Järjestin menneellä viikolla nappivalikoimani. Kerran nappiholisti, aina nappiholisti:
Noita on vain niin kiva järjestellä ja katsella.
Nappeja tullee uuteen laukkumalliin, kunhan saan päätettyä, että mihin ja miten:
Innostuin perjantaina aloittamaan taas askartelun. Jätin viisi(?!) vuotta sitten kesken laatikoiden päällystämisen ja ajattelin nyt hoitaa sen loppuun. Liisteröintiä olen harrastanut viimeksi yli kymmenen vuotta sitten kuvataidekoulussa, jos tapetointia ei oteta huomioon. On muuten terapeuttista hommaa, suosittelen. Lisää kuvia, kunhan nämä laatikot ovat valmiita. Viiden vuoden kuluttua?
Olen vähän saamaton neulomisen ja kaiken muunkin suhteen. Ahdistuin taas, kun inventoin kankaita: Niin paljon kivoja kankaita, niin vähän aikaa tehdä niistä mitään. Keltainen puuvillatakki edistyy jotenkuten, puolitoista hihaa nyt valmiina.
Opiskeluasiat stressaavat enemmän kuin saisivat. Yritän hokea itselleni, että ei tässä ole mitään hirveää kiirettä. Vähän ahdistaa, kun kahden viimeisen kuukauden aikana olen gradun suhteen vain pyöritellyt kappaleita ja tehnyt muutaman haastattelun. Puolentoista viikon päästä pitäisi olla jotain valmistakin näyttää.
Sain torstaina hiplailla aarteita: Yhdellä graduhaastateltavallani on peritty kokoelma venäläisiä, ranskalaisia ja saksalaisia muotilehtiä 1880-luvulta 1930-luvulle. Mukana on myös kaavoja. Melkein pyörryn kun näin tuon aarteen. Pyytelin lupaa saada joskus skannailla noita, kuvia voisi käyttää kuvituksena ja kaavat olisi kyllä kiva jäljentää.
Pupukausi on alkanut jälleen. Näin viime ja toissa vuonna. Missä puput oikein luuraavat talvisin?
Tänään oli nuorimman veljeni konfirmaatio. Vauvasta on kasvanut melkein mies, kauheaa. Muistan ajatelleeni joskus teini-ikäisenä, että kun pikkuveli on 18, niin minä olen 30-vuotias. KOLMEKYMMENTÄ ikävuotta tuntui silloin ihan käsittämättömältä. Nyt siihen on enää alle kolme vuotta! Enpä minä tästä varmaan aikuisemmaksi ja järkevämmäksi enää muutu. Itsevarmuutta voisin ottaa vähän lisää, kiitos.
Pikkuveli syntyi todella pikkuisena vain puolentoista kilon painoisena. Syksyllä 1992, kun veli oli muutaman kuukauden ikäinen, neuloin niin, että veli makasi sylissäni reisieni päällä. Veli pysyi tyytyväisenä ja minä lämpimänä. Pikkuveljestä on hyvää vauhtia tulossa iso veli. Jo nyt hän on melkein siskonsa pituinen (eli varsin pitkä).
Ja lopuksi sitten oikea nuttura-kiristää-nilli:
Veljen konfirmaatiossa takanamme istui perhe jonka poika kuunteli konfirmaation aluksi musiikkia mp3-soittimella niin kovalla, että musiikin kuuli aivan hyvin. Käännyin mulkaisemaan poikaa (joka sattumalta on myös oppilaani), mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta. Minuutin päästä pyysin häntä laittamaan soittimen hiljemmalle, jolloin myös pojan isä reagoi ja pyysi myös poikaa laittamaan musiikin pois. Mikä vanhempia vaivaa, kun ei voida opettaa lapsille edes alkeellisimpia käytöstapoja?! En itse ole edes tapauskovainen, mutta tuollainen käytös kyllä ketuttaa. Kyllä jokaisen yläasteikäisen pitää pystyä istumaan kirkossa (tai oppitunnilla) puolitoista tuntia ilman mp3-soitinta. On varmaan turha mainita, että kyseinen lapsukainen on tunneillani kaikkea muuta kuin kuuliainen oppilas.
Että tällaista tänään.
