Tuokiokuvia

Järjestin menneellä viikolla nappivalikoimani. Kerran nappiholisti, aina nappiholisti:

Noita on vain niin kiva järjestellä ja katsella.

Nappeja tullee uuteen laukkumalliin, kunhan saan päätettyä, että mihin ja miten:

Innostuin perjantaina aloittamaan taas askartelun. Jätin viisi(?!) vuotta sitten kesken laatikoiden päällystämisen ja ajattelin nyt hoitaa sen loppuun. Liisteröintiä olen harrastanut viimeksi yli kymmenen vuotta sitten kuvataidekoulussa, jos tapetointia ei oteta huomioon. On muuten terapeuttista hommaa, suosittelen. Lisää kuvia, kunhan nämä laatikot ovat valmiita. Viiden vuoden kuluttua?

Olen vähän saamaton neulomisen ja kaiken muunkin suhteen. Ahdistuin taas, kun inventoin kankaita: Niin paljon kivoja kankaita, niin vähän aikaa tehdä niistä mitään. Keltainen puuvillatakki edistyy jotenkuten, puolitoista hihaa nyt valmiina.

Opiskeluasiat stressaavat enemmän kuin saisivat. Yritän hokea itselleni, että ei tässä ole mitään hirveää kiirettä. Vähän ahdistaa, kun kahden viimeisen kuukauden aikana olen gradun suhteen vain pyöritellyt kappaleita ja tehnyt muutaman haastattelun. Puolentoista viikon päästä pitäisi olla jotain valmistakin näyttää.

Sain torstaina hiplailla aarteita: Yhdellä graduhaastateltavallani on peritty kokoelma venäläisiä, ranskalaisia ja saksalaisia muotilehtiä 1880-luvulta 1930-luvulle. Mukana on myös kaavoja. Melkein pyörryn kun näin tuon aarteen. Pyytelin lupaa saada joskus skannailla noita, kuvia voisi käyttää kuvituksena ja kaavat olisi kyllä kiva jäljentää.

Pupukausi on alkanut jälleen. Näin viime ja toissa vuonna. Missä puput oikein luuraavat talvisin?

Tänään oli nuorimman veljeni konfirmaatio. Vauvasta on kasvanut melkein mies, kauheaa. Muistan ajatelleeni joskus teini-ikäisenä, että kun pikkuveli on 18, niin minä olen 30-vuotias. KOLMEKYMMENTÄ ikävuotta tuntui silloin ihan käsittämättömältä. Nyt siihen on enää alle kolme vuotta! Enpä minä tästä varmaan aikuisemmaksi ja järkevämmäksi enää muutu. Itsevarmuutta voisin ottaa vähän lisää, kiitos.

Pikkuveli syntyi todella pikkuisena vain puolentoista kilon painoisena. Syksyllä 1992, kun veli oli muutaman kuukauden ikäinen, neuloin niin, että veli makasi sylissäni reisieni päällä. Veli pysyi tyytyväisenä ja minä lämpimänä. Pikkuveljestä on hyvää vauhtia tulossa iso veli. Jo nyt hän on melkein siskonsa pituinen (eli varsin pitkä).

Ja lopuksi sitten oikea nuttura-kiristää-nilli:

Veljen konfirmaatiossa takanamme istui perhe jonka poika kuunteli konfirmaation aluksi musiikkia mp3-soittimella niin kovalla, että musiikin kuuli aivan hyvin. Käännyin mulkaisemaan poikaa (joka sattumalta on myös oppilaani), mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta. Minuutin päästä pyysin häntä laittamaan soittimen hiljemmalle, jolloin myös pojan isä reagoi ja pyysi myös poikaa laittamaan musiikin pois. Mikä vanhempia vaivaa, kun ei voida opettaa lapsille edes alkeellisimpia käytöstapoja?! En itse ole edes tapauskovainen, mutta tuollainen käytös kyllä ketuttaa. Kyllä jokaisen yläasteikäisen pitää pystyä istumaan kirkossa (tai oppitunnilla) puolitoista tuntia ilman mp3-soitinta. On varmaan turha mainita, että kyseinen lapsukainen on tunneillani kaikkea muuta kuin kuuliainen oppilas.

Että tällaista tänään.

You may also like

13 Comments

  1. Siitä on nyt muutama vuosi kun itse olen ollut rippikoulutyössä, mutta muistuu mieleen jokunenkin rippikoulumerkintöjä hakenut teini jolta on evätty jumalanpalvelusmerkintä esimerkiksi siksi, että on pelattu Game Boytä koko toimituksen ajan…

  2. Miunkin iso pikkupikkuveli on painanut syntyessään n. 1500g, vuonna -85! Niin ne vaan kasvaa, pikkuveli meni kihloihin muutama kuukausi sitten! (eihän se voi, sehän oli vasta yläasteella!)Nillityksestä: Pistän vähän paremmaksi. Alakoulun joulujuhlat, paikka juhlasalin yläparvi. Meneillään on luokan esitys, mutta kyseisen luokan parin oppilaan vanhemmat keskustelevat melko kovaäänisesti mitä aikovat tehdä joululomalla! :o Keskustelu kuului alas asti. Kivaahan se on, että isit ja äidit vaivautuu tulemaan paikalle lapsen joulujuhlaan, mutta… Yritä siinä sitten opettaa lapsille käytöstapoja, kun vanhemmat töröttää lippis päässä juhlissa ja höpöttävät vielä omia juttujaan! :(

  3. Osaisitkohan sie auttaa miuta vaivanneessa nappiasiassa? Sattuuko siulla olemaan samanlaisia, ja mitä mieltä oot niistä? Onko niissä helmiäistä vai ei? Tsemppiä hommiin, ite painin kanssa kirjojen ääressä eikä mikään etene.

  4. Kristel, tuollaista se varmaan aika pitkälle on… Tosin jos merkintöjä ei sitten tule, niin varmaan aika nopeasti oppivat mitä kannatta tehdä ja mitä ei.:)Tiinav, vaikeaa sitä on tosiaan lapsilta vaatia, jos ei vanhemmatkaan näytä esimerkkiä. Tässä tulee mieleen taas peruskoulun vastuu lasten KASVATUKSESTA, joka tuntuu vain lisääntyvän koko ajan (tai sitten minusta aloittelevana opettajana tuntuu siltä). Opetus jää sivuasiaksi, kun lasten kasvatuskin on jäänyt puolitiehen. Onpa synkkiä ajatuksia näin aamuisella.ps, laitan kommenttia blogiisi.

  5. Kiitos kommentista, testailenpa nappeja jossain vaiheessa. Mietin kyllä samaan aikaan kovasti, mitä teen noin monella valkoisella napilla, mutta eiköhän niille jotain käyttöä tule! Pirteämpää päivää!

  6. Ai saasta…mp3;sta kirkossa eikä vanhemmat sano mitään…MInä olen niitä tätejä jotka ensin mulkoilevat ja sitten vaikka omin käsin tarttuvat soittimeen ellei muu auta. Kerroit että melkein pyörryit kun näit niitä vanhoja lehtiä. Mulle kävisi luultavasti myös samoin…Kuulehan..viitsitö tulla Piilomajaan katsomaan kukkaroa jossa käytin silityskuvaa.Kun olen nähnyt että olet tumppuihin pannut niitä kuvia, niin oliko sama metodi, ja miten on kestävyyden kanssa?mulla ei ole vielä kokemusta siitä.

  7. Mäkin mietin kirkossa, että miten paljon opettaja voi vapaa-ajalla puuttua lapsien käytökseen…Sydän rupesi hakkaamaan, kun niitä lehtiä näin. Ja niitä lehtiä oli suhtkoht paljon, ei tosiaankaan vain pari. Oikeita ihanuuksia!Tekemäsi kukkaro on kyllä makea. :)Olen tehnyt silityskuvilla testejä ja tuo valkoiselle kankaalle silitetty kestää mainiosti pesun 40 asteessa. Mustille/tummille kankaille tarkoitettu “siirtokuvapaperisysteemi” ei toimi yhtään niin hyvin, parin kolmen pesun jälkeen kuva repsottaa nurkista ja halkeilee.

  8. Joo, kyllä se kummalle tuntuu, ettei nuoret voi sitä paria tuntia (oppituntia) olla soittelematta. Kai sekin kotoa opitaan, että heti tartutaan puhelimeen, kun joku asia päähän pälähtää eikä malteta odottaa sopivampaa hetkeä. Eihän kukaan singahda lankapuhelimellakaan soittamaan kesken syömisen tai muun puuhan. Kässänope olen muuten minäkin :)

  9. Kai minä olen vanhanaikainen, kun en ole edes tajunnut että mp3-soittimen voisi ottaa kirkkoon mukaan. Pitäisikö kokeilla seuraavalla kerralla? :DGradun suhteen voin lohduttaa, että minä omaani aikanaan tehdessä käsikirjoitin ja tuotin välissä yhden näytelmänkin ja silti valmistuin saman kalenterivuoden kuluessa. Eli suomeksi: äkkiä se sitten maailmaan putkahtaa kun on tullakseen! ;)

  10. Voi itku, onpa sinulla napit hienossa järjestyksessä! Omani ovat metallipurkissa sikin sokin. Pienenä oli ihana tutkia äidin samanlaista nappirasiaa.Minusta huono käytös on kyllä aikuisilta opittua. Lastenvaunujen kanssa liikkuessa huomaa, että teinit ovat ihan avuliaita ja keski-ikäiset tädit tylyimpiä. Ei vahingossakaan auteta tai tehdä tilaa. Ja aikuiset myös höpöttävät joka paikassa kännykkään kun työnantaja maksaa kulut.Me oltiin talvella kirkossa vauvan kanssa. Vauva kannusti iloisesti vauvakielellä pappia saarnanpidossa. Pari tätiä mulkoili niin vihaisina, että piti mennä pihalle odottamaan muita.

  11. Kaikki muu on kotona sotkussa, mutta napit, ompelutarvikkeet ja neulepuikot järjestyksessä. Kertookohan tämä jotain arvostuksesta?Kyllä minusta on kohteliasta viedä itkevä lapsi ulos, mutta vauvankielessä ei ole mitään vikaa.

  12. Olisi nappeja tarjolla jos vain kelpaa. Itse en niillä tee mitään ja roskiinkaan ei viitsisi heittää eikä kirppari tai huuto.net oikein iske. Onko sinulla mitään s-postia mihin voisin lähettää tarkempaa tietoa?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *