Sanallinen tehtävä:

Ystävän häät ovat lauantaina klo 15. Juhlahuivi tulisi saada pingoitettuna kuivamaan jo perjantai-iltana, jotta lauantaina huivi olisi valmis käytettäväksi. Perjantai-iltana on tarkoitus lähteä baariin seitsemän maissa. Huivia on neulottu 50 grammaa ja jäljellä on toiset 50 grammaa. Ehtiikö Mielitty saada huivin valmiiksi, jos hänen neulontavauhtinsa on kolme grammaa tunnissa?

Bonus:

Miten uskot Mielityn oikeanpuoleisen silmän takana jomottavan päänsäryn vaikuttavan neulomisnopeuteen?

Ekstra-bonus:

Huivilanka on merinovillaa, 50 gramman kerässä on 400 metriä lankaa. Onko Mielitty hidas neuloja vai laiskotteleeko hän?

Joo, olen harkinnut asukokonaisuuden häitä varten uusiksi.

Continue Reading

Huivi kymmenessä päivässä?

Löysin ihan omista varastoista langat huiviin, jonka tulisi sopia kuvassa olevasta kankaasta tehdyn leningin kanssa. Yhteensopivan leningin ja huivin kera voisi sitten juhlistaa ystävän häitä. Ainakin tällä hetkellä

kuvittelen

, että tiilenpunainen ja siniharmaa soivat hyvin yhteen. Katsotaan miltä lopputulos näyttää ja päädynkö ihan johonkin muuhun ratkaisuun.

Juuri tällaisia tilanteita varten on hyvä marinoida ihania lankoja kaapissa. Ei voi koskaan tietää milloin lankaa tarvitsee kahteenkymmeneen villapaitaan ja kymmeneen huiviin. Tähän työhön valittu lanka on Knit Picksin Shadow‘ta, ohutta merinovillaa.

Huivi neulominen kymmenessä päivässä ei ole mikään ongelma, mutta kun huivimallikin on vielä mietinnän alla… Jos ei mitään uutta jännää löydy, neulon Liisan liljan. Mallikerta kun on muistissa.

Continue Reading

Työn viimeistelyä ja uuden suunnittelua

Pihlaja-takki valmistui tänään aikamoisen väännön jälkeen. Kuvia ja tarkemmat tiedot takista tulee, kun saan itseni jonkinlaiseen kuosiin ja kuvaajan kanssa aikataulut sopivat yhteen. En oikein tiedä mitä takista ajattelisin, kuviointi tuntuu varsin runsaalta.

Seuraavaksi haluan tehdä jotain nopeasti valmistuvaa. 30-luvun kirjoneuleslipoveri saa siis odottaa. Ajatusta on lantiolle ulottuvasta neuleliivistä, koska tämä paita on ihastuttanut käyttömukavuudellaan. Miksi olen tehnyt ennen talvineuleista niin lyhyitä?

Noissa kuvissa on neuleiden alustana villakangas, josta minun on pitänyt tehdä hame jo pari vuotta. Kaavatkin ovat valmiina, mutta nyt on koko ajan niin kauhea väsy, ettei oikein jaksa keskittyä opintojen lisäksi kuin mekaaniseen neulomiseen. Siskon verhotkin odottavat lyhennystä ties monettako kuukautta. Ihan tyhmää tämä oma laiskuus.

Yksi huiviprojektikin odottaa: Parin viikon päästä ovat ystävän häät, joihin minulla on erikoinen mekko, sen seuraksi pitäisi kehitellä jokin yksinkertainen huivi. Ei, varastostani ei löydy YHTÄÄN sopivaa huivia. Mekossa on harmaata ja valkoista, mutta en todellakaan pitäisikö huivin olla harmaasävyinen vai jotakin ihan muuta.

Kauheita ongelmia mullakin on. Milloinkohan saisin kokonaisen postauksen ilman valitusta aikaiseksi?

Continue Reading

Hiljaista

Viime päivinä olen iltaisin lukenut Janoschin Suurta Panamakirjaa ja neulonut neuletakkia:

Sain äidiltä pari vuotta sitten lahjaksi Panamakirjan, johon on koottu yhteen kaikki 80-luvun alussa ilmestyneet Janoschin satukirjat.

Pikku Tiikerin ja Pikku Karhun (unohtamatta Tiikeriankkaa!) seikkailut ihastuttavat samalla tavalla kuin lapsena. Ehkä minulla on joku ruuvi löysällä, mutta melkein itkettää, kun Pikku Tiikeri huolehtii uimataidottomasta Tiikeriankasta (Tiikeriankkahan on pyörillä kulkeva lelu).

Neuletakki edistyy ja lanka onkin riittoisampaa kuin kuvittelin. Lankaa riittänee 3/4-pituisiin hihoihin. Tällä kertaa poikkeuksellisesti aloitin vartalo-osan neulomisella ja pelkään, että minulle käy klassisesti: Into neulomiseen lopahtaa ennen toisen hihan neulomisen aloittamista.

Sitten vähän rutkuttamista:

Itseäni ärsyttää suunnattomasti se, että olen alkanut olla todella huolimaton kirjoittamiseni suhteen. En tietenkään ikinä ole ollut mikään loistava kirjoittaja, lukiossakin sain ainekirjoituksesta välillä välttäviä pilkkuvirheiden takia. Toivoisin joka tapauksessa, että tuottamani teksti olisi edes luettavaa.

Continue Reading

Almost cute overload

Mietin vain, että missä vaiheessa kyllästyn pitsiin, nappeihin ja villaan?

Toivottavasti en ikinä. Uutta pitsinappivilla -juttua tulossa!

Jos joku ei ole vielä käynyt Cute Overload -sivustolla, niin nyt on paras käydä. Omia suosikkejani ovat kuvat siileistä.

Käsityö-/lifestyle -blogi Nest Decorating on myös visiteeraamisen arvoinen. Keijukruunut ovat ihania ja niin söpöjä.

Pitää myös todistella itselleen (ja muille), että kyllä minustakin pieni martta löytyy: Kävimme keräämässä loput mummolan viinimarjat talteen. Mikseivät mustikat voi myös kasvaa tertuissa?

Continue Reading

Neulesuunnitelmia

Project Spectrum on mennyt viime aikoina vähän ohi. Itse asiassa en ole uhrannut ajatustakaan tälle elokuun alussa alkaneelle värikaudelle. Nyt kyseessä olisi ruskeita, oransseja ja violetteja juhliva kahden kuukauden kausi.

Nyt minulla sitten on suunnitteilla kaksi ruskeaan kategoriaan menevää neuletakkia. Lisäksi ruskea neulehame on ajatustasolla.

Finlaysonin Karoliina-langan löysin tällä viikolla kirpparilta. Olen koko kesän ajan harmitellut, kuinka nykyään ei tunnu löytyvän erikoisempia puuvillalankoja. No nyt löysin ja vielä edullisesti! 450 grammaa lankaa maksoi yhteensä viisi euroa. Kirpparikierroksella oli muutenkin kivaa, teimme hyviä löytöjä. Olen jopa pohtinut erillisen “Kirpparilla”-blogin perustamista, kun löytöjä olisi aina kiva esitellä.

Takkimalli syntyi langan myötä:

En ole ihan vakuuttunut tämän mallin onnistumisesta, haluaisin siihen 1930-luvun neuletakkien henkeä. Pelkään, että lopputulos on enemmän 1980-lukua korostetuine olkapäineen ja liiallisine nyppyineen. Mutta katsotaan. Ainakin lanka on niin paksua, että pintaa syntyy hetkessä.

Erilaisia nyppyjäkokeiluja, oli yllättävän vaikeaa löytää juuri tälle langalle sopiva malli:

Haluaisin ruskeasta Kitten Mohairista vähän juhlavamman takin:

Ongelmana on, että olen löytänyt täydellinen neuloksen, mutta sen rakenne tulee näkyviin vain valoa vasten. Ei auta isommat puikot, neulos taitaa sopia vain eri tyyppiselle langalle.:( Jatkan neuloksen etsimistä. Tähtimäistä pitsineulemallia siis etsitään!

Beige neuletakki on olkapääosuutta vaille valmis. Yleensä teen raglanhihat, koska silloin vartalokappaleen ja hihojen yhdistäminen on todella helppoa. Lisäksi minulle sopivat omasta mielestäni raglanhihat.

Välillä kuitenkin malliin haluaa istutetut hihat:

Istutettujen hihojen suunnittelu onkin sitten stressaavampaa, siinähän tarvitsee oikeasti laskea

silmukoita ja kerroksia. Usein joutuu purkamaan kerroksen siellä sun täällä, ja tämä ottaa aivoon, kun neule on loppusuoralla ja sen haluaisi saada vain valmiiksi ja päälle.

Olen yrittänyt tsempata itseäni sillä, että yksittäiset, uniikit neuleet ovat oikeastaan aina prototyyppejä. Niissä kokeillaan ratkaisuja ensimmäistä kertaa ja purkamista ei kannata ottaa kauhean vakavasti. Yleensä kuitenkin toivon, että olisin sitä ihmistyyppiä, jolle sopii laatikkomaiset villapaidat ilman mitään turhia kommervenkkejä.

Continue Reading

Muutoksia

Sain viikonloppuna kuningasidean vaihtaa työhuoneessa huonekalujen järjestystä niin, että yhdelle seinälle mahtuu yksi kirjahylly lisää. Olen siis taas samassa tilanteessa kuin viime syksynä. Kirjojen määrä ei kuitenkaan ole lisääntynyt (onneksi!) kirjahyllyn verran, vaan uusi hylly tulisi kirjoille JA käsityötarvikkeille.

Työhuoneen piristämiseen kuuluvat myös kukat:

Keksin hankkia työpöydän yläpuolelle kaksi pientä amppelikukkaa, kääpiökissuksen ja muorinkukan. Nuo simpukka-amppelit (Tarjoustalosta 1,3€/kpl) ovat niin kitschiä, että ne ovat hienot.

Neulerintamallakin tapahtuu jotain:

Aloitin huivin keltaisesta vironvillasta. Saa nähdä mitä tuosta tulee, en tällä hetkellä tiedä onko väri ihana vai aika kauhea.

Päivän piristykseksi suosittelen Kirsi Virtasen ohjelman jaksoa Pirut. Ohjelmassa suhtaudutaan kriittisesti eri uskontoihin ateistin näkökulmasta, jos sellaisesta ei pidä, kannattaa kuuntelu jättää suosiolla väliin.

Continue Reading

Alpakka ja merino, mikä ihana tekosyy

Laitoin slubipuuvillaisen neuletakin alun jäähylle, koska halusin tehdä välissä neuleen jostain joutuisammasta langasta. Zitronin Cambio (alpakkaa 50%, merinovillaa 50%) kävi tähän projektiin mainiosti.

Miten kivaa onkaa neuloa 4,5 mm:n puikoilla kohtuullisen paksua lankaa (50g/80m), kun neuletta tuntuu syntyvän hetkessä monta senttiä. Ja Cambio on niin ihanan pehmeääkin! Ainoa huono puoli langassa on se, että värikartassa on vain luonnonvalkoista, ruskeita ja harmaita sävyjä. Valitsin tummimman harmaanruskean, joka käy monen muun värin kanssa.

Tähtäimessä on perusvillapaita poolokauluksella. Edellinen samantyyppinen neuleeni on kulumassa kyynerpäistä puhki. Eli kyseessä on oikeastaa päivitetty versio vanhasta neuleesta.

Tänään on ollut vapaapäivä, olen vain neulonut ja katsonut kolme jaksoa Midsomerin murhia. Nyt voisi ehkä harkita ulos lähtemistä, kun siellä ei näytä satavankaan.

Mistäköhän netistä muuten löytyisi ilmaisia kokonaisia äänikirjatiedostoja? Kaipailisin selko-englannilla puhuttua kuunneltavaa.

Continue Reading

Jaa, talvi on selvästi tulossa

Postaukseni alkavat olla hieman itseään toistavia, mutta lapastäti täällä taas:

Naapuri näki lapaset ulkoilemassa pihalla ja kommentoi, että olen sitten tehnyt muutamat lapaset talvea varten. En halunnut häiritä hänen mielenrauhaansa, en siis sanonut, että tässä on vain osa tekemistäni lapasista.

Tänään oli ihana virkata ulkona auringonpaisteessa. Dramatiikkaa iltapäivästä ei kuitenkaan puuttunut, sain katkaistua virkkuukoukun!

En ole ikinä katkaissut yhtään ohutta sukkapuikkoakaan (ainakaan muistaakseni), mutta tänään katkaisin 2,5mm virkkuukoukun. Pidän koukkua virkatessa veitsiotteessa, joten koukku joutuu kovemmalle koetukselle kuin kynäotteessa. En muista, että kukaan olisi opettanut minulle kuinka koukkua virkatessa tulee pitää, vaan opettelin tuon ihan itsekseni. Kuinkakohan moni virkkaa veitsiotteella, kynäote taitaa olla aika paljon yleisempi?

Onneksi varastoista löytyi toinen saman paksuinen koukku, ei mennyt siis iltapäivä pilalle. En tietenkään olisi voinut tehdä mitään muuta kuin virkata, kun se olin kerran aloittanut. En, vaikka minulla on noin kymmenen projektia käynnissä.

Tällaisia Riemupyöriä sitä sitten syntyy pikkuhiljaa:

Ensi kerralla toivottavasti jotain ihan muuta. Muut projektit vain tuntuvat edistyvän niin hitaasti.

Continue Reading

Beigen puuvillatakin suunnittelua

Ostin muutava viikko sitten kirpparilta langat neuletakkiin, kun halvalla sai. Lankaa on puoli kiloa ja se on puuvillaksi höttöistä ja kevyttä. Tästä voisi vetään johtopäätöksen, että lanka on myös riittoisaa. Jatkossa saamme nähdä, että onko luulo tiedon väärti.

Toivon hartaasti, että lanka riittää tämänlaiseen takkiin:

Mallitilkun alun neuloin 3,5mm puikoilla, mutta oli pakko vaihtaa puolta numeroa ohuempiin, kun tuosta tuli aivan verkkoa. Puudun varmaankin jossain vaiheessa sileään neulokseen, mutta ainakaan vielä en ole keksinyt, että mitä muuta neulosta käyttäisin. En haluaisi mitään verkkomaista pitsiä.

Jos lanka olisi ollut tiiviimpää ja ei niin hauraan oloista, olisi se ehkä halunnut Aune-hameen tyyppiseksi vaatekappaleeksi.

Lupasin itselleni kesäkuun alussa, että pidän kesäkuun lomaa opinnoista. No nyt on heinäkuu jo hyvin aluillaan ja eipä opinnot kiinnosta, ei. Pitäisi ehkä tehdä jonkilaista aikataulutusta, että muuttuisi hieman konkreettisemmaksi tämä opiskelu. Aivoloma on vain niin kivaa.

Continue Reading