- Eilen jätin vihdoin tarkastattavaksi sen gradun.
- Tänään minusta tulee muuton myötä taas kantakaupunkilainen!
Saa onnitella.
Täällä tekniikan ihmelapsi, hei.
Osaisiko kukaan auttaa? Eli inhoamani tekstinkäsittelyohjelma Word on taas päättänyt heittäytyä hankalaksi. Varsin kiva, kun olisi muutakin tekemistä, kun venkslata taiton kanssa. Eli dokumentissa on yhteensä 95 sivua. Sivunumerointi jatkuu mallikkaasti sivulle 47, mutta sen jälkeen tapahtuu jotain varsin kummallista: sivunumerointi jatkuu 1,1,2,3,1, jne. Mitenköhän sivunumerot saisi jatkumaan nätisti? Kaunis kiitos, jos joku keksii ratkaisun. Ja tiedän, Microsoft on syvältä, sitä ei tarvitse mainita.
Tykään tykään
Deine Lakaien, musiikkia parhaimmillaan:
Ai niin, ja voisin ottaa tuon Veljanovin pulloon. Näin naiset vain miehiä esineellistävät.
G ei ole over and done
, mutta keskeiset osat on nyt tehty. Ainakin toivottavasti analysoin itse asiaa enkä asian vierestä.
Neoemo
Vähästä on riemu revittävä:
“Noema” eli tarkoite muuttuu aivan eri sanaksi kirjoitusvirheen vuoksi. Onkohan neoemo
äitipuoli vai millainen uusäiti? Hieno sana kumminkin.
Joojoo, teen sitä gradua ihan koko ajan.
Kevennys
On ne analyysiohjelmat käteviä:
Näin Mielitty käyttää ATLAS.ti -ohjelmaa graduaineiston analysoinnissa. Huomatkaa innovatiivinen puuvärien käyttö!
No ei, on siitä ohjelmasta oikeasti hyötyä. Välillä noita koodilistoja pitää tulostella ja tarkastella ihan paperilla näytöltä tarkastelun sijaan.
Vika kerta
Nyt on taas yksi vika kerta takana. Nimittäin yliopiston kontaktitunnit. Kauhulla odottamani ryhmätyötunnit eilen ja tänään osoittautuivatkin paljon vähemmän työteliäiksi kuin luulin.
Toisin sanoen minulla on siis jäljellä enää kolme kirjatenttiä, yksi essee, kypsyysnäyte ja gradun loppu. Fanfaareja! Valmistumisen jälkeen voisinkin ehkä aloittaa aikuisen elämän. Painotan sanaa “ehkä” hyvin
voimakkaasti. Olisiko sittenkin vielä yksi korkeakoulututkinto paikallaan?
Sitten huomioita ja kysymyksiä:
- Vanhuus ei tule yksin: En todellakaan muista itse suunnittelemani huivin mallikertaa. Piti käydä printtaamassa ohje. Noloa.
- Tämän postauksen kommenteissa tuli puhetta sukkanauhaliiviin ja sukkanauhavyön määritelmästä. Osaisiko joku valottaa aihetta enemmän?
- Haluaisiko joku olla mun henkinen tuki ja jutella mun kanssa Blogimiitissä? En uskalla tulla sinne, jos kukaan ei juttele mulle (varaudun näin etukäteen). Kyllä, pystyn juttelemaan myös muusta kuin opinnoistani, käsitöistä ja vaatteista, vaikkei tämän blogin perusteella sitä ole ehkä helppo uskoa.
- Saakeli mä olen tietotekniikkavammainen, mutta mä en oikeasti osaa käyttää Facebookia. Tai mä en tajua sen pointtia.
Kirjoittamisen aloittamisen vaikeudesta
Kun on ollut kesän tekemättä oikeastaan mitään järkevää ja kasvattavaa, on hankala päästä taas vauhtiin tieteellisen tekstin tuottamisessa. Kesällä olen kirjoittanut vain näitä hömppäpäivityksiä. Outoja lauseenjärjestyksiä, ylipitkiä virkkeitä, sulkeita ja huutomerkkejä ei kannata kauheasti viljellä, jos haluaa olla edes hiukan vakavasti otettava. Toisaalta en jaksa tieteellistä jargonia ja kieltäydyn käyttämästä muunmuassa sanoja diskurssi
ja konstruktio
. Miksi sanoa vaikeasti, jos voi sanoa helpommin? Mieleeni muistuu yksi merihistorian kurssilla lukemani 12-sivuinen essee, jonka tieteellisen runokielen olisi hyvin voinut tiivistää noin kahteen sivuun.
En ole lukenut oma alan tieteellistä kirjallisuutta koko kesänä. Vaikka olisi kyllä pitänyt. Haluaisin kirjahyllyyni Bergin julkaisemia teoksia, esimerkiksi Material Memories, The Clothed Body ja Why Women Wear What They Wear voisivat saada ajatukset taas oikeille raiteille. Täytynee käyttää tämä vapaapäivä hyvin ja lähteä kirjastoon etsimään luettavaa.
Kaikki tuntuukin järjestyvän jouhevasti: Kurssin, josta valitin pari postausta sitten, voikin suorittaa lukemalla 440 sivua kirjatenttiin. En vain ollut vielä viidennen opiskeluvuoden syksylläkään oppinut lukemaan Weboodia. Juuri näin.
Valitusta, osa 5000
Hoh, lupasin jotain asiapitoisempaa tässä postauksessa, mutta koska Blogger ei taaskaan suostu lataamaan kuvia, jatkan ei-asiapitoisella linjalla.
Voisin rutkuttaa hieman asiasta, josta ei ole tarvinnut rutkuttaa neljään kuukauteen. Puhun siis tottakai säästä, tarkemmin sanottuna syksyn tulosta. Lämmitystä ei ole vielä taloyhtiössämme suvaittu laittaa päälle ja se tarkoittaa sitä, että istun kotona villasukat ja villaiset tossut jalassa. Lisäksi päälläni on normaalit arkivaatteet, mohairvillatakki ja läppäri sylissä lämmittämässä. Nenä, sormet ja varpaat ovat silti viileät.
Kai se on pakko uskoa, kylmä tulee taas. Rutkunrutkun. Kuulaat ja kirpeät syysaamut ovat teoriassa kivoja, mutta eivät käytännössä, kun pitää laittaa vaatteita niin kamalasti päälle. Rutkun. Tosin nyt voi rauhassa suunnitella kivoja polvipituisten villasukkien malleja, mutta milloinkohan mä ehtisin niitä sukkia toteuttaa? Ensi vuoden puolella? Rutkun.
Voisin vähän rutkuttaa opinnoistakin: Miten kurssista, joka sisältää noin kymmenen luentokertaa ja luento- ja kirjatentin, voi saada vaivaiset puoli opintoviikkoa?! Kun taas kulttuurientutkimuksen laitoksella yhden kirjan tenttimällä saa yhden opintoviikon. Ei ole reilua. Tiedän, omaksi parhaaksenihan minä sen kurssin käyn, mutta sitä tekemistä tuntuu olevan liikaa. En jaksaisi. Tuo gradu ja viisi hajanaista opintoviikkoa pitäisi nyt vain saada raavittua kasaan. Aika tuntuu vain menevän johonkin ihan muuhun. Rutkun.
Voisin olla harrastava kotirouva. Lupaisin olla valittamatta (ainakaan paljoa
).
Käsityön ja taiteen suhteesta
Olen viime aikoina pohtinut suhdettani käsitteisiin käsityö, taide, taidekäsityö ja käyttötaide. Haluni jäsentää ja järjestää maailmaa luo myös tarpeen määritellä oma työskentelyni. Olen pohtinut omaa identiteettiäni käsitöiden tekijänä ja tulevana opettajana. Olenko “oikea” käsityöläinen vai vain harrastaja? Ovatko suunnittelemani ja tekemäni tuotteet käsityötä vai käyttötaidetta? Uskallanko nimetä itseni käsityöläisten luokkaan?
Kuin sattumalta minun on täytynyt tänään lukea Seija Karppisen väitöskirja Mitä taide tekee käsityöstä?
(ladattavissa pdf-tiedostona) esseen kirjoittamista varten. Teos on mielenkiintoisesti kirjoitettu ja suosittelen sitä kaikille kädentaidoista ja taidekasvatuksesta kiinnostuneille. Teoksessa käsitellään juuri pohtimiani asioita.
Väitöskirjassa on tietenkin pääasiassa käsityötaiteen perusopetuksessa, mutta kirjassa pohditaan muutenkin käsityön ja taiteen kompleksista suhdetta. On helpottavaa huomata, että Karppisen haastattelemat asiantuntijatkaan eivät läheskään yksimielisiä taiteen ja käsityön luonteesta ja niiden yhdistämisestä kokonaisuudeksi käsityötaiteen perusopetuksessa. Taiteellista itseilmaisua pidetään hyvänä lähtökohtana, mutta siihen pitäisi saada yhdistettyä käsityötekniikoiden harjoittelu ja hallitseminen.
Lopuksi Karppinen toteaa:
Mitä taide lopulta tekee käsityöstä? Taide antaa käsityölle yhden näkökulman lähestyä asioita, ei paremman eikä huonomman. Taide ei painota niinkään teknistä vaan ennen kaikkea tunteisiin ja kokemuksiin perustuvaa lähestymistapaa. Se etsii sisältäpäin mielen merkityksiä, joita pyritään tuomaan esiin toisille näyttäytymisen muodossa, prosesseina ja tuotoksina.
Minä jäin vielä pohtimaan, että asetelman voisi kääntää myös toisin päin: Antaisiko käsityö taiteelle jotain? Vaikka usein ollaan sitä mieltä, että taide on “ajatus” ja käsityö “tekniikka”, niin voisiko taiteen tekeminen lähteä tekniikasta? Voisiko tekniikka itsessään olla taidetta?
Vappua ja silleen
Tämä vappu meneekin riehakkaissa tunnelmissa gradukirjallisuuden, Sandelsin (2 tölkkiä) ja Scissors Sistersin kanssa. Eli plaraan läpi metodologiaa, kun oli kerrankin mahdollisuus saada viime perjantaina opiskelijakirjastosta yleensä kahden vuorokauden lainaksi saatavat kirjat viideksi (!) vuorokaudeksi lainaan.
Huomasin juuri, että siippa vei viinipullon mukanaan. No, tulee ainakin keskityttyä gradukirjallisuuteen. Täytyy sanoa, että lukisin mieluummin U.T. Sireliuksen Suomen kansanomaista kulttuuria I -teosta, kuin Pertti Alasuutarin Laadullista tutkimusta.
Illan piristykseksi:
Naisten kauheat seksimokat via Sillä mennään mitä on.
“Miehet eivät voi sietää naisia, jotka käyttävät ällöttäviä alusasuja. Seksikkäät alusasut ovat osa naisellisuutta. Miksi siis pitää käyttää alusasuja, joissa on yhtä paljon erotiikkaa kuin mustassa jätesäkissä?”
Just. Kari Heusalalla on selvästi käynyt huono tuuri. Nyt Laadullisen tutkimuksen pariin.