankin, mutta mitään järkevää ei ole näyttää. Jatkan siis korumeemillä, johon viittasin yli viikko sitten. Sen jälkeen olen saanut lajiteltua ja järjestettyä kaikki koruni ja järjesteltyä kaikki nykyään käyttämäni arkikorut leivostelineeseen (ostin Indiskasta, 8,90€). Teline on kätevä, nyt korvikset eivät ole sekaisin korurasioiden pohjalla.

Tarkoituksena on siis kertoa itselleen tärkeistä koruista. Minä voisin kertoa koruistani useamman postauksen ajan, kun olen tällainen koruharakka. Jos olisin yhtä lahjakas kirjoittaja kuin Alcinoe, kirjoittaisin Edellinen elämä -tarinan, joka selittäisi harakkamaisuuteni kaikkeen ihanaan värikkääseen ja kiiltävään pikkutavaraan (varsinkin nappeihin).

Koruni voi jakaa amulettikoruihin ja pukukoruihin. Amulettikorut ovat sisäistä varmuutta antavia. Pukukorujen tehtävä on vain olla kauniita. Suurin osa koruistani ovat pukukoruja: Niillä ei ole suurta rahallista arvoa. En edes tajua, miksi joku voi haluta kimmeltäviä timanttikoruja, varsinkaan jos ne timantit ovat noin kärpäsenjätöksen kokoisia. Pidän kuitenkin “aidoista” materiaaleista: metalleista, puolijalokivistä ja lasista. Omatekemissäni koruissa käytän myös tekstiilimateriaaleja ja muovia.

Amulettikoruja:

Erityisiä suosikkejani ovat oman eläimeni, hirven, kuvin koristellut korut. Kalevala Korun rannekorun olen ostanut itselleni amuletiksi, KK:n hopeisen juoksevan hirven ostin vanhantavaranliikkeestä itselleni lahjaksi.

Pyöreä tyylitelty hakaristi-rintakoru on parin vuoden takainen löytö kirppikseltä. Koru on luultavammin balttilaista alkuperää. Sormus on ainoa koru jota käytän jatkuvasti (paitsi leipoessa). Sormus on vuoden vanha lahja siipalta: Sain itse valita korun synttärilahjakseni Tallinnasta ja tuo sormus solahti oikean käden keskisormeen vaivattomasti. Vaikkei siinä suurempaa mystiikkaa ole, minusta on kiva ajatella, että sormus oli tarkoitettu juuri minulle. Sormus on koristeltu onnea tuottavin balttilaisin symbolein: ristipäinen risti, hakaristi, haravakuvio ja hedelmällistä naista esittävät kuviot sopivat mainiosti naisen käyttämään sormukseen. Sormuksella ei ole ollut epätoivottuja vaikutuksia ainakaan vielä.:)

Pukukoruistani suurimman osa on suunnitellut sisareni. On kätevää, että on korusuunnittelija ja -tekijä perheessä. Välillä kiikutan siskolle materiaaleja ja/tai toiveita ja hän toteuttaa minulle yksilöllisiä koruja. Koska siskolla ei ole blogia pystyssä, en voi linkata sinne (syytös siskolle päin). Hänen korujaan voi kuitenkin tulla katsomaan joulukuussa Naisten joulumessuille ja Wanhan myyjäisiin, jaamme taas myyntipöydän.

Tämä siskon suunnittelema korusetti on ollut suosikkini koko kesän ja alkusyksyn:

Puolijalokiviä ja hopeaa, ei voi kyllä muistaa mitä kiveä.

Allaoleva korallikorusetti on yksi ehdottomista suosikeistani, korallin takia omatunto tosin hieman kolkuttaa. Koralli materiaalina oli minun valintani. Pidän kokonaisista koruseteistä, joihin kuuluu kaulakoru, korvikset ja rannekoru.

Vihreä lasihelmistä koostuva kaulakoru on Accessorize -kaupasta, olin haikaillut sitä jo pitkään, mutta hinta tuntui kalliilta. Alennuksessa noita koruja sai sitten kaksi yhden hinnalla. Ostin kaksi ja kiikutin siskolle toisen. Hän teki toisesta kaulakorusta minulle rannekorun ja kolme paria korviksia.

Lopuksi materiaali, joka on ollut suosikkini jo kauan, meripihka. Se on kauniin lämmin materiaali ja meripihkajäljennöksetkin käyvät minulle. Korvikset olen ostanut lukioikäisenä Tallinnasta. Lehtirintaneula on perintöä äidinäidiltä. Se on yksi lempparikoruistani ulkonäkönsä ja historiansa ansiosta.

Continue Reading