Suomen käsityönmuseosta

Yksi museovitriineistä:

Kuten jo aikaisemmin kirjoitinkin, olimme viime sunnuntaina suvun voimin Jyväskylässä ja kävimme mm. Käsityön museossa. Käsityön museon perusnäyttelyn olin nähnyt jo aikaisemmin, mutta se oli muutamassa vuodessa jo muuttunut aika paljon. Perusnäyttely koostuu vitriineistä, joissa on esillä erilaisia käsitöitä aina saunajakkaroista Ulla Pohjolan kirjottuihin taide-esineisiin. Lisäksi näytillä on kansallispukuja, toimiihan museon yhteydessä myös Kansallispukukeskus. Kansallispukukeskuksella on huone (kooltaan ehkä noin 5 neliömetriä), jonka kaksi seinää on täynnä kansallis- ja muinaispukuja käsitteleviä mappeja. Selasin nopeasti Muolaan kansallispuvun mappia, koska ennen en ole löytänyt mitään muuta tietoa puvusta kuin kuvan. Voisin leiriytyä tuonne huoneeseen pariksi viikoksi tutkimaan eri pukujen tietoja.;)

Museon yläkerrassa oli esillä Kansanomaiset sukat -näyttely. Esillä oli, kuten näyttelyn nimestä voi päätellä, erilaisia sukkia ja sukkanauhoja. Marjo Vainion neulomat sukat ovat toisintoja 1700- ja 1800 -luvun sukista. Sukat ovat osa Suomen kansallispukuneuvoston mallipukujen kokoelmaa. Osa näyttelyn sukista oli Kyllikki Mitrosen kansanomaisten sukkien mukaan suunnittelemia. Mitrosen neulomat sukat löytyvät Sukkasillaan-kirjasta.

Olisin voinut olla pienessä sukkanäyttelyssä paljon pidempäänkin. Ohuen ohuet villaiset ja puuvillaiset sukat olivat upeaa katsottavaa. Jännät sukat, joiden kaltaisia en ollut ennen nähnyt, olivat villasta neulotut sukat, jotka oli värjätty vasta valmiina. Sukkien erikoisuus oli se, että kallista punaista väriä oli säästetty ompelemalla sukansuuhun ja jalkapohjaan tiukat esto-ompeleet ennen värjäystä. Tällöin punaista väriä ei kulunut niihin sukan osiin, jotka jäivät hameenhelman alle ja kengän sisälle piiloon. Nerokasta! Joskus olisi mukava koettaa tehdä tuollaiset ohuen ohuet villasukat.

Continue Reading

Uudet projektit ja joululahjavalvojaiset

Työssäkäynti, hörhöily (kaikenmaailman matkustaminen) ja panikoiminen opinnoista tuntuu vieneen tilaa käsitöiltä ja blogin päivittämiseltä. Lisäksi monia käsityöprojekteja en voi täällä vielä esitellä, koska noilla projekteilla kevennän joulupukin taakkaa. Eilen vietin pari tuntia joululahjoja paketteihin kääriessä. Suurin osa lahjoista alkaa jo olla tehtynä/ostettuna ja paketeissa, mutta vielä olisi tekemistä!

Kuitenkin tässä välillä olen ehtinyt aloittaa punaista neulepaitaa Italiasta tuomastani langasta. Lankaa on vain 500 grammaa, että saa nähdä riittääkö se. Jos ei, niin hihoista tulee lyhyemmät. Olen ajatellut paidan koristukseksi kirjontaa. Ei mitään perinteistä, vaan jotain todella outoa. Katsotaan, mitä syntyy.

Olen myös jatkanut maaliskuussa Pietarin-matkalla aloittamaani harmaata virkattua huivia. Huivi näyttää näin todella tylsältä ja sitä se onkin. Lanka on ties mitä varastoistani löytynyttä lankaa. Kunhan saa huivin valmiiksi, niin se joutuu väripataan. Toivottavasti on myös värjäytyvää laatua.

Ruokapäiväkirjan pito oli opettavaista. Havaitsin, että en oikeastaan syön kunnon aterioita, vaan koko ajan välipaloja. Olen nyt vähän yrittänyt hillitä suklaan syömistä ja sen sijaan alkanut syödä ainakin yhden lämpimän ateriaan päivässä. Ongelmana on, että tulen todella helposti kiukkuiseksi, jos on vähänkin nälkä. Minuun kyllä käy slogan “Hyvä ruoka, parempi mieli” täydellisesti. ;)

Merihistorian esseen olisi pitänyt olla valmis tänään. No, se ei sitä ole. Ilmoitin tosin jo eilen luennoitsijalle, että hän saa esseeni vasta maanantaina. Toisaalta, luennoitsija ilmoitti, ettei ehdi lukea esseitä ennen uutta vuotta. En siis tunne kauheaa syyllisyyttä. Harmittaa vain, kun essee tuntuu olevan oikea riippakivi.

Continue Reading

Tallinnasta

Selitykset ruokapäiväkirjasta, Jyväskylästä ja myöhässä olevasta esseestä myöhemmin, nyt lokikirja Tallinnan retkestä: Olimme alkuviikosta siipan kanssa siis hyvin edullisella kahden päivän retkellä Tallinnassa (tosin vain matka oli edullinen, ostokset eivät).

Kyllä, ostin TAAS punaista lankaa. ;)

Kuvan alareunassa näkyvät viime talvena neulaamalla tekemäni kintaat.

Ohjelmaan kuului niin syömistä, juomista kuin ostoksilla olemistakin. Tällä kertaa retkeen ei kuulunut yhtään varsinaista kulttuurikohdetta (ts. museota). Yövyimme jo toista kertaa Tallink-hotellissa, ja voin suositella hotellia kaikille. Vaikka hotelli on supermoderni lasipalatsi ulkoa, niin sisältä hotelli on todella mukava.

Vanhan kaupungin joulutorilta ei löytynyt yhtään mitään ostetettavaa, mutta rautatieaseman takana olevalta Jaama-torilta löysin kauniita ja käyttökelpoisia lankoja, virolaista villaa ja australialaista merinovillaa. Suosittelen Jaama-toria lämpimästi kaikille Tallinnaan menijöille. Tori on oikea kansantori, hinnatkin ovat kohdallaan. Jäin ihastelemaan myös virolaisia vanhantyylisiä huopikkaita. Kuvassa oikealla olevan harmaanruskean mohairlangan ostin Filatista. Filatista hankin myös Addin pyöröpuikkoja.

Poeke-kadulla ollut lankakauppa (Mill Wool) oli mystisesti suljettu. Toisaalta se oli ihan hyvä, jäi rahaa muuhunkin kuin lankaan. ;) Olde Hansan yhteyteen on avattu viikko sitten virolaisten käsityöläisten keskiaikaisten mallien mukaan valmistamia esineitä myyvä kauppa. Sekosimme kaupassa siipan kanssa täysin ja ostimme maustepurkkeja, kolpakoita, lasipikareita, pihlajapuisen kamman ja aterimia.

Vain osa saaliista:

Ostin kaupasta vielä iihanan soljen, jossa on erilaisia korukiviä. Nyt pitäisi enää tehdä keskiaikainen aatelisnaisen puku. ;) Muinaispuvustakin kyllä puuttuu vielä esiliinan pronssispiraalikoristelu…

Ostin lisäksi Kirikindad 1 ja 2 -kirjat (40 kroonia eli noin 2,7€ kappeleelta). Aino Praaklin tekemät ohjeet kansanomaisiin virolaisiin kirjolapasiin ovat upeita, kirjoissa on ainakin kymmenen mallia, jotka haluaisin toteuttaa.

Matkan anti oli siis varsin onnistunut. Ostosten välissä hengasimme taas lempikahvilassamme. Ihanaa kaakaota, suklaata ja leivonnaisia. Käykää tutustumassa, jos olette Tallinnassa!

Continue Reading

Jyväskylän retkestä

Nyt lyhyt selostus sunnuntaisesta sukuloimis- ja käsityöretkestä Jyväskylään. Mukavaa oli, vaikka kaksi melkein neljän tunnin junamatkaa saman päivän aikana puuduttivatkin. Kävimme vierailemassa serkkuni luona, joka on käsityöläinen. Hän tekee muun muassa kauniita huovutettuja haltijoita. Käykää katsomassa uusimman Glorian Koti -lehden sivu 63. Keskeltä sivua löytyy serkkuni Mareenan tekemä haltija.

Matkan tärkein kohde oli Käsityön museo ja siellä järjestetyt käsityöläisten markkinat ja sukkanäyttely. Markkinoilta löysin Anu Pylsyn suunnitteleman paidan, jossa on rajakarjalaisia solkia, punainen painatus mustalla pohjalla. Tyylikästä. Samassa korttelissa olevasta käsityökaupasta löysin siipalle lahjaksi uudet korvaläpät. Itsellen ostin lisäksi Käsityönmuseosta Perniön muinaispukua käsittelevän kirjan. Puvun valmistusohjeet ovat ykstyiskohtaiset, tuon kirjan mukaan voisi valmistaa Perniön puvun. Täytyy huomauttaa, että itse en usko, että muinaispuvun mekko on ollut tuon kuvan mallinen. Hartialäpät ovat todennäköisesti hyvinkin keksityt, mekon pitäisi olla saman tyyppinen kuin Euran puvun mekko.

Käsityön museosta jaarittelen lisää kunhan palaan keskiviikkona Tallinnasta. Silloin myös luvassa ruokapäiväkirjan analysointia ja yhteenveto Tallinnan retkestä. ;)

Continue Reading

Ikeasta ja ruuasta

Eilen vierailimme Ikeassa siipan kanssa. Vihdoin puolen vuoden jahkailun jälkeen saimme kylpyhuoneeseen kauniin pajuisen pyykkikorin. Hairahduimme ostamaan myös kasan kynttilöitä ja minä myös joululahjuksiksi menevää tavaraa. Kerrankin pysyin kangasosastolla tiukkana ja en ostanut yhtään mitään, vaikka ihania kankaita kyllä bongasin.

Siippani taitaa olla ainoa tuntemistani miehistä, joka oikeasti tykkää Ikeassa pyörimisestä. Hänellä ei tunnu olevan kiire sieltä mihinkään ja saan rauhassa pähkäillä kuinka monta touksukynttilää tarvitsisinkaan. Eilisellä Ikea-reissulla siippani valitti ainoastaan Ikean hotdogeista, ne kun ovat kuulemma liian pieniä. ;) Itse olen sitä mieltä, että jos hotdog ja juoma maksavat yhteensä 1,20€, niin silloin ei kannata odottaa suurta gourmet-annosta.;)

Vaikka joku vihjasikin, että makean syöminen kannattaisi jättää viikonloppuun, niin karkkikuuri tuntuu jatkuvan. Hävettää kirjoittaa kahden viime päivän syömiset tänne. Ruuan määrän ja laadun perusteella voisi kuvitella, että painan vähintään 120 kiloa.

Eilisen syömiset:

Multivita Pore, vähäkalorista mansikkakeittoa lasillinen, 2 palaa joululimppua voimariinilla, fetajuusto -pasteija (fetaa tosin pasteijassa ei ollut liiemmältä), luumu-Bona, cola lightia, kupillinen teetä, 100 grammaa geisha-suklaata, Ikean hotdog, sokeroitua puolukkamehua iso lasillinen, sokeroitua seljankukkamehua lasillinen.

Toissapäivän syömiset:

Multivita Pore, vähäkalorista mansikkakeittoa lasillinen, 2 palaa joululimppua voimariinilla, vadelma trip-mehu, bebe-leivos, lihapiirakka, 3/4 francescana -pizzaa, tuoppi olutta, lasillinen portviiniä.

Continue Reading

Markkinoista

Eilen alkoivat Tuomaan markkinat Helsingissä Esplanadilla. Ostin kaksi lampaantaljaa vuoteen jalkopäätä lämmittämään, kun halvalla sain. Lisäksi ostin Honkarinteen lammastilan vaaleanruskeaa villalankaa noin 250 grammaa. Langasta tullee säärystimet ja lapaset. Honkarinteen kojulla oli myytävän myös sateenkaarivärjättyä lankaa ja kasvivärjättyjä lankoja. Langat eivät olleet mitenkään edullisia, mutta minusta on hauska ostaa lankaa, kun tietää millä tilalla lampaat ovat määkyneet.;)

Lisäksi markkinoilla oli Johanneksen pellavan Pellavillava-lankaa. Olin vähän pettynyt värjäyksen laatuun. Haltijalankojen kohdalta lanka ei ollut värjäytynyt ja muutenkin värjäys oli mielestäni epätasainen. Lankojen värit olivat kyllä kauniit, mutta värjäyslaadun takia lanka jäi sitten ostamatta.

Kävimme eilen siipan kanssa katsomassa Lupaus-elokuva. Odotukset olivat kovat, mutta elokuva oli vain huono ja hengetön. Tarina oli aivan kamala ja näyttelijät eivät tuntuneet eläytyvän. Minusta tuntuu, että minut on hemmoteltu pilalle Klaus Härön elokuvilla (Näkymätön Elina, Äideistä parhain). Kuvittelin jo, että uudet suomalaiset elokuvat olisivat laadukkaita. No, pitää vain jatkaa Härön fanittamista.;)

Lähdemme suvun joukolla Jyväskylään sunnuntaina. Pääkohteet ovat Käsityön museo ja siellä olevat markkinat ja sukkanäyttely. En malta odottaa! Retkestä raporttia alkuviikosta.

Esseen talonpoikaispurjehduksen vaikutuksesta kansanomaiseen pukeutumiseen Suomenlahden saarilla pitäisi olla valmis puolentoista viikon kuluttua. Pelkäänpä, että toinen essee ei taida valmistua ajoissa. Se ei sinänsä haittaa, koska opintoja on tullut tehtyä muutenkin tarpeeksi.

Eilisen syömiset:

Multivita Pore, joululimppua 2 palaa voimariinilla, cokis lightia, banaani, mustikkabona, Pirkka-kinkkukolmioleipä, noin 200 grammaa irtokarkkeja.

Toissapäivän syömiset:

Uuniohrapuuroa kaksi kauhallista, maitoa, pitopöydästä lautasellinen hyvää ruokaa (esim. hirveä, lohta, perunaa, rosollia, karjalanpiirakkaa), pala kinuskikermakakkua, kaksi pikkuleipää, suklaata noin 50 grammaa, lasi keltaista jaffaa, sipsejä noin 150 grammaa, cokis lightia.

Continue Reading

Punainen mohairvillatakki

Tänään mummolassa äitini kuvaamana. Ihmeellistä muikistelua taas.;)

Nyt se on vihdoin valmis. Sain eilen napitkin laitettua. Lanka oli siis Kitten Mohairia ja lankaa meni takkiin noin 250 grammaa. Alussa minulla oli vaikeuksia suhtautua lankaan, koska se tuntui olevan neuloessa niin pehmeää ja helposti takkuavaa.

Malli on oma, vaikkei tuollaista simppeliä takkia olekaan kovin vaikea suunnitella. Olen tyytyväinen lopputulokseen, neule on ihanan pehmeä ja lämmin. Ainoa vika on se, että neule on ehkä hieman liian löysä minun makuuni, yleensä kun tykkään aika kikkanoista neuleista.;) Napit ovat kyllä mielestäni iiihanat. Värit ovat oikeat ylimmässä kuvassa, nuo seuraavat kuvat ovat vähän tummia. Pitäisiköhän parantaa valaistusta kotona?

Continue Reading

Mummon syntymäpäivää viettämässä

Juhlistin tänään itsenäisyyspäivää vierailemalla perheeni kanssa isovanhempieni luona Varsinais-Suomessa. Mummoni juhli tänään 90-vuotispäiväänsä. Oli todella mukavaa, paikalla kun oli puoli sukua. Syötiin hyvin, muisteltiin vanhoja (tai iäkkäämmät sukulaiset muistelivat, nuoret vain kuuntelivat) ja tutkittiin sukututkimuspapereita.

Itse olen todella ylpeä niin isäni kuin äitinikin sukujuurista. Olen innoissani niin pienestä varsinais-suomalaisesta maatilasta kuin karjalaisten isoäitieni muisteluista. Sukuni historia on ollut tavallistakin tavallisempaa, mutta minulle se on sitäkin tärkeämpää.

Seuraavanlaisia kuvia tänään katseltiin (näppäränä tyttönä näppäsin kuvista digikuvat):

Isovanhempieni tilan vanha päärakennus (kuvassa oikealla), on edelleen olemassa, muttei asuinkäytössä.

Isovanhempieni tila kuvattuna Hämeen Härkätieltä päin 1930-luvulla. Isovanhempani ostivat tilan vasta myöhemmin. Tila näyttää muuten edelleen kaukaa hyvin samanlaiselta kuin kuvassa.

Tilan päärakennus toimi 1900-luvun alkupuolella kouluna:

Ruokapäiväkirjan pitäminen jatkuu….

Eilisen syömiset: Multivita Pore, mustikkabona, banaani, Unicafen jauhelihakastike ja pasta, salaatti, 2 palaa vaaleaa leipää flooralla, 1 minikarjalanpiirakka, noin 200 grammaa suklaata, 2 lasillista cola lightia.

Continue Reading

Neulehaalari ja 30-luvun hovimestari

Bongasin tänään Vice-nimisestä “elämäntapalehdestä” seuraavan kuvan. Aika hurjan näköinen pukine, mutta sopisi kenties luistelijalle tai palmikoiden rakastajalle?;) Kummallisen haalarin takana on tämä yritys.

Ostin tänään “Kyllä Jeeves hoitaa”-sarjan (Jeeves and Wooster) ensimmäisen dvd:n. Ihanaa nostalgiaa! I say and doodelidoo!;) Sarjassa muuten vilahtelee ihania 30-lukulaisia neuleita: takkeja, liivejä ja kirjoneulebaskereita. Minä voisin pukeutua sellaisiin vaikka joka päivä!

Continue Reading

Viikonlopusta osa 837

Viikonloppuna sain Roosan valmiiksi. Sitä on tullut jo kokeiltuakin eilisellä kävelyretkellä. Huivin strategiset mitat ovat: leveys 160 cm ja korkeus 75 cm. Lanka oli tuota samaa virolaista villaa, jota minulla tuntuu olevan kaapit täynnä ja lankaa meni 160 grammaa. Aloitin jo seuraavaa Roosaa, mutta se tulee joululahjaksi, siitä siis ei enempää.

Eilen leikkasin myös flamencohametta. Kyseinen projekti on tilaustyö. Valkoisen kankaan työstäminen vähän hirvittää.;)

Eilen sain melkein viimeisteltyä punaisen mohairvillatakin, napit vain puuttuvat enää. Katsoin samalla siipan kanssa kolme jaksoa uutta Rome -sarjaa, joka toivottavasti tulee jossain vaiheessa joltain suomalaiselta kanavalta. Sarja on upea niin visuaalisesti kuin kerronnallisesti, käykää kurkkimassa tuolla nettisivuilla.

Kaikkea muuta on siis tullut tehtyä kuin kouluhommia. Ne kaksi esseetä ei kyllä synny itsestään, mutta kun ei nyt vain jaksa. Viikko ei muutenkaan tunnu alkaneen oikein hyvin: tänään olisi ollut hammaslääkäri, johon en herättyäni olisi enää ehtinyt. En muistanut koko asiaa, ennen kuin katsoin kalenterista. Onneksi sain vielä peruutettua ajan. Oman tyhmyyden takia sitä nyt on seuraava hammaslääkäriaika helmikuussa.

Eilen katsoimme siipan kanssa jotain ohjelmaa ravinnon ja terveyden välisestä suhteesta ja oli puhetta, että pidämme viikon ruokapäiväkirjaa. Tässä oma eilinen ruokavalioni syömisjärjestyksessä: Multivita Pore -vitamiini, 2 lasillista omenamehua, karjalanpiirakka, 2 hiivaleivän palaa voimariinilla, banaani, 1/6 moniviljapatonkia voimariinilla, lautasellinen tomaattibalisikapastaa, 2 lasillista coca cola lightia, 1dl portviiniä, 5 eucalyptus-pastillia, 1 hiivaleivän pala voimariinilla ja juustolla, mukillinen teetä sokerilla. Aika hiilihydraattiselta vaikuttaa. Karkkia olisi listassa ollut enemmän, jos kaapista olisi löytynyt.;)

Continue Reading