Nyt on luvassa pitkää ja polveilevaa tekstiä ompelemisesta. Pitsiunelmia -blogissa pohdittiin, että mikä olisi viherpeukalon ompeluun liittyvä vastine. En osaa sanoa, mutta siinä missä moni odottaa pääsevänsä myllertämään pihaa lumien sulattua ja ilmojen hieman lämmittyä, minä odotin viikko sitten pitkää viikonloppua ompelusten parissa. Mies lähti moottoripyöräilemään ja minä ompelukoneeni pariin. Kaikista mukavinta on ommella ilman deadlineja, ihan omaksi huviksi.
Tulevien projektien kankaita ja nauhoja. On varmaankin helppo uskoa, että minulla on jonkinasteinen pallokuvioaddiktio:
En ole ommellut mitään isompaan pariin kolmeen vuoteen ja nyt olen parin viikon aikana ommellut kaksi hametta ja kesätopin. Suunnitelmissa on vielä ainakin kolme mekkoa ja kaksi paitaa. Tekeminen ja kangas ei ainakaan lopu ihan heti. Olen myös hieman huolestunut, että tarkistaessani kotona ompelulanka- ja vetoketjuvarastojani, löysin sopivat ompelulangat ja piilovetoketjut kaikkiin suunnittelemiini projekteihin. Varastot saattavat olla vähän liiankin kattavat.
Olen hyvin hidas ompelija: kahdessa vapaapäivässä sain valmiiksi kaksi hametta, vaikka tein töitä melkein koko ajan. Minä en “surauta” mitään nopeasti ja vaikeimmat kohdat harsin, koska en pidä purkamisesta. Inhoan edelleen piilovetoketjujen ompelua, vaikka olen harjoitellut sitä aika paljon. Käsityönopettajakoulutuksen omaava ei varmaankaan saisi sanoa näin!
Kun olin lukioikäinen, kävin paljon ompelija-mummini luona ompelemassa. Hän ei varmaan hennonnut kieltää, vaikka tiesi joutuvansa auttamaan minua paljon. Jäkikäteen minua on kyllä nolottanut, kun olen tajunnut, että miten paljon häntä vaivasinkaan! Ei minulla mitään kaavoja ollut, mummi kaavoitti parin ikivanhan peruskaavan avulla. Kun mummi kuoli minun ollessani 20-vuotias, tajusin, etten ollut tosiaan ikinä ommellut vetoketjua vaatteeseen: mummini aina sanoi, että hän ompelee vetoketjun nyt, katsotaan sitä vetoketjun ompelua joskus myöhemmin. Sitä päivää ei ehtinyt ikinä sitten tulla, ihmiset taitavat olla sitkuttelijoita luonnoltaan. Onneksi sittemmin opin ompelemaan vetoketjun ihan itsekseni.
Mummilta ei paljoa kartanoita henkisen perinnön lisäksi jäänyt, mutta minä sain osan hänen ompelutarvikkeistaan, kuten yllä olevan sormustimen ja kassin, jossa oli jo 1950-luvun lopulla edesmenneen isotätini kirjontatöitä. Mummini sanoi aina, että häneltä puuttui kärsivällisyys, siksi hän ompeli(!), siskonsa taasen kirjoi. Isotädin kirjontakankaasta syntyi alla oleva kesäinen aivinatoppi, kangasta riitti vielä vinonauhan tekemiseenkin. Kyllä yli 50 vuoden säilöminen kannattaa!
Jotain, mikä Helsingistä puuttuu on Jättirätti-kangaskaupat. Lähes legendaksi muodostuneet Jättirätit sijaitsevat kaikki Varsinais-Suomessa. Kun käymme sukuloimassa Turussa, pyrin käymään Turun Jättirätissä ja mopohan siellä aina karkaa ja pahasti. Hinnat ovat edullisia ja oikeita vaatetukseen sopivia kankaita on paljon. Pääsiäisenä käydessäni löysin useamman nätin vintage-henkisen kankaan. On hurjaa, että puuvillamusliinia saa 5 euron metrihintaan tai pellavasekoitteita 7 eurolla/metri. On myös hurjaa, miten paljon kangasta ihminen voi ostaa noin 15 minuutissa.
Tykkään, kun kaavoituksen suhteen on eri mahdollisuuksia, kun osaa ja pystyy muuttamaan peruskaavoja tai muokkaamaan valmiskaavoja. Valmiskaavoissa olen ihastunut Colette Patternsien malleihin. Tilasin ennen joulua kaksi kaavaa + Sarain juuri ilmestyneen kirjan, kun ne sai edullisella yhteistarjoushinnalla. Eniten tykkään Coletterien malleissa vanhanaikaisuudesta (hyvässä mielessä) ja siitä että niissä oikeasti käytetään aikaa yksityiskohtiin. Täysvinoon leikatut mallit ovat erityisen hienoja. Yllä ollut valkoinen aivinatoppi on leikattu tämän Coletten ilmaiskaavan mukaan, tosin muutin kaavaa hieman omalle ruumiinrakenteelleni sopivaksi. Sivuilta löytyy muuten paljon ompelututoriaaleja ja pikku vinkkejä, kannattaa katsoa, jos ompelu kiinnostaa.
